Kotimainen kasvisruoka ja papukakku

Kotimainen kasvisruoka ja papukakku

    Joulukuussa vietettiin ensimmäistä Osta Kotimaista-päivää, hallitus kehottaa ostamaan kotimaista  ja onpa eräs bloggaaja viettänyt koko vuoden ostamalla vain oman maan tuotteita. Siinäpä vasta haaste itse kullekin, viettää edes kuukausi tai viikko ostamalla pelkkää kotimaista.   Kasvissyöjäperheessäkin on aina parannettavaa, ja kaappeja penkoessani huomasin meidän käyttävän aivan liikaa ulkolaisia oliiviöljyjä, papuja ja tofua. Kiireessä…

Arvonta Suomen Kädentaidot 2015-messuille

Arvonta Suomen Kädentaidot 2015-messuille

Oletko aina halunnut käydä Euroopan ja Suomen suurimmilla käsityömessuilla? Vai onko messut kirjoitettu jo pari kuukautta sitten ylös kalenteriin, mutta lippu vielä puuttuu? Eikö parasta olisi lähteä ystävän kanssa, ja viettää messuilla ihan koko viikonloppu?   No ei hätää, nimittäin minä sain arvottavaksi ei vaan messulippuja, vaan viikonlopun rannekkeita Suomen Kädentaidot-messuille! Kyseessähän on jo 20…

Kirjoneulesukat Austermann Step langasta

Kirjoneulesukat Austermann Step langasta

  Nämä hipovat täydellisyyttä. Neuloin näihin lauantaiaamun hitautta, syksyn ruskaa, aivojeni toimimattomuutta ja rauhallisuutta. Hiljaa hyvää tulee, ja rauhallisuus tiellä pitää.   Lanka on äärimmäisen pehmeää, ohutta ja oikeastaan parasta sukkalankaa sekä neulottavaksi että jalassa pidettäväksi. Austermann Stepp sisältää myös käsiä ja jalkoja hoitavia Aloe Vera ja Jojoba-öljyjä, ja se tuntuu. Ohuen langan pehmeys on…

Kotimaisen ruuan gurut

Kotimaisen ruuan gurut

  Kaupan ostoskärryjen täyttäminen on välillä salapoliisin hommaa. Ostamme kotimaista ja luomua, reilua kauppaa ja mahdollisimman paljon lähiruokaa. Tarkastan usein tuoteselosteet ja pakettien nurjat puolet, ja pahimmillaan saatan haahuilla kaupassa tunnin, jos en osaa päättää mitä arvoistani arvostan sillä hetkellä eniten. Pitäisi tehdä isoja arvovalintoja arjen kiireessä, lasten ehkä kirkuessa vieressä tylsyyttään.   Erilaisissa tuotteiden…

Juhlamekko Blog Awards gaalaan

Juhlamekko Blog Awards gaalaan

Vielä maanantaina se oli musta täyspitkä mekko. Olin ommellut sen kuusi vuotta sitten miehen väitöstilaisuuden karonkkaan, jonka jälkeen se sai roikkua kaapissa ihan käyttämättömänä. Pitkiä juhlapukuja kun ei juuri tarvitse käyttää, lyhyemmille sen sijaan olisi tarvetta hieman useammin.     Sain kunnian osallistua Suomen ensimmäiseen Blog Awards Finland gaalaan perjantaina. Myönnän, että jännitys oli valtava,…

Lauantain kirjoneulesukat

Lauantain kirjoneulesukat

  Minulla on lauantaisukat. Kymmenen vuoden tauon jälkeen tartuin härkää sarvista ja lähdin neulomaan kirjoneuletta. Tiina Kaarelan Puikkomaisterin Sukkakirja sai innostuksen nousemaan uusiin lukemiin, ja Lankasatamasta saadut Austermann Steppin ohuet ja niin aivan ihanan pehmeät langat taas houkuttelivat neulomaan ihan kunnolla.   Istun lauantaiaamuisin muskarin aulassa puolitoistatuntia lasten laulaessa muskareissaan. Edes kahvilat eivät ole auki…

The Blog Awards mekkokriisi

The Blog Awards mekkokriisi

  Itsenäisenä bloggaajana en ole päässyt koskaan suureen blogigaalaan, joten hämmästykseni vaihtui suureen innostukseen kun sain sähköpostiini kutsun ensimmäiseen Blog Awards gaalaan. Kun sain vielä miehen kanssa sovittua ettei häntä haittaa hääpäivämme vietto jonain toisena viikonloppuna, pääsin vihdoin siihen pahimpaan kriisiin. Mitä ihmettä sinne pitäisi laittaa päälle?   Olen saanut kuitenkin kutsun bloggaajana, juuri tällaisena…

Virkattu neuletakki lapselle

Virkattu neuletakki lapselle

    Aloitin virkkaamisen keväällä lippapipoista jääneistä bambulangoista. Ja koska olen äärimmäisen huono arvioimaan menekkiä, eivät jämälangat riittäneet alkuunkaan, vaan oli ostettava lisää. Muistaakseni jopa enemmän kuin kerran.   Ja eihän sitä nyt vanha virkkaaja ohjetta tarvitse, purkaminen opettaa. Eli purkamisen kautta on menty, ja purkaa olisi saanut koko neuleen. Toisaalta lapsi ei välitä siitä…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!