Minä itse vai ammattilainen?

Minä itse vai ammattilainen?

Opiskeluajoista lähtien pyörin pitkään kaupoissa tai markkinoilla yleensä ostamatta mitään. Perustelin usein “osaisin itsekin tehdä tuon”-lauseella, mutta todellisuudessa harvoin kuitenkaan tein. Tämä lievitti toki ostoshysteriaa, ja sai jo silloin pohtimaan mitä kaikkea oikeasti tarvitsen. Vaatepuolella olen ommellut lähes kaikkea. Vaikka ostammekin kaupasta tai kirpputoreilta ulkovaatteet käytettyinä, välillä pohdin yhä niidenkin ompelemista. Riittäisikö oma kärsivällisyys, tai…

Hihojen resorien korjaaminen ilman ompelukonetta

Hihojen resorien korjaaminen ilman ompelukonetta

Minulta on toivottu paljon korjausvinkkejä, joita voisi tehdä myös ilman ompelukonetta tai saumuria. Tämä on erittäin hyvä toive, sillä läheskään kaikissa kodeissa ei tosiaan ole enää ompelukonetta, eikä sellaista aina löydy edes lainaksi. Siksi korjaamista voi opetalla myös tekemään käsin, ja sitä oppii nimenomaan parhaiten tekemällä. Joustavia lastenvaatteitakin voi korjata käsin. Vähän samoin kuin sukkahousujen…

Vanhasta neuleesta kierrätetty lanka

Vanhasta neuleesta kierrätetty lanka

Tavallisesta sileästä langasta neulottu lanka on käyttökelpoinen usein todella pitkään. Varsinkin laadukas villa kestää myös purkamisen ja uudelleen neulomisen, kunhan vain tietää siihen helpot niksit. Suurin haaste on kiemurainen lanka, mutta onneksi siihenkin löytyy ratkaisu! Neuloin joku vuosi sitten lapselle pipon, joka on käynyt jo pieneksi. En ollut neulonut vuosiin palmikoita, ja kehittelin parin eri…

Lapsen sukkahousujen paikkaus

Lapsen sukkahousujen paikkaus

Niin lapsi kuin minäkin, olemme kausittain sukkahousuihmisiä. Varsinkin talvella villasukkahousut ovat yleensä ne omat suosikkini, ja lapsi taas tykkää sukkahousuista mekkojen kanssa. Jokainen kuitenkin tietää, että niihin tulee myös reikiä. En ole vielä keksinyt miten paikkaisin omat sukkahousuni. Suurin osa rei’istä kun tulee joko haaroihin tai varpaiden kohdalle, ja ja sukkahousujen korjaus vaan jotenkin tuntuu…

Helppo vegaaninen ja gluteeniton suklaakakku

Helppo vegaaninen ja gluteeniton suklaakakku

Juhlimme viikonloppuna lapsen uusia ikävuosia, ja sen kunniaksi leivoimme myös vegaanista suklaapiirasta. Oikeastaan tästä tuli myös gluteeniton, ja päälle lisäsimme vielä vegaanisen kuorrutteenkin. Ilman sitä suklaapiiras jäi turhan kuivaksi, ja nyt parin päivän jämäruokailujen jälkeen tämä osoittautui loistavaksi valinnaksi. Olemme jo pitkään ottaneet tavaksi leipoa ainakin yhden vegaanisen leivonnaisen lasten juhliin. Lapset itse eivät maista…

Villasukkien parsiminen, kätevät ohjeet

Villasukkien parsiminen, kätevät ohjeet

Tänä vuonna aion käyttää pidempään, parsia reikiä ja korjata vanhaa. Jo pitkään työpöydällä odottaneet villasukat pääsivät ensimmäisenä työn alle, kun vuorossa oli villasukkien parsiminen ja paikkaaminen. Villasukan tai sukan parsiminen on aika helppoa, mutta vaatii aikaa. Varaa siis esimerkiksi joku hyvä sarja, ja kaikki parsimista odottavat villasukat yhdelle illalle. Parempi hoitaa kaikki kerralla kuntoon, kuin…

Lumi Karmitsan Muhkeat sukat

Lumi Karmitsan Muhkeat sukat

Käsityökirjojen valikoimasta voi usein miettiä kunkin kauden suurinta villitystä. Tällä hetkellä facebookin neulepalstoilla isossa nousussa on Islantilaiset neuleet, mutta kirjoissa johtavassa asemassa on kuitenkin selkeästi villasukat. Nyt talven neuleiltoihin on ilmestynyt taas uusia sukkakirjoja, ja yhden niistä bongasin jopa kirjastoauton hyllystä. Aiemmin taitavista kirjoneulekuvioistaan tuttu Lumi Karmitsa on nyt ottanut uuden askeleen sukkarintamalla, ja hänen…

Sankarinaamion ohje

Sankarinaamion ohje

Sain tehtäväksi ommella joululahjaksi sukulaislapselle jotain sankarillista. Siinä joulun kiireissä ompelinkin pikaisen sankariviitan, joka ei ehtinyt edes kuviin asti. Nyt saman sankarin täyttäessä vuosia, ompelin toki viitan kaveriksi vielä naamion! TÄmä naamio syntyi erään juhlapuvun jämäkankaista, juuri juhlapäivän aamuna. Tätä olisi voinut koristella enemmänkin, mutta sen muoto mätsää siihen alkuperäiseen viittaan. Ja taisi olla sankarin…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!