Penaalin ompelu, vinkit vapaakirjontaan ja applikaatioihin

Penaalin ompelu, vinkit vapaakirjontaan ja applikaatioihin

Kaupallisessa yhteistyössä Pfaff Suomi   Perheessämme on odotettu koulun aloitusta jo pitkään. Kun se on vihdoin lähestymässä, on ollut aika tarkastaa koululaisen varusteet. Ensimmäisenä huomasimme kunnollisen penaalin puutteen, ja lapsi piirsi toivomansa penaalin minulle ohjeeksi. Tämän penaalin ideana oli kukat ja kesä. Lapsen suunnittelun mukaisesti vihreä vetoketju on yksi kukan varsi, ja penaalin päissä olevat…

Varpaasta varteen villasukat, Novita Napapiiri 7 veljestä

Varpaasta varteen villasukat, Novita Napapiiri 7 veljestä

Kaupallisessa yhteistyössä Novita, lanka saatu *Mainoslinkki Sukkalangoissa on meillä neulojilla paljonkin valinnanvaraa. Löytyy ohutta ja hentoa, keskipaksua ja sitten myös sitä paksumpaa. Saa neulottua sisäsukiksi, yökäyttöön, saapassukiksi, kylmien lattioiden lämmikkeeksi, pitsiä omaan iloon ja kirjoneuletta vaativammalle mielelle. Tällä kertaa tutustuin itse Novitan uuteen Napapiiri-lankaan, tuttuun 7 veljestä vahvuuteen*. Sain langat testattavaksi Novitalta hieman ennen kuin…

Tyyny napeilla, ompeluohje

Tyyny napeilla, ompeluohje

Kaupallisessa yhteistyössä Pfaff Suomi ja Kauniste, kangas saatu   Yksi blogin suosituimmista ohjeista on helppo ohje sisustustyynyn ompeluun vetoketjulla. Siihen ohjeeseen pohjautuen, kirjoitin nyt ohjeen myös napillisen tyynyn ompeluun. Tämä ohje vaatii ehkä hitusen enemmän mittaamista, pikkutarkkuutta ja ompelukoneen säätöjä, mutta lopulta tyynyn ompelu on silti yllättävän helppoa. Tyynyn ompelu napeilla alkaa oikean koon mittaamisella….

Pehmeä pellavamekko ja pellavan hoito

Pehmeä pellavamekko ja pellavan hoito

Yhteistyössä Kässäkerho Pompom, kangas saatu   Kuten jo aiemmin pääsin innostumaan, on pellavamekot kesän parhaita mekkokankaita. Pellava on viileä, materiaaliin kuuluu eläväisyys (eli rypyt), ja pellavan huoltokin on yllättävän helppoa. Moni ajattelee, että pellavaa tulisi olla koko ajan silittämässä. Toki sitä voi käsin silitellä ja ihastella, niin kuin olen silitellyt tätä ihanan pehmeää Kässäkerho Pompomin…

Kauniste pellavamekko

Kauniste pellavamekko

Yhteistyössä Kauniste, kangas saatu   Niin, ne kukkamekot. Tottahan toki ompelin sellaisen itsellenikin. Jo aiemmin keväällä Kaunisteelta testiin saatu pellavakangas taipui vaivatta mekoksi, jolla on erittäin hyvä juhlia monetkin tulevien kesien juhlat. Luonnonmateriaalina pellava on lähes paras kesämekkokangas. Se on ihoa vasten aina sopivan lämmin tai viileä, pitää ryhtinsä ja se hylkii aika kivasti myös…

Kehon huolto käsityöläiselle

Kehon huolto käsityöläiselle

Yhteistyössä Sudio, kuulokkeet saatu   On tutkittua, että neulominen ja käsityöt pitävät todellakin aivot virkeänä. Neuloja jopa keskittyy paremmin kuulemaansa, kun saa samalla siirtää silmukoita puikolta toiselle. Kokenut neuloja kaivaakin kutimet esiin seminaarissa, kokouksessa ja jopa elokuvateatterissa. Kun kädet saavat töitä, saattavat parhaimmillaan sormet pysyä pois karkkipussiltakin. Kukapa meistä ei kuitenkin välillä huomaisi neulovansa kyyryssä?…

Tuubihuiviohjeita

Tuubihuiviohjeita

Yhteistyössä LuovaStore, langat saatu Tuubihuiveja on montaa erilaista mallia ja materiaalia. Niitä voi neuloa, ommella, saada markkinointilahjana ja vaikka virkatakin. Tuubihuivilla yleisesti ottaen tarkoitetaan putkilomaista huivia, jonka voi vetää suoraan kaulalle tai pitää samalla myös pipona. Lapset ovat jo pitkään toivoneet itselleen tuubihuiveja. He ovat kyllä pakon edessä oppineet solmimaan omat kaulahuivinsa, mutta varsinkin eskarilaisten…

Kolme paitaa puuvillaneuloksesta

Kolme paitaa puuvillaneuloksesta

Yhteistyössä Aarrekid, kangas saatu   #Paitahelmikuu lisäksi puheissa on ollut nyt jo jokusen viikon ajan myös  #elastaanitonompelu . Kuten moni on varmasti huomannut, on joustavat vaatteet vallanneet yhä enemmän kangas- ja vaatetarjontaa. Ja vaikka kuinka haluaisi ommella myös joustavista neuloksista, saa toki halutessaan yhdistettyä siihen myös elastaanittomankin ompelun. Vaihtoehtoja siis on, kuten esimerkiksi 100% single…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!