Vegaaninen piparijuustokakku

Vegaaninen piparijuustokakku

Vietimme pitkästä aikaa joulun kotona. Aattoiltana kävimme ystävillä herkuttelemassa, ja mukanamme veimme sinne maidottoman piparijuustokakun. Tämä vegaaninen jouluherkku oli yllättävän maukas, kun se sai olla jääkaapissa yön yli. Näin piparin maku tarttui siis koko kakkuun, ja siitä tuli reippaasti makua. Vegaaniset piparit Itse käytin kakkuun siis valmiita vegaanisia pipareita. Niitä voisi leipoa itsekin esim Sunnuntain…

Ekologisin joulukuusi

Ekologisin joulukuusi

Paljon on ollut puhetta ekologisista tavoista ja puiden kasvattamisesta. Itse yritän elää mahdollisimman säästeliäästi, niin rahapussia kuin luontoakin kohtaan. Se koskee myös joulua, joten olemmekin jo pitkään miettineet myös joulukoristeiden ja joulukuusen ekologisuutta. Ekologinen joulukuusi Onko ekologisempaa kaataa joulukuusi metsästä joka joulu, vai nauttia samasta muovikuusesta 30 vuotta? Molemmissa on huonot puolensa, sillä myös tarhakasvatettu…

Viikko yhdessä vaatteessa? #lempivaate

Viikko yhdessä vaatteessa? #lempivaate

Huomasin maanantaiaamun kunniaksi, että eettisen kaupan puolesta toimiva Eetti ry haastoi vaikuttajia mukaan #lempivaate haasteeseen. Tämä on siis ajatus pikamuotia vastaan, ja jo kaapista löytyvien vaatteiden puolesta. Pikamuoti on yksi eniten kasvavista ja saastuttavimmista aloista. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, löytyy ekologisin vaate jo nyt vaatekaapistasi. Mitä pidempään sitä pidät päälläsi, sen ekologisemmaksi se tulee….

Mestaritekijä, käsityöläisten oma sarja

Mestaritekijä, käsityöläisten oma sarja

Televisiosta on nähty jo ties mitä ammattikuntia ja niiden välisiä kilpailuja, ja keväällä 2020 meitä käsityöläisiäkin hellitään. Meille käsityöläisille on siis tulossa kauan odotettu oma sarja! Mestaritekijä Pari viikkoa sitten julkistettiin uuden Mestaritekijä-sarjan infoa. Sarjassa kilpailijat käyvät läpi eri materiaaleja ja tekniikoita, ja lopuksi jäljelle jää se paras Mestaritekijä. Sarja pohjautuu amerikkalaiseen Making it-formaattiin, josta…

Vuoden 2019 käsityötrendit?

Vuoden 2019 käsityötrendit?

Kaupallinen yhteistyö Tampereen messut ja Kädentaidot, lippu messuille saatu Käsityöala muuttuu vuosien mukana. Trendit elävät, ja uusia tulee koko ajan lisää. Välillä otetaan käyttöön vanhoja tekniikoita, ja keksitään niille uusia käyttötapoja. Tampereen messut on suurin alaa yhteen kokoava kotimainen tapahtuma, joten messuilla näkee myös mikä on tällä hetkellä kiinnostavinta. Itse kävin messuilla siis blogipassilla. Keräsin…

Tahrojen puhdistaminen villavaatteesta

Tahrojen puhdistaminen villavaatteesta

On aika normaalia, että lapsi tulee koulusta ja kertoo paidassaan olevasta tahrasta. Yhtä normaalia on, että tahrasta ei kerrota, ja se huomataan vasta viikkojen päästä. Kuinka siis pestä suosikkivillapaita käyttöön siten, että se kuivuu seuraavaksi päiväksi? Kuten moni ehkä tietääkin, on usein parasta puhdistaa tahra heti. Silloin se lähtee vaatteesta parhaiten, eikä jätä jälkeä vaatteeseen….

Vegaaninen puoloffee juhlapöytään

Vegaaninen puoloffee juhlapöytään

Tein ensimmäistä kertaa tätä banoffeen sukulaista lapsen syntymäpäiville jokunen viikko sitten. Laitoin silloin koristeeksi ja mauksi pakasteesta löytyviä punaviinimarjoja. Nyt halusin kokeilla vielä syksyisempää, eli puolukkaista versio. Siitä nimi puoloffee. Tämä puoloffee on siis vegaaninen. Se on siis niin maidoton kuin munatonkin, ja siitä saa myös gluteenittoman vaihtamalla keksit gluteenittomiin versioihin. Vegaaninen kinuski Tämän kerrosherkun…

Lasten tietovisa ja Nuppuprint juhlamekko

Lasten tietovisa ja Nuppuprint juhlamekko

Olen selkeästi ottanut uuden perinteen. Aiemmin mätsäsin lapsille samanlaiset juhlamekot, mutta nyt olen huomaamattani ommellut Nuppuprintin mekkoja juhlia varten. Tämä kangas oli lapsen itsensä valitsema kesän käynnillä Salapakkaan. Ja kangas onkin ihana! Se on pehmeää joustamatonta puuvillaa, joten käytin tähänkin vanhaa hyväksi havaittua kaavaa. Kaava on muokattu Mekkotehtaan Maibritista, ja se toimii edelleen vallan mainiosti….

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!