Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Inspiroiva ja värikäs Lankamaailma

10.11.2015

IMG_9118

IMG_9114

IMG_9120

 

On aina yhtä ilahduttavaa saada kutsu blogitapahtumaan, vaikka harvoin pääsen niihin paikalle. Tällä kertaa kun kutsu kuitenkin saapui Lankamaailman bloggaajailtaan, oli yhden illan junareissu kaiken sen säätämisen arvoista.

 

En ollut aiemmin käynyt Lankamaailmassa, joten kaupan värimaailma ja valikoima yllättivät minut täysin. Tarjolla oli vähän kaikille jotain, ja enhän minäkään ilman ostoksia voinut kotiin tulla. Kaikkein parasta oli kuitenkin nähdä uusia ja vanhoja tuttuja, ja nämä käsityöpiirit ovat kyllä todella mukava tapa tutustua uusiin ihmisiin.

 

IMG_9121

IMG_9122

 

Opin, että Lankamaailman langat ja värit järjestetään aina sateenkaaren värien mukaiseen järjestykseen. Vaikka heillä on suuret valikoimat, ei asiakkaalle tule kuitenkaan sekava olo kun langat ovat selkeässä värijärjestyksessä. Sen huomasi kyllä itsekin, pelkäsin nimittäin etukäteen sekavan tuntuista myymälää, varsinkin värien puolesta.

 

Syksyn langoista saimme kokeilla puuvillan ja villan yhdistelmää, sekä lankaa jossa on hieman Nepalilaista nokkosta mukana. Se minua kiehtookin enemmän, ja odotan että saisin päätettyä mitä siitä teen. Pohdimme myös muita syksyn uutuksia ja tarvikkeita. Itse olen täysin ottanut omakseni Karbonz hiilikuitupuikot, joita minulla löytyy nyt kahdesta eri koosta. Ne ovat lämpimät, pehmeät ja silti liukkaat, kun taas bambupuikot eivät tunnu luistavan ja kuulemma pidemmän päälle kärjet muuttuvat teräviksi. Näissä sitä ongelmaa ei ole. Saimme testiin myös nikkelittömät Zing puikot, jotka on hienosti kooditettu värien mukaan, eli joka koko on aina eri värillä. Miten kätevää ja näppärää!

 

Ensi viikonloppuna onkin mukava nähdä lisää uusia ja vanhoja kasvoja Kädentaidot messuilla. Muistutan vielä messujen bloggaajien kokoontumisesta, eli lauantaina 14.11 kello 13:00 Meeting point  pisteellä vapaata keskustelua ja yhtenen käsityöhetki niin bloggaajille kuin blogien lukijoillekin. Tervetuloa, ja nähdään siellä!

 

Kiitos vielä Lankamaailmalle kutsusta, ja olipa ihana nähdä muita mukavan illan merkeissä.

 

IMG_9112

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:
1 kommentti

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.