| | | | | |

Häät, avioliitto ja parisuhdeloma

IMG_5869

IMG_5629

IMG_5647

IMG_5643

 

 

Olen ollut mieheni kanssa pariskunta jo kohta kahdeksan vuotta. Se tuntuu välillä niin lyhyeltä, silti niin pitkältä ajalta. Mukaan mahtuu kaksi lasta, pari yhteistä lemmikkiä, hautajaisia, surua, väsymystä, iloa, pusuja, tohtorin tutkinto, muutto yhdessä ihan outoon kaupunkiin, pari uutta työpaikkaa, liitto pankin kanssa, jännittäviä tilanteita ja monta uutta ystävää. Kahdeksan vuotta tavallista elämää siis.

 

Kun ystäviemme häiden varjolla saimme mahdollisuuden viettää pienen hotelliloman aivan kahdestaan, päätimme viettää sen ihan kunnolla. Ihan vain toistemme kanssa. Vaikka normaali arki rullaakin jo hyvin, on aivan eri asia päästä pois pari kertaa vuodessa ilman lapsia. Yrittää muistella miksi oikein viihdymmekään yhä yhdessä, ja keskustella muustakin kuin lasten tekemisistä. Oikeastaan näitä viikonloppuja pitäisi viettää enemmänkin kuin kaksi kertaa vuodessa, mutta tämä kelpaa meille nyt. Kunhan saamme pitää edes nämä.

 

IMG_5768

IMG_5633

IMG_5799

IMG_5656

IMG_5876

 

 

Nyt kävimme siis juhlimassa ystäviämme. Tällä kertaa en ommellut itselleni viime hetken juhlamekkoa, mutta viimeistelin kyllä vielä sulhasen solmiota pari tuntia ennen junan lähtöä sekä ompelin morsiammen boleron napit samalla kun hän sai itselleen juhlakampauksen. Normaalia ja tehokasta ajankäyttöä siis kaikilta.

 

Me mieheni kanssa maksoimme itsemme hieman kipeäksi parin yön hotelliyöstä, mutta saimme vastineeksi taas hieman yhtenäisemmän avioliiton, hyvää aikaa toistemme ja ystäviemme kanssa, sekä lepoa normaalista arjesta. Siinä missä ystävillämme on avioliitto vasta alussa, voin sanoa että meillä se kulkee taas vallan mainiosti. Kiitos Mummolle ja ystävillemme loistavasta viikonlopusta, ja ennen kaikkea kiitos oma puolisoni.

 

Samaa onnea toivon kaikille ystävilleni, sekä suosittelen ehdottomasti kaikille myös näitä arjesta karkaamisia edes sen pari kertaa vuodessa. Vaikka niitä ei luule kaipaavansa, saa niistä silti aina sen pelastuksen ja ilon, jonka voimalla jaksaa hyvin ne riidat pyykinpesusta tai muista aivan mitättömistä asioista. Hotellissa kun ei tarvitse riidellä kumpi tekee aamupalan, kuka siivoaa tai kuka nousee lasten kanssa ensimmäisenä ylös. Joten kyllä, se visa-lasku pari kertaa vuodessa ihan juuri sen arvoista.

 

IMG_5859

IMG_5856

Samankaltaiset artikkelit

2 Kommenttia

  1. Halpa tapa karata, jos asuu pk-seudulla, on lähteä yön tai parin reissulle Tallinnaan. Niitä me harrastimme, kun lapset olivat pieniä. Suosittelen.

    1. Irkku tämä olisikin loisto tapa jos laivat lähtisi ihan vierestä! Minä kärsin matkapahoinvoinnista jo Tallinnaan mentäessäkin, joten meille riittää hotellit Helsingissä 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *