Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Vimman lettimekko koululaiselle

15.8.2018

 

Kuten moni lukija on saattanut aiemmin jo huomata, on meillä nyt koululainen. Yksi uusi haaste on toki koululaiselle kelpaavat vaatteet, tai lähinnä se että kuinka kauan äidin ommellut vaatteet vielä kelpaavatkaan. Jos se on yhtään minusta kiinni, niin toivottavasti yläkoulussa hän voi ommella jo itse omia vaatteitaan. Tai ainakin oppisi edes korjaamaan niitä.

Koulun aloituksen myötä jo heti toisen viikon alkuun kalenteriin mahdutettiin myös koulukuvaukset. Housuissa kulkeva lapsi oli jo kesän ajan haaste, ja mekkokaappi on ammottanut lähes yli puoliksi tyhjänä jo pitkään. Nyt hän pyysi kuitenkin itselleen koulumekkoa, jotain tyylikästä.

Mietin pitkään mikä voisi olla tarpeeksi tyylikästä mekkokankaaksi. Löysinkin yhden kukkakankaan tummalla pohjalla, mutta hieman syvemmälle kangaslaatikkoa kaivamalla löysin myös jo vuosi tai pari sitten ostetun Vimman lettikankaan. Tämä on ollut vähintään päheä, ajattelin jopa minä. Turhan kirkas huppariksi, eikä oikeaa kohdetta ole vielä ilmaantunut. No nyt se tuli, ekaluokkaisen mekkohan se siinä!

 

 

Ompelin paitakaavaan helmaan kiinni puolikellohameen, ja hihoihin pitkät resorit. Vielä pidemmätkin olisivat kelvanneet, joten tarvitsee ehkä vielä vaihtaa heti pidemmin kun rikkoontuvat, jotta käyttöikää voi pidentää mahdollisimman pitkäksi. Kuvittelin kukkamekon silti voittavan, mutta niin vain lapsi on tällä viikolla halunnut pukea tämän mekon päälle monta päivää peräkkäin. Taisin vihdoin onnistua siis tyylikkyydessä koululaisen silmissä!

 

Tästä lähdinkin miettimään, mikä sitten on tyylikästä koululaisen silmissä? Yksiväriset, hauskat tekstit tai fontit, vai joku printattu kuva? Millaisia vaatteita koululaisille ommellaan?

 

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:
2 kommenttia
    1. Hieno tuli! Meidän koulussamme on näkynyt tällä viikolla monia oppilaita (muitakin kuin ekaluokkalaisia), joilla on Vimman lettikangasmekko päällä. Onkohan näin teidänkin lapsenne koulussa? Olisiko ekaluokkalaisen mielestä siis tyylikästä sellainen, että vaate on samanlainen kuin muilla? Se voi tuoda turvallisuuden tunnetta, että tuntee kuuluvansa porukkaan (jos siis niitä Vimman kuoseja vilahtelee siellä yhtä paljon kuin meidän koulussamme)?

    1. Tyylikäs koulumekko. Kotiateljeen ompeluihin auttaa, ettö nuoret ovat mukana suunnittelemassa asuaan, varsinkin niitä yksityiskohtia. Meillä oikein piirrettiin malleja, joita toteutettiin, pitkään kelpasivat. Ja sitten tuli ostovaatteidenkin aika, mutta reput ja pussukat kyllä kelpasivat vielä. Irmeli

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.