Käsityökirjoja ja lehtiä

Klompelompe koko perheelle

Yhteistyössä Gummerus kustantamo   Olen pitkään yrittänyt etsiä monipuolisia, lasten neuleet huomioivia neuleohjeita ja kirjoja. Vaatimuksenani on ollut ohje ylhäältä alas saumattomasti, helposti saatavat langat ja vielä modernit ja istuvat mallit. Olen luonut itselleni siis ehkä isomman haasteen kuin alunperin kuvittelin, ja näiden toiveiden johdosta myös peruuttanut perinteisten käsityölehtien tilauksia.   Vihdoin ohjeita on kuitenkin […]

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

Puikkomaisterin pipokirja

  Syksy on uusien neulekirjojen kulta-aikaa, ja inspiraatiota on tarjolla meille neulojille vuodesta toiseen. Perinteikkään syyskauden aloittaa jo perinteeksi muodostunut Puikkomaisteri, tällä kertaa Puikkomaisterin pipokirjallaan, jonka sain arvostelukappaleena kustantajalta. Kirja noudattaa Puikkomaisterin tyylikkään värikästä linjaa, ja onnistuu yllättämään jopa kokeneen bloggarinkin.   Pidän Puikkomaisterin omintakeisesta tyylistä. Hän paneutuu monikulttuurisen maailmaan enemmän kuin aiemmissa kirjoissaan, ja […]

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

Lempimekko valtuustoon

  Maanantaina alkoi uusi aika valtuutettuna, ja uusi elämä myös ompeluprojekteille. Huomasin omistavani kyllä mekkoja, mutta jakkuja sitäkin vähemmän. Vaikka en ole niin sanotusti jakkupukunaisia, olen kuitenkin alkanut pitää paljonkin mekkoa leggingsien kera, jonka päälle heitän neuleen tai jakun tyylisen.   Oli siis aika ommella jakku, ja toki siihen sopiva mekkokin. Aloitin Lempivaatteita kirjasta, joka […]

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

Käsityöbloggaajasta poliitikoksi

    Lähdin aidosti innoissani keräämään ääniä koko puolueelle, sekä lisäpaikkoja toki oman kaupungin vihreille. Minulla oli (ja on) selkeät teemat millä lähestyin ääneistäjiä, ja suoraan sanottuna intouduin vaalityöhön enemmän kuin mitä kuvittelin tekeväni. Olin innoissani toreilla, ihmisten ilmoilla ja myös netissä. Jaoin esitteitä, vaaliteemojamme ja otin lapsetkin mukaan vaalityöhön. Jännitin vaalivalvojaisia enemmän sen takia […]

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

Siiri mekko ja leggingsejä

    Selkeiden perusvaatteiden ystävänä ompelin lapsen toiveesta hieman lisää vaatteita Paapiin kaavakirjasta. Aiemmin ompelemani Silmu mekot ja yksi t-paita ovat olleet jo suuressa käytössä ja lasten suosikkeja. Nyt annoin PikkuSiskolle vapaat kädet valita suosikkikuosinsa Paapiin luomukankaiden valikoimasta, joista ompelin hänen toiveidensa mukaisesti. Kankaat on saatu Paapiilta kaavojen testausta varten.   Pitkän harkinnan jälkeen PikkuSisko […]

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

Paapiin kaavakirja lapsille

  Olen jo pitkään kaivannut kotimaista kaavakirjaa, josta löytäisi helposti ja nopeasti peruskaavat tavalliseen arkeen. Käytän itse ompelussa lähinnä 80-luvulta tuttua ruotsalaista peruskaavakirjaa, ja kuosittelen omien lasten vaatteet niiden pohjalta. Nyt tilanne on onneksi parantunut, sillä tällä viikolla julkaistiin Paapiin kaavakirja lapsille. Sain tämän arvostelukappaleena kustantajalta ja varsinkin kirjan alku miellytti minua heti.   Mukana […]

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin: