Marttailu

Vihreä uusi alku (mullan vaihto sisäkasveille)

  Viimeiset kolmisen viikkoa on mennyt erittäin vihreissä merkeissä. Olen jalkautunut kaduille, kauppojen eteen, erilaisiin yleisötilaisuuksiin ja kävelyreiteille. Olen puhunut, keskustellut ja kuunnellut. Olen ollut somessa, käynyt kokouksissa ja ihan siinä normaalissa arkityössänikin. Olen pukeutunut vihreään liiviin, pipoon ja huiviin, ja jaellut esitteitä ja puheenvuoroja. Tänään onkin aika levähtää, ja jäädä odottamaan työn tuloksia.   […]

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

Tennareiden pikakorjaus

  Ostamme lapsille paljon kenkiä käytettynä. Aiemmin kolme kertaa vuodessa vaihtuva jalan koko ei ole oikein innostanut ostamaan uutenakaan, ja kenkiä saa hyvin myös käytettynä. Ja kun kenkiä on moniin eri tilanteisiin, ei jalka ehdi mitenkään vääristyä yhden tai kahden kengän mukaiseksi.   Käytettyjen tennareiden ongelma on kuitenkin tarrojen pitävyys. Juokseva 5v saa tarrat irti […]

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

Vaatteen korjaus, vetoketjun uusiminen

  Tällä viikolla viikon kierrätysvinkkinä on korjausompelut. Milloin olet viimeksi korjannut vaatteen, jotta se pääsisi taas uudellee käyttöön? Oletko ommellut napin, vaihtanut vetoketjun tai paikannut housut? Jos et, niin suosittelen seuraavalla kerralla edes kokeilemaan.   Tällä viikolla Ylen uutisessakin on keskusteltu vaatteiden kestävyydestä. On hienoa että asioita nostetaan aina säännöllisesti pinnalle ja kerrotaan nykymuodin huonoista […]

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

Satokauden huippu

  Tällä viikolla kesä on näyttänyt taas puolensa. Aurinkokin olisi ihan kiva, mutta tärkeintä kesässä on toki kotimainen sato. On vihdoin aika jolloin saa täysin tuoretta ruokaa, ja parhaimmillaan superruokaa suoraan metsästä.   Toivottavasti tekin olette jo tutustuneet Satokausikalenteriin. Heiltä on nyt ilmestynyt taskukirja, jossa kerrotaan yli 140 Suomessa myytävän kasviksen sesongista ja säilytyksestä. Mukana […]

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

T-paidasta kassi

  Olen ensi viikolla vetämässä Marttayhdistykseni kanssa t-paidan muokkauspajaa lähikirjastolla. Sitä varten mietin erilaisia nopeita muokkauksia jo nähtyjen pipon, maton, korien ja rättien lisäksi. Martat kannustavat tänä vuonna harkitsemaan omia vaateostoksia, sekä korjaamaan ja tuunaamaan vanhasta uutta. Tämähän toki meiltä onnistuu.   Itse otin muokattavaksi miehen vanhan t-paidan ja oman jo liian lyhyen topin. Nopea […]

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

Hyvän mielen vaatekaappi

Kävin viime viikolla Marttojen järjestämässä Garderobi-koulutuksessa, ja sieltä inspiroituneena lukaisin flunssan kourissa vihdoin pari viikkoa pöydällä odottaneen Rinna Saramäen ”Hyvän mielen vaatekaappi”-kirjan. Vaikka kuumetta oli jo jonkun verran mittarissa, oli minun silti eilen tartuttava toimeen ennen kuin pääsin edes kirjan loppuun. Luulin olevani keskivertoa tiedostavampi vaatekaapin omistaja. Luulin että siivoan kaapin säännöllisesti, sillä enhän ole […]

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin: