Trikoopipo ja huivi lapselle

8.4.2018

 

Auringon paistaessa on taas aika kaivaa jämätrikoot kaapista ja ommella kauden asusteet. Monipuolinen pipo ja huivi sopivat välikauteen mitä parhaiten, ja trikoisen pipon ja huivin ompelee yhdessä illassa. Tässä postauksessa on ohje ja kaava molempiin, joten ainoaksi haasteeksi jää sopivien kankaiden löytäminen kaapista tai vaikka vanhoista vaatteista. Omat lapseni osasivat tällä kertaa itse pyytää pipoja. Molemmat pyysivät niihin myös kukkia, jotka ompelin vanhoista pitsiliinoista pipojen päälle.

 

Trikoopipo syntyy parhaiten saumurilla. Sen voi ommella kasaan myös ompelukoneen joustavalla ompeleella, mikäli saumuri puuttuu ja pipo pitäisi saada käyttöön heti. Paras pipo syntyy toki joko omalla hyväksi koetulla kaavalla, tai tulostamalla tästä kaavan pipoon.

Trikoopipon kaava, pdf

 

Ompeluohje on näppärä ja vanha tuttu, ja sitä soveltamalla pipoon voi ommella myös vaikka rusetteja, kukkia tai muitakin erilaisia yksityiskohtia. Rajana on siis vain mielikuvitus!

 

Trikoohuivin voi ommella niin joustamattomasta, kuin joustavastakin puuvillasta. Varsinkin lapsen huiviin suosittelen nimenomaan puuvillaa, jonka voi pestä muun pyykin ohessa ja se tuntuu hellältä ihoa vasten.

Trikoohuivin ohje:
  • leikkaa kolmiohuivia varten noin 60 x 60 cm pala
  • Ohuemmasta kankaasta voit käyttää neliötä huivina, ja taitella sen kolmioksi käytössä
  • paksummasta neuloksesta suosittelen leikkaamaan neliön kahdeksi kolmioksi, jolloin saat kaksi huivia
  • huolittele reunat saumurilla, tai ompele päärmeet reunoihin ompelukoneella
  • saumurihuolittelu sopii parhaiten joustavaan trikooseen ja joustocollegeen

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.