Ommellut tiskirätit

Ommellut tiskirätit

  Rätit, puhdistusliinat ja erilaiset rievut ovat tarpeellisia lähes joka kodissa. Niitä voi virkata, neuloa tai ommella itse, ja niitä voi pyytää esim. ompelevalta ystävältä lahjaksi. Tällaiseen jokapaikan rättiin kun saa helposti ommeltua palan jos toisenkin pois tilkkulaatikosta.   Meillä ei rättejä olla enää vuosiin ostettu kaupoista, vaan kaikki ompelen itse. Ompelen näitä myös paljon…

Tonttulakin ompeluohje

Tonttulakin ompeluohje

Vuoden aikana tonttulakit katoavat yleensä mystisesti. Kukaan ei tiedä mihin ne katoavat, mutta vuoden päästä huomaa aina ompelevansa uusia vanhojen tilalle. Minä olen jo jonkin aikaa luottanut nopeisiin trikoisiin tonttulakkeihin, joihin tänä vuonna sain inspiraation Hupsistarallaa Terhiltä. Terhi oli bongannut iloisen raikkaan raitakuosin Paapiiltä, joten ostin samaa myös meille. Tonttulakki syntyy siis parhaimmillaan parilla saumalla….

Ohje pussukan ompeluun korkkikankaasta

Ohje pussukan ompeluun korkkikankaasta

  Sen mainion SnapPapin, eli nahkapaperin lisäksi ostin messuilta myös korkkikangasta. Voi kyllä, korkista tehtyä kangasta. Korkkipuut olivat kai jossain vaiheessa sukupuuton partaalla, mutta viinipullojen kierrekorkkien myötä korkkipuun materiaalille on löytynyt näköjään uusia käyttötarkoituksia. Ehkä kohta saadaan koivuakin kankaaksi?   Tätä korkkikangasta saa myös Ullakasta, kuten paperinahkaakin. Korkkia löytyy kuitenkin eri vahvuuksilla, ja minä ostin…

Helppo ja nopea reppu vegaanisesta nahkapaperista

Helppo ja nopea reppu vegaanisesta nahkapaperista

  Kuten jo kerroin, on tämän loppuvuoden yksi suurimmista hiteistä SnapPap, eli vegaaninen nahkapaperi. Tämä Saksassa kehitetty selluloosan (eli paperin) ja lateksin (luonnonkumi) yhdistelmä muistuttaa ihan paksua pahvia. Sitä voi kuitenkin pestä jopa pesukoneessa, sitä voi ommella ja se kestää kuulemma hyvin käyttöä.   Itse ostin palan Ullakasta, joissa tätä löytyi ruskeana, harmaana, valkoisena ja…

Parhaimmat pyöröpuikot ja muut suosikit

Parhaimmat pyöröpuikot ja muut suosikit

Niin kuin moni muukin harrastus, on käsityöt usein välineurheilua. Jos haluaa saada valmista ilman suuria kiroiluja, on syytä myös panostaa omiin välineisiin. Ompelu ei useinkaan onnistu ilman laadukasta konetta, mutta sama on toki myös neulomisessa ja puikoissa. Jokainen meistä varmasti haluaa nauttia käsityöistä, eikä viettää aikaa niiden kanssa surren huonoja välineitä tai lankoja. Yhtä ainoaa…

Kädentaitomessut 2017 – vuoden hitit

Kädentaitomessut 2017 – vuoden hitit

Yhteistyö Tampereen messut, messulippu saatu   Perinteitä noudattaen ryntäsin tänäkin vuonna heti lauantaiaamuna Tampereen Kädentaidot messuille. Messujen tarjoama bloggaajalippu olisi oikeuttanut useampaankin päivään, mutta totesin tänä vuonna yhden päivän riittävän, kunhan sen kipittää reipasta tahtia kamera kaulassa keikkuen.   Olin tänä(kin) vuonna tehnyt ostoslistan valmiiksi, tällä kertaa lasten avustuksella. Valitettavasti lasten toivomaa shakkilautaa ei löytynyt,…

Helppo kori tai ruukunsuojus kierrätyshuovasta

Helppo kori tai ruukunsuojus kierrätyshuovasta

  Ostin jo joku aika sitten, eli noin kaksi vuotta sitten Tampereen Kädentaidot messuilta kätevää Green craft kierrätyshuopaa. Se on sanansa mukaisesti tehty kierrätystekstiileistä, ja se on vieläpä valmistettu aivan lähistöllä, eli Turengissa. Olin pitkään harkinnut mihin haluaisin sitä käyttää, ja lopulta päädyin tarveompeluihin.   Olen pitkään jo tuijottanut olohuoneen nurkan anopinkieltä muoviruukussaan. Se kaipasi…

Villavaatteiden ompelu ja huolto

Villavaatteiden ompelu ja huolto

  Välikausivaatteissa meillä luotetaan villan voimaan. Laadukas villa peittoaa tekokuidut moneltakin ominaisuudeltaan, ja villavaatteita voi oikeastaan käyttöö koko vuoden ympäri. Tärkeimpinä villavaatteina lapsilla onkin minun neulomat villapaidat, ja minun ompelemani villahousut. Niillä mennään niin metsäeskarissa, luistelussa kuin viileinä iltoina kotipihassakin.   Luonnonkuituna villa on siis monipuolinen. Se hengittää, lämmittää, suojaa kosteudelta, pehmenee käytössä, puhdistuu tuulettumalla…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!