Ompelumerkit

Kaikki lähti siis siitä, että oli aika tilata uusia ompelumerkkejä. Olin tilannut niitä aikaisemminkin, mutta aloitin työn silti vertaamalla eri firmojen palveluita ja hintoja. Suuntasin heti ulkomaisten kauppojen suuntaan, sillä halusin ompelumerkit nimenomaan omalla tekstillä.

Lopulta päädyin tilaamaan samasta paikasta kuin aiemminkin. Easy2name.com on helppokäyttöinen sivusto, josta voi tilata niin ompelumerkkejä, tarroja kuin vähän kaikkea muutakin. Itse päädyin tilaamaan kudottuja ompelumerkkejä, jotka tulevat yhtenäisenä nauhana. Mietin pitkään minkä artikkelin tilaan, sillä jokaisessa oli tietyt tilausmäärät joita on noudatettava. Edellisellä kerralla taisin tilata 144 kpl setin, joka kesti lähemmäs kaksi vuotta. Nyt ompelen kuitenkin huomattavasti enemmän, joten kulutuskin on suurempaa.

Täten päädyin tilaamaan kaksi 100 kpl settiä. Nyt hieman kaduttaa että tilasin ne täysin samanlaisina, mutta toisaalta kun yhden setin hinta on noin 24€, voi näitä tilata useamminkin jos nyt kyllästyn nopeasti. Maksu hoitui kätevästi luottokortilla, mutta toimitus taas oli yllättävän hidasta. Tilasin samalla kertaa pienen setin myös ystävälle, ja setin saapumiseen meni aikalailla tasan kuukausi. Kun tieto tuotteiden lähtemisestä briteistä tuli maanantaina, olivat tuotteet minulla postiluukussa jo saman viikon torstaina. Hitaus ei siis todellakaan johtunut postin hitaudesta, vaan tuotteiden valmistaminen taisi olla aika hidasta.

Tilaamani merkit ovat siis kapeita ommelmerkkejä. Tausta on tummanvihreä, ja teksti on kudottu hopealangalla. Jos en ompele merkkiä suoraan saumaan, on siis merkin päät huoliteltava ettei merkki purkaannu käytössä. Itse poltan päät, jolloin siihen jää hienoisen sulanut muovinen pinta, mutta joka ei kuitenkaan haittaa käyttöä.

Voin siis suositella easy2name.com sivustoa, jos haluaa tilata ompelumerkkejä edullisesti. Suosittelen kuitenkin varautumaan hitaaseen toimitusaikaan, mutta molemmilla kerroilla tuotteet ovat kuitenkin saapuneet siististi ja ehjinä kotiin ilman erillisiä kyselyitä tuotteiden perään. Jos myisin ompeluksiani esim. toiminimen kautta, olisin tilannut ehkä jo omalla logolla varustettujakin. Tuolta saa myös pesuohjelappuja, jos nekin kiinnostavat.

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*
Website