Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Ohut neuletakki merinovillasta, ylhäältä alas ohje

1.7.2018

 

 

Noin vuosi sitten ostin Kässäkerho pom pomin aivan ihanan pehmeää ja kaunista Donegl lankaa. Se hurmasi minut jo Neulefestareilla, ja lopulta ainnoin itselleni luvan tilata sitä kolme vyyhtiä pari viikkoa myöhemmin. Aluksihan se meni kerien silittelyksi kuten aina, ja pian syksyllä huomasin aloittaneeni langoista kauniin neuleen.

Tarvitsin nimittäin sopivan matkaneuleen. Perheessäni oli surua, ja reissasin normaalia enemmän sukuloimaan. Neuloin neuletta syksyn pimeinä tunteina ja sairaalassa rakkaan sukulaisen vierellä. Kaivoin sen esiin hautajaisten jälkeen, mutta unohdin myös pariksi kuukaudeksi keskeneräisten töiden joukkoon muiden kiireiden vuoksi. Talvella kun aikaa jo vähän kulunut, oli neule hyvä kaivaa taas esiin. Sain siitä uutta virtaa viimeisiin perinnönjakoihin ja nyt kevään muihin raskaisiin päätöksiin.

Tästä tuli siis pehmeä Muisto-neule. Normaalisti kaiken villan kutittaessa ihollani, voin kuitenkin kulkea neule päällä säässä kuin säässä, ja pitää sitä auki tai napittaa kiinni tilaisuuksien mukaan. Kesähelteillä neule on jäänyt eteiseen, mutta hitusen viileämmällä säällä se on mitä mainioin mekon tai tunikan kanssa. Nyt #haaveheinäkuun kanssa neule sopii mitä parhain, varsinkaan jos ei ole aiemmin neulonut itselleen ylhäältä alas neuletta, tai käyttänyt näin ihanaa lankaa.

 

 

Muisto-neule on helppo neuloa ylhäältä alas. Sen voi neuloa joko pyörönä ja leikata sen jälkeen keskeltä auki, tai sitten neuloa valmiiksi tasona. Hihat neulotaan lopuksi pyörönä. Ohutta lankaa noin M-koon paitaan kului noin 240 g, eli kolme vyyhtiä riitti tähän mainiosti. Jäi sen verran vielä ylikin, että täytynee ostaa muita värejä sen kaveriksi. Minä sain tästä pitkäaikaisen oman suosikkini, sillä lanka aivan kuin hellii ihoa. Sopii siis ihmiselle, joka muuten kutiaa villapaidoissa. Aika hieno oman haaveen toteutus.

Parasta ylhäältä alas neulottavissa paidoissa on toki se, että niitä voi sovittaa neulomisen lomassa. Jäljelle jää toki nappilistan neulominen, mutta mitään jälkikäteen ommeltavia saumoja ei tässä neuleessa ole. Jos siis kaipaat helppoa neuletta, niin tässä sellainen! Kovin nopea tämä ei ole, mutta varsinkin vartalo-osaa voi neuloa hyvin seminaareissa, elokuvaa katsoessa tai ihan missä vaan missä neuloisit muutenkin.

 

Aikuisen Muisto-neule ylhäältä alas, ohje

Lataa ilmainen ohje tästä

Lanka: Kässäkerho pom pom Donegal Tweed 100g

3-3,5 mm pyöröpuikot

25 silmukkaa = 10 cm

Neule neulotaan ylhäältä alas saumattomasti. Voit neuloa vartalon pyörönä ja leikata sen keskeltä auki lopuksi, tai neuloa vartalon tasona. Tarkemmat ohjeet saat lataamalla oheisen PDF-ohjeen.

 

Mikäli innostut neuleen neulomisesta, näkisin mielelläni kuvia valmiista tuotteista! Lisääthän siis tunnisteet #mehukekkeritkässävuosi ja #mehukekkeritneule tai #haaveheinäkuu kuvaan, niin pääsemme kaikki näkemään millaisia neuleita ohjeella voikaan neuloa.

Ja jos ohjeesta herää kysyttävää tai siinä tuntuu olevan virhe, olethan minuun yhteydessä alla olevan kommenttikentän kautta, tai osoitteeseen info(at)mehukekkerit.net. Iloisia neulehetkiä!

 

HUOM! Ohjetta on korjattu 1.7 kello 13:15, ohjeesta löytyneen virheen vuoksi. Virhe oli kohdassa 9, jossa L1 tulee sekä alkuun ETTÄ loppuun. Pahoitteluni virheestä!

 

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:
20 kommenttia
    1. Nätin näköinen villatakki, ei ihme että siitä on tullut suosikkisi. Pidän täplikkäistä langoista tai vihtoeh

      Nätti villatakki, täplikäs lanka on kivan näköistä. Kun kerran aloittaa top down mallin siihen jää kiinni, niin kiva sitä on neuloa, pyöröpuikoilta silmukat eivät karkaa käsilaukussakaan. Itse olen neulonut vain pienempiä malleja, saumat eivät pain pikkuväen leikeissä. Aurinkoisia keäpäiviä. Irmeli. Ps oma vinoon neulottu huivi viimeistelyä vailla, oli mukava työ

      1. Ihana kuulla Irmeli! Se on totta, että näihin ylhäältä alas neuleisiin jää koukkuun 🙂

    1. Uuuuuu! Mulla on tätä samaa lankaa samanvärisenä neljä vyyhtiä. 😍 Alunperin ajattelin neuloa niistä Neulistin La grasse matinéen mutta koska mulla jo on yksi sellainen paita, voin hyvin vaihtaa suunnitelmaa. Ja enemmän olisi tarvettakin neuletakille. Tämä siun takki näyttää just täydelliseltä miullekin. Kiitos! 😊

      1. Oi mahtavaa Tiina! Ja ihan parasta kuulla, että langatkin jo valmiina 👍🏻

    1. Neuloitko omasi pyöränä vai tasona? Inhoan nurjien neulomista, joten pyörönä neulominen houkuttelee kovasti.. 😀

      1. Tämä on tosiaan pyörönä neulottu, valmistuu siten ehkä hitusen nopeammin 🙂

    1. Ihana neuletakki. Osaatko sanoa miten voisin muuttaa ohjeen tavalliseksi neuleeksi? Pitääkö lisätä silmukoita eteen?

      1. Hei Mari, pystyy muuttamaan myös tavalliseksi paidaksi!

        Kannattaa lukea ohjeesta kohta, jossa neuvotaan kuinka alaosa neulotaan kokonaan pyörönä, ja leikataan sitten auki. Eli lisää vaan siinä oleva molempien etukappaleiden silmukkamäärä + 4-6 silmukkaa, jonka jälkeen miehusta neulotaan ilman nurjia silmukoita. Tosin kannattaa huomioida, että vartalossa on aika naftit väljyydet, jos haluaa sellaisen rennon paidan 😊

    1. Kiitos tällaisesta “ylhäältä-alas”-ohjeesta, olen etsinytkin, suomenkielistä ja helppoa! Hyvä, että saa näin vaivattomasti itselle😊.

    1. Hei, aloitin ohjeen mukaan neuleesi, se on ihana❤️Neulon kuitenkin hieman suuremmilla puikoilla (4,5mm) ja teen m-koon ohjeella vaikka normaalisti olen l-kokoa. Neulon työtä tasona. Osaatko sanoa, mikä tulisi työn korkeuden olla, kun tulisi tehdä nuo kainalot? Epäilen, että jos jatkan neulomista siihen saakka että lisyksiä on yhteensä 39 kertaa tehtynä, on takkini liian suuri… toivottavasti ymmärrät mitä yritän tarkoittaa😊

      1. Hei Mervi, ymmärrän yskän! Olen sarjonut ohjeen hieman erilaisella periaatteella ja prosenteilla, joten täysin tarkkaa mittaa raglansauman mitasta on hieman hankala antaa. Sanoisin kuitenkin, että ennen viimeistelyä sen olisi hyvä olla noin 27 cm (raglansauman keskeltä) koossa L 🙂

    1. Tämähän on kiva ohje. Menee talteen, kiitos! 🙂
      Miten tämä lanka on kestänyt käytössä? Nykyään nämä käsityölangat ovat niin pehmeitä ja “höttöisiä”, että nyppyyntyvät ja jopa reikiintyvät tosi nopeasti. :/ Kaipaisin sellaista vanhanajan tiukkakierteistä lankaa, josta voi tulla vähän kovempi ja peltimäisempi pinta, mutta neule kestäisi käytössä siistinä vuosikausia. Näihin menee kuitenkin paljon rahaa ja varsinkin aikaa, joten haluaisin nauttia lopputuloksesta pitkään.

      1. Hei Maija,

        tässä langassahan on tuo viskoosinukka jo valmiiksi. Eli jos nyt vähän nukkaantuukin, niin sitä ei oikeastaan edes huomaa. Neule on ollut lähes päivittäin itsellläni käytössä jo kuukauden, enkä ole huomannut siitä mitään erikoista. Lankaa tuntuu siis kestävän hyvin käyttöä! 🙂

    1. Hei,täällä neulon muisto neuletakkia ja lueskelen blogi kirjoituksissa.Kiitos helposta ja hyvästä ohjeesta,tästä tulee Syksyn ehdoton suosikkini.😍

    1. Hei! Yritän aloittaa koossa L. Neulon tasona. Eli aloitetaan kerroksesta 9. L1 tulee ihan puikon alkuun ja sitten on onkin jo 3 silmukkaa ennen SM. Jokin ei nyt täsmää tai en vaan ymmärrä. Eikö lisäykset tule molemmin puolin SM? En haluaisi luovuttaa, on niin ihanan näköinen neule.

      1. Hei Anita, ja kiitos huomiostasi! Joissain kooissa tässä kohtaa saattaa olla enemmän kuin 3 silmukkaa, joten sen vuoksi ohje on kirjoitettu siten että se sopisi mahdollisimman moneen kokoon.

        Onko sinulla tämä uudempi versio, jossa kohta 9 on= “9. Neulo L1, seuraavat silmukat oikein kunnes 3 silmukkaa ennen SM. ”Neulo L1, 1o, 1o, SM, 1o, L1”. Neulo ”-” jokaisen SM kohdalla kerros loppuun JA kerroksen lopussa vielä L1”

        Toivottavasti tämä selvensi asiaa? 🙂

    1. Kiitos ohjeesta!
      Tätä täytyy kokeilla, merino-silkistä tai alpakka-silkistä.

    1. Hei, Veera!
      Latasin ylhäältä alas neulottavan, ihanan villatakkisi ohjeen. Odotan jo innoissani, että saan langan takkiin hankittua ja nyt meneillään olevan neuleen valmiiksi. Sitten alan nauttia villatakin tekemisestä! Antoisaa syksyn jatkoa sinulle!
      Terveisin Eila

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.