Virkattu lippapipo bambulangasta

Virkattu lippapipo bambulangasta

  Olen nyt kevään korvalla koukuttunut virkkaukseen. Lankojen kanssa voi katsella vaikka televisiota samaan aikaan ja pian on työ valmis.Kuvat puolivalmiista lippapipoista herättivät niin paljon innostusta Instagramissa että ajattelin viedä ohjeen astetta pidemmälle, ja kuvasin teille myös videon virkkausavuksi.   Yksiväriset King Colen bambu-puuvillalangat ovat erittäin pehmeitä virkkaukseen ja lapsen iholle. Päätin virkata näistä lapsille…

Käsityökirjasuositukset

Käsityökirjasuositukset

  Olen viime aikoina panostanut taas käsityökirjojen hankintaan. Joulun tienoilla ostin itselleni joululahjaksi Molla Millsin Virkkurin, josta asia oikeasti lähti. Monipuolinen kirja antaa hyvän pohjan kaikenlaiselle  virkkaukselle, erityisesti kuitenkin kodin sisustamiseen ja käyttötavaroihin. Virkkauskirjasta olikin luonnollista siirtyä neulontaan ja kirjontaan. Pari viikkoa itkin miehelleni tuskasta kun jouduin palauttamaan Jämälankakirjan takaisin kirjastoon. Heti seuraavalla viikolla löysin…

Virkkaaminen kuteen ympärille

Virkkaaminen kuteen ympärille

  Viikolla kuusi on virkkailtu. Olin jo joku aika sitten leikellyt miehen rikkinäisiä t-paitoja matonkuteeksi, mutta koska matot syntyivät ommellen tilkuista, ja yksi virkattukin matto jo löytyi, oi aika kehitellä jotain vähän siltä väliltä. Tällä kertaa halusin kokeilla taas hieman erilaisempaa pintaa, ja kodin kukkaruukut kaipasivat tukea ja piristystä. Kävin ostamassa puuvillalankaa t-paitojen kaveriksi, ja…

Virkattu tupsupipo ja lapaset

Virkattu tupsupipo ja lapaset

  Pitkästä aikaa olen tarttunut koukkuun. Kässämartat saivat minut innostumaan monen vuoden tauon jälkeen virkkaamisesta, ja ensimmäisenä virkkasin itselleni pipon. Ostin Novitan Nallea ihan vain värin takia, mutta sen ohuutensa vuoksi virkkasin pipon kaksinkertaisesta langasta. Harmaata lankaa meni yksi kokonainen kerä. Tupsun tein itse pyörittäen lankaa puuhaarukkaa käyttäen. Tein pipon ilman sen kummempaa ohjetta. Pipoon…

Virkattu iso kori

Virkattu iso kori

Jokunen viikko kuukausi sitten aloitin tekemään lastenhuoneeseen uutta lelukoria. Tässä välissä taisimme myydä leluja kirpparilla, ja vaihtuipa lastenhuoneessa hieman järjestyskin. Kissat valtasivat korin ties miten monta kertaa, ja olohuoneen nurkassa majaileva muovinen paperikori alkoi hieman ärsyttää sieltä sohvan nurkasta katseltuna.   Lopulta siitä tuli iso kori. Siis iso kori. Vähän turhan iso leluille, ja vähän…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!