| | | |

Neon vinoraitahuivi

Oi ihana #huivihuhtikuu!

Innostuin itse kaivamaan kaapista pitkään oikeaa sopivaa työtä odottaneet Sandnesgarnin Alpakka Silke langat. Niiden pehmeys on vertaa vailla, ja minun piti hetken miettiä mitäköhän olen pari vuotta sitten tästä väriyhdistelmästä oikein suunnitellut. No huiviksi nämä kelpaavat aina, ja varsinkin toki raidoitettuna.

Olen neulonut paljon muuta kuin huiveja. Edesmennyt mummoni oli huivileidejä, ja hänen menehtymisensä jälkeen niitä huiveja kertyi myös omiin kaappeihin. Lapset pukeutuvat yhä virpomista varten Marja Kurjen silkkihuiveihin ja maailmalta tuotuihin värikkäisiin ja ohuisiin laatuhuiveihin. Osassa tuoksuu vieläkin mummon oma hajuvesi, ja niitä huiveja vaalin erityisen tarkasti. Varsinkin pitsihuivit ovat siis uupuneet työlistoiltani, ja sinne ne eivät päässeet kyllä vieläkään. Sen sijaan himoitsin #huivihuhtii innoittamana helppoa huiviohjetta, jollaisen voisin jakaa myös teillekin. Aloitinkin neulomaan vähän kuin tyhjästä, ja ohje syntyi samalla neulomalla.

 


 

Tästä tuli ysärin innoittama pitkä ja helppo huivi, joka perustuu lyhennettyihin ja pidennettyihin kerroksiin. Vinoraitaa voisi tehdä toki muullakin tapaa, mutta itseäni viehätti nimenomaan lyhennetyt kerrokset. Niiden neulominen on helppoa, kun on pari kertaa harjoitellut esim. sukkien kantapäissä. Vielä viimeistelyvaiheessa huivi kasvaa pituutta, ja varmaan myös käytössäkin.

 

Tämä huivi valmistui yllättävän nopeasti. Kesken neulonnan toinen lapsi haaveili tätä omaan käyttöönsä, joten jää nähtäväksi kenelle tämä lopulta päätyy. Ohje on kuitenkin helppo, ja tästä ohjeesta on myös kätevä varioida juuri omanlaisensa. Tupsujen ohje löytyy muuten Insta Storiesistani, ja eli kurkkaa Mehukekkerit instaan!

 

Neon Vinoraitahuivi, ohje

Tarvitaan

noin 100-150g Sandnes Garnin Alpakka Silke lankaa, tai muuta vastaavaa fingerin paksuista lankaa

(tähän kului 120 g)

3-4 väriä

3,75-4 mm pyöröpuikot

 

  1. Aloita luomalla 50 silmukkaa.

2. Neulo aina oikein yhteensä noin 5 cm.

Aloita lyhennetyt kerrokset seuraavasti:

3. Neulo oikein, kunnes kerroksen lopussa jäljellä on 1 silmukka. Jätä se vasemmalle puikolle neulomatta, ja käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta siten, että lanka on työn takana. Kiristä silmukka niin kireälle, että se “muljahtaa” ja siitä tulee ns. kaksoissilmukka. Tätä silmukkaa käsitellään kuitenkin yhtenä silmukkana! Neulo kerros loppuun oikein.

4. Käännät työ, ja neulo oikein kunnes 1s ENNEN äsken luotua kaksoissilmukkaa. Käännä työ, ja nosta ensimmäinen silmukka neulomatta siten, että lanka on työn takana. Kiristä silmukka niin kireälle, että se “muljahtaa ja siitä tulee ns. kaksoissilmukka. Neulo kerros loppuun oikein.

Jatka näin, kääntämällä työ aina 1 s ennen kaksoisilmukkaa, ja luomalla uusi kaksoissilmukka. Jatka kunnes joka toinen silmukka kaikista silmukoista on kaksoissilmukka.

 

5. Tee nyt pidennettyjä kerroksia. Katkaise lanka, ja ota uusi väri. Neulo ylhäältä alaspäin vinoraidan huipulta silmukat oikein. Myös kaksoissilmukat neulotaan yksiöissilmukan tavoin oikein. Ole tässä kohtaa tarkka, jotta silmukoita ei pääse tippumaan.

6. Käännä työ. Neulo kaksi silmukkaa oikein. Käännä työ, ja nosta ensimmäinen silmukka neulomatta siten, että lanka on työn takana. Kiristä silmukka niin kireälle, että se “muljahtaa ja siitä tulee ns. kaksoissilmukka. Neulo 1 o.

7. Käännä työ, ja neulo oikein siihen asti, että tulee kaksoissilmukka. Neulo se oikein, ja neulo vielä 2 silmukkaa molemmat oikein.

8. Käännä työ ja nosta ensimmäinen silmukka neulomatta siten, että lanka on työn takana. Kiristä silmukka niin kireälle, että se “muljahtaa ja siitä tulee ns. kaksoissilmukka. Neulo kerros loppuun oikein.

9. Jatka neulomalla kerroksia 7-8, siten että uuden värin leveys on lopulta saman leveyinen kuin alkuperäinenkin väri.

10. Neulo vielä tällä värillä 5 cm aina oikein.

11. Aloita uusi vinoraita, neulomalla lyhennettyjä kerroksia 3-4.

12. Vaihda taas väriä, ja tee sen jälkeen pidennettyjä kerroksia 5-9 kerroksien mukaan.

Huom! Voit myös muuttaa vinoraidan suuntaa, aloittamalla lyhennettyjen kerrosten neulomisen vastakkaisesta reunasta kuin aiemmin aloittamasi lyhennetyt kerrokset.

Neulo raitoja oman maun mukaan, kunnes huivin pituus on noin 1,4 m.

Päättele silmukat ja päättele langat.

Kostuta huivi ja pingota se muotoonsa, tai höyrytä kostutetun harson läpi. Huom! Huivin pituus kasvaa vielä huimasti tässä vaiheessa!

 

 

Samankaltaiset artikkelit

Yksi kommentti

  1. Hauska huivi, nuo lyhennetyt kerrokset miellyttävät minua. Työtapaa voisi soveltaa vaikka lasten puseron etumukseen. Irmeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *