Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Satokauden kasvis-juustopaistos

9.10.2018

 

Näyttää siltä, että kotipihoissa oli tänä kesänä hyvä satokausi. Pääsi kyllä kastelemaan, mutta satoakin saatiin auringon avulla hyvin. Meille tämä kesä oli vasta toinen tässä pihassa, joten opimme edelleen. Meidän ilonamme oli tänä kesänä erittäin hyvä tomaattivuosi, sekä nyt korjaamme satoa vielä paprikastakin. Näiden yhdistelmästä teinkin satokauden padan uunissa.

Tänä kesänä puolisoni siis huolehti kesän sadosta. Hän istutti ruukkuihin ja maahan yhteensä 12 tomaatin taimea, jos sato kypsyi elokuussa. Nyt juuri ennen pakkasöitä korjasimme loputkin tomaatit sisälle kypsymään, ja parhaimmillaan tomaatteja on ollut siis kymmeniä kiloja. Valitettavasti niitä myös mätäni sisälle, ja tämä pata oli viimeinen omien tomaattien pata.

Paprikat nostimme sisälle ruukuissaan jo elokuun puolella. Sato oli silloin vielä raakaa, ja se on nyt vasta viime viikkoina kypsynyt syötäväksi. Taimet kasvatettiin kaupan minipaprikoista, joten saimme niin keltaisia kuin punaisiakin paprikoita. Vihreitäkin kyllä, jos noita poimisi raakoina. Ne ovat siis minipaprikoita, ja mahtavia pieniä eväitä siinä samalla.

Ensi kesälle on jo uusiakin suunnitelmia. Parastahan olisi tehdä ensi kesän suunnitelmat muuten nyt, kun tämän kesän virheet ovat vielä muistissa. Meidän virhe oli 12 tomaatin taimea, ja sipuliton kasvimaa. Tomaattia oli siis liikaa, sipulia liian vähän. Samoin hernettä voisi olla lisää, nyt kaikki mene suihin jo suoraan pihalla. Samoin papuja pitää kasvattaa vielä enemmän.

 

 

Satokauden paprikapaistos

5-8 pientä paprikaa (3-5 isoa)

7-10 pehmeää tomaattia

1 iso sipuli

2 valkosipulin kynttä

iso loraus oliiviöljyä

ruohosipulia tai sipulin varret

100-200g pala fetajuustoa (tai vegaanista “fetajuustoa”)

ripaus suolaa

ripaus mustapippuria

 

Pilko kaikki kasvikset suurehkoiksi lohkoiksi uunivuokaan. Murskaa sekaan myös valkosipulin kynnet, ruohosipuli ja mausteet. Sekoita.

Raivaa tila ja aseta juusto keskelle vuokaa. Lorauta kasvisten ja juuston päälle oliiviöljyä (yhteensä noin 0,5 dl). Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 40-50 min, kasviksia välillä sekoittaen.

Nauti sellaisenaan tai hyvän foccacian kera.

 

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.