Sesonkireseptien ihanuudet

Sesonkireseptien ihanuudet

    Vihdoin ilmestyi keittokirja, joka on sekä minun että mieheni mieleen. Olemme parin vuoden aikana yrittäneet perehtyä sesonkiruokailuun, ja varsinkin näin toukokuussa se nostaa aina päätään. Suunnittelemme pienen kasvimaan yrttikantaa, mietimme mitä papuja kasvatamme kissaverkkoa pitkin ja montako erilaista kurpitsaa tänä vuonna jaksamme kasvattaa ruukuissa terassilla. Kävelyillä katse etsii automaattisesti jo nokkosia, ja salaatteihin…

Vaatesetin arvonta

Vaatesetin arvonta

  Mehukekkerit täyttää ihan näinä päivinä kaksi vuotta. Tämä on suhteellisen lyhyt aika bloggaajan urallani, mutta pitkä aika toki Mehukekkereille. Olen ilolla tehnyt teille ohjeita, luen innoissani jokaisen kommenttinne ja haaveilen ajasta toteuttaa teille vielä enemmän ohjeita ja muutakin mukavaa.   Haluankin siis kiittää teitä lukijoitani kaikesta tästä ilosta. Vuoden alussa arvoinkin jo lankaa ja…

Arvonta Suomen Kädentaidot 2015-messuille

Arvonta Suomen Kädentaidot 2015-messuille

Oletko aina halunnut käydä Euroopan ja Suomen suurimmilla käsityömessuilla? Vai onko messut kirjoitettu jo pari kuukautta sitten ylös kalenteriin, mutta lippu vielä puuttuu? Eikö parasta olisi lähteä ystävän kanssa, ja viettää messuilla ihan koko viikonloppu?   No ei hätää, nimittäin minä sain arvottavaksi ei vaan messulippuja, vaan viikonlopun rannekkeita Suomen Kädentaidot-messuille! Kyseessähän on jo 20…

Pipo vähän pienemmistäkin paloista

Pipo vähän pienemmistäkin paloista

  Tein teille keväällä videon näppärästä pipon ompelusta, ja se saikin aika hyvän suosion. Nyt kun olin leikellyt lapsille taas uutta syysvaatetta, jäi jäljelle pieniä paloja joista ei oikein mitään olisi enää saanut. Paitsi juuri ja juuri yhden osan piposta.   Niimpä ompelin samalla tekniikalla pipon, mutta vain paloista. Kun kerralla leikkaa kaikki kankaat viimeistä…

Kesälätsä meille, teille ja kaverille?

Kesälätsä meille, teille ja kaverille?

    Juhannuksesta alkaa kesä. Ja oman lomani alun kunniaksi tämän viikon kierrätysvinkki on toki kesälätsä, sellainen joka sopii päähän kuin päähän, niin aurinkoisena kuin vähän tuulisenakin päivänä.   Ompelin näitä kolmessa eri värissä vanhoista verhoista ja lakanoista. Ja koska on mukava ommella sarjatyönä, ompelin näitä enemmän kuin pelkkiin omiin tarpeisiimme. Ja sehän on toki…

Ohje pipon ompeluun

Ohje pipon ompeluun

Viikko sitten ystäväni pyysi minua ompelemaan pipoja. Rankkojen sytostaattihoitojen keskellä kirpeä keväinen tuuli ei välttämättä tunnu niin mukavalta ilman pipoa, joten minähän toki ompelen. Vähintä mitä voin tehdä tässä tilanteessa. Kuinka kaksinkertainen pipo ommellaan? Olen kyllästynyt niihin kaksinkertaisiin pipoihin, joissa se sisäpuoli saattaa elää ihan omaa elämäänsä jos eivät ole kiinnitetty toisiinsa kunnolla. Päätin keksiä…

Mehukekkerit juhlii ja arpoo Noshia!

Mehukekkerit juhlii ja arpoo Noshia!

Vuosi sitten päätin lähteä uusille poluille muuttamalla blogini uuteen osoitteeseen. Iso päätös neljän vuoden äitiysblogin pitäjälle, joka ei osaa koodata tai perustaa omia nettisivuja. Samassa rytäkässä vaihtui nimi, osoite, ostin oman kotisivutilan ja yhtäkkiä kaikki piti tehdä alusta alkaen ihan itse. Sisältökin muuttui lasten kasvaessa hieman, mies valjastettiin siihen koodaukseen ja silti kaiken tämän jälkeen…

Herkkuvinkit Halloweeniksi

Herkkuvinkit Halloweeniksi

Kun olimme selviytyneet mustista hautajaisista, oli aika kaivaa kaapista Mustat Jaffat muidenkin maisteltaviksi kera helppojen herkkujen. Kätevä äiti toteutti lapsen toiveen jäätelöstä lahjapaketissa, eli helpoin kakku lapsen kanssa tehtäväksi on toki jäätelökakku. Lisäksi se tekee kauppansa aika hyvin kaiken ikäisille vieraille. Ensimmäinen versio oli vain laktoositon. Toiseen versioon pistin parastani, ja tein munattoman, maidottoman ja…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!