| | | | | | | | |

Lempimekko valtuustoon

Yhteistyössä WSOY, kirja saatu arvostelukappaleena

 

Maanantaina alkoi uusi aika valtuutettuna, ja uusi elämä myös ompeluprojekteille. Huomasin omistavani kyllä mekkoja, mutta jakkuja sitäkin vähemmän. Vaikka en ole niin sanotusti jakkupukunaisia, olen kuitenkin alkanut pitää paljonkin mekkoa leggingsien kera, jonka päälle heitän neuleen tai jakun tyylisen.

 

Oli siis aika ommella jakku, ja toki siihen sopiva mekkokin. Aloitin Lempivaatteita kirjasta, joka on Lotta Jansdotterin erinomainen kirja vaatekaapin perusvaatteille. Kirjassa on viisi kaavaa, joita on varioitu ja yhdistelty kirjassa jokaiseen vuodenaikaan sopivaksi. On hame, housut, paita, mekko ja jakku. Joku voisi sanoa että aika vähän, mutta oikeastaan siinä on jo tarpeeksi. Näitä kaikkia voi varioida eri mittaisiksi, eri materiaaleilla ja eri väreillä.

 

kukkamekko

rennompi jakkupuku

 

jakkukaava

 

Minä Ompelin Kiomi mekon ja Pilvi jakun. Kiomi mekko on ommeltu Eurokankaan palalaarista löytyneestä 90-lukua muistuttavasta viskoosista kukkakuosilla, ja se on vuoritettu kokonaan. Valitsin mittojen mukaan kookseni M, ja eniten haastetta tuotti kaavoissa jo valmiina olevat isot saumanvarat. Helmasta jouduin myös lyhentämään 10 cm, mutta sellaista tämä lyhyen ihmisen elämä välillä on.

 

Pilvi jakkuun valitsin NOSHin farkkucollegen. Jakun istuvuus oli koetuksella, joten lopuksi otin sivuista aika roimasti sisään. Seuraavan kerran taidan valita suosiolla pienemmän koon. Jätin myös ylhäältä pääntieltä tikkaukset pois, eikä jakku niitä mielestäni kaipaakaan.

 

Kirja on saatu arvostelukappaleen Wsoy:lta

IMG_3639

 

Itse valtuuston kokous meni mainiosti. Hieman on vielä opettelemissa oikeissa puhetavoissa, nappuloiden painamisessa ja muussa kokousetiketissä. Yritin rohkeutta ääneni avaamiseen, mutta kuuntelupuoleni voitti. Ehtii sitä puhua seuraavassakin, ja pitkäksi venynyt kokous oli herättänyt mielenkiintoa myös kotona lapsissa. Seuraavana aamuna puhuimmekin kokouksien pissatauoista!

 

Valtuustotyötäni pääsee seuraamaan facebook-sivujeni kautta, mikäli politiikka Hämeenlinnassa kiinnostaa. Tällä viikolla olemme myös Visit Hämeenlinnan Instagram-tilin perhe, ja tiliä seuraamalla pääsee sisälle hämeenlinnalaisten perheiden elämään.

 

Neljän tunnin kokouksen ja orastavan flunssan jälkeen jaksoi yhä hymyilyttää. Ja mikäs tässä hymyillessä, kun elämä tuppaa asettumaan aika erikoisen hienoihin muotoihin!

 

valtuustovaatteet

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *