Kännykkäpussukka lapselle

Kännykkäpussukka lapselle

  Elokuu ja koulun alku siintää mielessä jo yhä kirkkaammin. Kesän alussa tuleva koululainen sai myös ensimmäisen oman kännykkänsä, ja kesämekkojen luvattuna aikana on ollut hieman haasteita sen kuljetuksessa paikasta toiseen. Niinpä lapsi itsekin toivoi kännykälle omaa pussukkaa, jonka saisi helposti ja nopeasti mukaan myös pyöräillessä vaikka puistoon. Minun toiveenani taas on ollut testata edes…

Oman pihan satoa

Oman pihan satoa

  Joku aika sitten selasin vanhoja blogitekstejäni, ja huomasin että kaksi vuotta sitten minulla oli haave omasta pihasta. Pihan keskellä olisi toki oma talo, ja syksyisin pihan antimista täyttyisi niin pakastin, oma maha ja lasten suut. Se haave tuli jotenkin puskista, vaikka toisaalta se oli ollut kauan jo mielessä. Mutta kun sen sanoin ääneen tuolloin…

Asuntomessut ja sisustusmuoti 2018 käsityöläisen silmin

Asuntomessut ja sisustusmuoti 2018 käsityöläisen silmin

  Olemme tehneet puolisoni kanssa yhteisen uuden perinteen, johon kuuluu lasten pääseminen sukulaisten luokse meidän kierrellessä taloja. Parin viimeisen vuoden ajan olemme siis suunnanneet kesälomareissumme Asuntomessuille. Tänä vuonna suuntasimmekin asuntomessujen perässä Poriin. Yritän aina etsiä asuntomessuilta myös vinkkejä siihen, joko asunnoissa huomioidaan käsityöt ja niiden vaatimat tilat uusissa kodeissa. Alunperin halusimme katsella remontti-ideoita kylpyhuoneeseen, lastenhuoneisiin…

Penaalin ompelu, vinkit vapaakirjontaan ja applikaatioihin

Penaalin ompelu, vinkit vapaakirjontaan ja applikaatioihin

Kaupallisessa yhteistyössä Pfaff Suomi   Perheessämme on odotettu koulun aloitusta jo pitkään. Kun se on vihdoin lähestymässä, on ollut aika tarkastaa koululaisen varusteet. Ensimmäisenä huomasimme kunnollisen penaalin puutteen, ja lapsi piirsi toivomansa penaalin minulle ohjeeksi. Tämän penaalin ideana oli kukat ja kesä. Lapsen suunnittelun mukaisesti vihreä vetoketju on yksi kukan varsi, ja penaalin päissä olevat…

Vegaaniset pitaleivät kermaisella kastikkeella

Vegaaniset pitaleivät kermaisella kastikkeella

Kesäpävinä (ja arkena muutenkin usein) sitä kaipaa helppoa ja nopeaa syötävää. Huomaamattamme olemmekin viime aikoina siirtyneet puolivalmiisiin ruokiin, tai jopa lähes valmisruokiin arkea helpottaaksemme. Samalla kasvisruuan ja jopa vegaaniruuan määrä on kasvanut, ja samaa voin sanoa myös kauppojen tarjonnasta. Muistissa kun on vielä nekin ajat, jolloin papuja sai vaan erikoisliikkeistä. Nyt tarjolla on lähes kaikkea…

Unelmatyöt käsityöalalla

Unelmatyöt käsityöalalla

  Unelmat kuuluvat elämään. Moni varmasti miettii saisiko käsityöalalla tehtyä itselleen uutta uraa, ja saako niistä unelmista tehtyä itselleen elantoa? Tai kannattaako edes rakkaasta harrastuksesta tehdä itselleen työtä. Olen pohtinyt tätä asiaa jo vuosia, ja pitkästä aikaa taas tänä keväänä ja kesänä. Olen itse haaveillut paljon. Suurimmat haaveeni ovat liittyneet opiskelupaikkoihin ja työelämään, ja toki…

Neulefestarit 2018

Neulefestarit 2018

  Olen huomannut, että kesäviikonloppuihin on hyvä saada perinteitä. Tällä kertaa päätin tehdä Jyväskylän Neulefestareista oman kesäni perinteen, joten suuntasin taas reppuni kanssa lauantaiaamuna Keski-Suomeen. Kätevintä näissä festareissa on vielä se, että lapset pääsevät samalla reissulla sukuloimaan. Win-win! Tällä kertaa lähdin festareille ilman suurempia suunnitelmia. Mietin kyllä pariakin eri kurssia, ja varsinkin Laine Magazinen kuvauskurssi…

Käsityöhaaveita ja unelmien käsitöitä

Käsityöhaaveita ja unelmien käsitöitä

  On hyvä olla unelmia. Pieniä ja isoja, pitkäikäisiä ja sellaisia jotka voi toteuttaa nopeallakin aikataululla. Unelmat ja haaveet ohjaavat meitä huomaamattamme, jos vain annamme niille mahdollisuuden. Tervetuloa siis #haaveheinäkuu! Minulta onkin jo tiedusteltu, mitä tässä kuussa sitten oikein tehdään. No, tehdään juuri sitä, mitä sinulla on ollut haaveena! Ihanan rönsyilevaa, tai jopa pelottavan vapauttavaa….

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!