Paloista neulottu peitto, ohje

Paloista neulottu peitto, ohje

Haaveilin pitkään pienistä paloista neulotusta peitosta. Jostain sellaisesta, jota voisi tehdä pienissä osissa, sekä kantaa paloja mukana matkatyönä. Lopulta päätin yhdistää laatikoissani pitkään odottaneen virolaisen villan, kauniin Aade Lõng-langan ja peiton yhteen. Eli ohut peitto virolaisesta villasta! Tästä tuli kieltämättä aika kaunis. Välillä mietin noiden tummien kuvioiden paikkaa ja tarkoitusta, mutta ehkä se sieltä löytyy….

Neuletyön aloitus kärjestä tai työn keskeltä (video-ohje)

Neuletyön aloitus kärjestä tai työn keskeltä (video-ohje)

Olen innostunut neulomaan neliöitä. Tarvitsin kirjan kirjoittamisen jälkeen jotain aivotonta työtä, mutta jotain niin pientä, jonka voisi myös ottaa mukaan ja kuljettaa laukussa. Jo pitkään lankakaapissa oli huudellut monta vuotta sitten ostamani Aade Loüng vyyhdit. Ne olivat 100% villaa, ja jotenkin mielessä kutkutteli peiton neulominen. Joko jollenkin vauvalle, tai omaan sohvan nurkkaan. Aloin lopulta neulomaan…

Mehukekkerit-kirja?

Mehukekkerit-kirja?

Nyt täytyy myöntää, että olen pitänyt sisälläni jo pitkään isoa salaisuutta. Se on ollut jo jonkin aikainen haaveeni, ja kirjoitin sen ensimmäistä kertaa tavoitteekseni kolme vuotta sitten. Sittemmin siitä tuli iltaisin neulottava ja päivisin excelöitävä työni, josta olen halunnut kertoa teille pitkään. Ja nyt kun nimeni ja jopa kansikuvakin löytyvät kustantamon sivuilta, voin sen julkisestikin…

Neulotun tuotteen viimeistely, höyrytys tai pingotus

Neulotun tuotteen viimeistely, höyrytys tai pingotus

Olen viime aikoina törmännyt moniin keskusteluihin viimeistelyn tärkeydestä, ja enemmän myös viimeistelyn eri tavoista. On varoiteltu silitysraudan vaaroista, kummasteltu pingotusta tai pohdittu kumpi näistä olisi se itselle parempi vaihtoehto. Lähtökohtaisesti viimeistely on aina se paras vaihtoehto. Ilman sitä neule tai ommeltu työ jää keskeneräiseksi, saumat eivät oikein asetu kunnolla ja neulottu työ näyttää epätasaiselta. Viimeistely…

Vanhasta neuleesta kierrätetty lanka

Vanhasta neuleesta kierrätetty lanka

Tavallisesta sileästä langasta neulottu lanka on käyttökelpoinen usein todella pitkään. Varsinkin laadukas villa kestää myös purkamisen ja uudelleen neulomisen, kunhan vain tietää siihen helpot niksit. Suurin haaste on kiemurainen lanka, mutta onneksi siihenkin löytyy ratkaisu! Neuloin joku vuosi sitten lapselle pipon, joka on käynyt jo pieneksi. En ollut neulonut vuosiin palmikoita, ja kehittelin parin eri…

Villasukkien parsiminen, kätevät ohjeet

Villasukkien parsiminen, kätevät ohjeet

Tänä vuonna aion käyttää pidempään, parsia reikiä ja korjata vanhaa. Jo pitkään työpöydällä odottaneet villasukat pääsivät ensimmäisenä työn alle, kun vuorossa oli villasukkien parsiminen ja paikkaaminen. Villasukan tai sukan parsiminen on aika helppoa, mutta vaatii aikaa. Varaa siis esimerkiksi joku hyvä sarja, ja kaikki parsimista odottavat villasukat yhdelle illalle. Parempi hoitaa kaikki kerralla kuntoon, kuin…

Kevätsukka varpaasta varteen, Suuri Käsityölehti

Kevätsukka varpaasta varteen, Suuri Käsityölehti

Syksyn värikylläisyydessä yritin pohtia kevään värejä. Minulta pyydettiin nimittäin sukkaohjetta Suureen Käsityölehteen, kevään ensimmäiseen numeroon. Siispä yritin kaivaa esiin talven ja kevään parhaat asiat, eli kunnon saapassukat ja keltaiset tulppaanit. Päädyin lopulta Novitan nalleen ja keltaiseen sävyyn. Ihan hyvin olisin voinut neuloa näistä valkoiset tai vaalean vihreätkin. Hain sukkaan ensin lehtien varsia pintaneuleeksi, mutta päädyin…

Vaatteen ja neuleen siistiminen, testissä nukanpoistajat!

Vaatteen ja neuleen siistiminen, testissä nukanpoistajat!

Yksi ekologisin vaate on käytetty, ja vielä kerran käytetty vaate. Mitä enemmän vaatteitasi käytät, sitä ekogisempaa se siis on. Yksi syy kulahtaneisiin vaatteisiin ja neuleisiin on toki nukan kertyminen. Sitä voi kuitenkin poistaa kotikonstein, ja saada siten ehomman ja uudistetun vaatteen nopeasti ja helposti. Nukka on näkyvää hahtuvaa kankaan tai neuleen pinnalla, ja se on…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!