Kesän rennoimmat festarit, Neulefestarit 2019

Kesän rennoimmat festarit, Neulefestarit 2019

Käsityöala on usein aika yksinäistä puuhaa. Moni tekee töitä itsekseen, ja yhteisöllisyyttä löytyy eri sosiaalisen medioiden kautta, toki paikkakunnasta vähän riippuen. Siksi onkin hienoa, että erilaiset käsityötapahtumat ja festarit ovat uudessa nosteessa, jo ihan yhteisöllisyyden takia. Viikonloppuna suuntasin jälleen lasten kanssa Jyväskylään. Meille heinäkuun ensimmäinen viikonloppu on ollut jo jokusen vuoden win-win tilanne, lasten päästessä…

Neulefestarit 2018

Neulefestarit 2018

  Olen huomannut, että kesäviikonloppuihin on hyvä saada perinteitä. Tällä kertaa päätin tehdä Jyväskylän Neulefestareista oman kesäni perinteen, joten suuntasin taas reppuni kanssa lauantaiaamuna Keski-Suomeen. Kätevintä näissä festareissa on vielä se, että lapset pääsevät samalla reissulla sukuloimaan. Win-win! Tällä kertaa lähdin festareille ilman suurempia suunnitelmia. Mietin kyllä pariakin eri kurssia, ja varsinkin Laine Magazinen kuvauskurssi…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!