Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Pipot ja huivit kierrättäen

22.3.2015

IMG_4915

IMG_4916

IMG_4950

IMG_4946

 

Viikolla 12 on valmistauduttu kevääseen. Pyöräilykypärä estää tupsupipojen käytön, mikä on toki sääli sillä tupsuja on tänä talvena kylvetty jo aika moneen pipoon ja hattuun. Tarvetta on siis kuitenkin ihan tavallisillekin pipoille, sekä myös uusille huiveille lasten  käytössä.

 

Löysin kaapista miehen reikiintyneet vanhat collegehousut ja oman ikivanhan kesämekkoni. Housujen reikäisyys esti minua käyttämästä niitä mihinkään muuhun järkevään, mutta pipoihin kangas soveltuu silti yhä vallan mainiosti. Isoimmat reiät sain lisäksi kierrettyä leikkuussa tai piilotettua pipon sisälle. Housujen lahkeet leikkaisin siis pipoiksi. IsoSisko halusi itselleen pinkin sydämen, joten sen toki ompelin.

 

Mekosta sai helposti kaksi monipuolista huivia, jotka huolittelin rullapäärmeellä siistiksi. Tästä tein myös ihan video-ohjeen, sillä uskon että teistä on siellä moni muukin joka ei välttämättä muista käyttää kaikkia paininjalkoja ja niiden tuomia uusia ominaisuuksia. Ohje on siis päärmäyspaininjalkaan, ja kuinka päärmäyksen voi tehdä erittäin helposti ohuisiin kankaisiin.

 

 

Simppeleistäkin pienistä ompeluksista saa hyvän mielen kun kierrätystekstiilien pino pienenee edes hieman. Tämä se vasta onkin halpaa, nopeaa ja käytännöllistä lapsiperheessä kun ei tarvitse ostaa uutta.

 

 

IMG_4958

IMG_4933

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:
3 kommenttia
    1. Onpas kivat pipot ja huivit. Minäkin olen viimeaikoina opetellut kierrätämään vanhoja vaatteita. On se kyllä kiva käyttää kainaloista rispaantuneen, mutta muuten hyvän trikoopaidan kangas vielä uudelleen johonkin muuhun. Lompakko kiittää, samoin kuin luonto ja kaapit 🙂

      1. Kierrättäminen on hieno taito! Ja se on totta, että esim. rispaantuneita t-paitoja vaan tulee säännöllisesti esim. miehen kaapista, ja niille on vain keksittävä joku käyttötarkoitus. Toivottavasti saat täältä lisävinkkejä 🙂

    1. Kierrättämiseen tarvitaan aina ideoita, minä kävin juuri penkomassa kasan materiaalia Kierrätyskeskuksesta, jotka odottavat jatkojalostusta !

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.