Juustoraasteesta potkua arkeen

Juustoraasteesta potkua arkeen

  Pääsin mukaan kehittämään Valion uudesta Texmex juustoraasteesta reseptejä. Tykästyimme siihen arkiruuan seassa hyvänä maun kirkastajana, ja reseptejä syntyi lopulta huomattavasti enemmän kuin vain sovitut kaksi. Lapset rakastuivat papupataan, ja minä ihmettelen miksi en ole kokeillut juustoraasteisia kasvispihvejä aiemmin. Yllättävän toimiva ratkaisu kaikilta osin, ja nämä pihvit pysyivät koossa paremmin kuin uskalsin toivoa. Tämän kasvispihvien…

Suklaamuffinit (maidoton ja munaton)

Suklaamuffinit (maidoton ja munaton)

  Lupasimme viedä mukanamme jälkiruuan kun lähdimme reissuun ystäviemme luokse. Nykyään meillä mieheni hoitaa leivonnan, sillä häneltä se tuntuu luonnistuvan helpoiten. Minun “kai se kohta on valmis, ei minä mitään kelloa katsonut”- metodi ei oikein toimi leipomisen kanssa, joten olen suosiolla jättänyt leipomiset paremmalle puoliskolleni. Tällä kertaa pyyntönä oli viedä maidoton jälkiruoka, ja kun oma…

Raparperimuffinssi

Raparperimuffinssi

Saimme sukulaisista rapareperia, jonka lapsi halusi muuttaa muffinssiksi. Päätin leipoa munattomia, jotta myös perheen muna-allerginen saisi maistaa hieman leivonnaisia. Resepti muotoutui siinä tehdessä, ja tulihan näistä mukavan raikkaita ja mehukkaita. Mikä parasta, molemmat lapset söivät suurella innolla!     Raparperimuffinssi (munaton, voi muuttaa myös maidottomaksi), 12-15 kpl 3dl vehnäjauhoja 0,5dl ruishiutaleita 2tl leivinjauhetta 0,5dl sokeria…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!