Ohje pipon ompeluun

Ohje pipon ompeluun

Viikko sitten ystäväni pyysi minua ompelemaan pipoja. Rankkojen sytostaattihoitojen keskellä kirpeä keväinen tuuli ei välttämättä tunnu niin mukavalta ilman pipoa, joten minähän toki ompelen. Vähintä mitä voin tehdä tässä tilanteessa. Kuinka kaksinkertainen pipo ommellaan? Olen kyllästynyt niihin kaksinkertaisiin pipoihin, joissa se sisäpuoli saattaa elää ihan omaa elämäänsä jos eivät ole kiinnitetty toisiinsa kunnolla. Päätin keksiä…

Vanhasta hupparista uusi

Vanhasta hupparista uusi

Olen roikottanut maalista kärsinyttä ikivanhaa huppariani vaatekaapissa jo pitkään tietämättä mitä sillä oikein tekisi. PikkuSisko on alkanut kasvaa ulos vaatteistaan ja kaapissa oli hupparin mentävä aukko. Tuhosin siis vanhan oman maalaushupparini parempaan käyttöön.   Oman vaatteen muokkaus lapselle on äärimmäisen helppoa. Leikkaan aina alkuperäisen vaatteet kappaleet (hihat, etu- ja takakappaleet) ensin irti, asettelen kaavat niille…

Virkattu lippapipo bambulangasta

Virkattu lippapipo bambulangasta

  Olen nyt kevään korvalla koukuttunut virkkaukseen. Lankojen kanssa voi katsella vaikka televisiota samaan aikaan ja pian on työ valmis.Kuvat puolivalmiista lippapipoista herättivät niin paljon innostusta Instagramissa että ajattelin viedä ohjeen astetta pidemmälle, ja kuvasin teille myös videon virkkausavuksi.   Yksiväriset King Colen bambu-puuvillalangat ovat erittäin pehmeitä virkkaukseen ja lapsen iholle. Päätin virkata näistä lapsille…

Pipot ja huivit kierrättäen

Pipot ja huivit kierrättäen

Löysin kaapista miehen reikiintyneet vanhat collegehousut ja oman ikivanhan kesämekkoni. Mietin mitä kaikkea niistä voisikaan tehdä, jotta valmiiden vaatteiden ja kankaiden käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä. Rullapäärmeen ompelu Mekosta sai helposti kaksi monipuolista huivia, jotka huolittelin rullapäärmeellä siistiksi. Tästä tein myös ihan video-ohjeen, sillä uskon että teistä on siellä moni muukin joka ei välttämättä muista käyttää…

Likaisen paidan tuunaus

Likaisen paidan tuunaus

    Likaisia paitoja löytyy varmaan muidenkin lasten vaatekaapeista. Sellaisia tahroja jotka ei vaan lähde pesuista ja sappisaippuoista huolimatta pois, mutta hyviä paitoja jotka muuten olisivat vielä täysin käyttökelpoisia. Aiemmin muokkasin jo PikkuSiskon likaiset paidat IsoSiskon pikkuhousuiksi, ja tällä viikolla muokkaukseen pääsivät IsoSiskon likaiset paidat.   Kokeilin siis erilaisia muokkauksia, ja toivon että näistä joku…

Neulottu jämälankapipo

Neulottu jämälankapipo

  Kuukausi takaperin alotin neulomaan kaksivuotiaalle talvipipoa. Ilman ohjetta neulottuna mitoitus sattui hieman pieleen ja pipo olikin lopulta loistava vastasyntyneelle. Uutta pipoa varten kaivoin loputkin jämälangat esiin, nämä ovat siis edelliseltä neulomiskaudelta eli noin seitsemän vuoden takaisia seiskaveikkoja. Neuloin raidat ihan ilman suunnitelmaa. Pipon ympärys on 112 silmukkaa ja koko pipo on neulottu kaksi oikein-kaksi…

Kylpytakit lapsille

Kylpytakit lapsille

  Viikolla kymmenen lasten toive ajoi muiden ompelusten edelle. Jo parin kuukauden ajan IsoSisko on pyytänyt itselleen kylpytakkia pieneksi käyneen huppupyyhkeen tilalle. Sunnuntaisista saunailloistamme alkoi tulla jo hieman painostavia, joten kaivoin vihdoin kaapista vihdoin miehen ikivanhan kylpytakin muokattavaksi.   Leikkasin kylpytakin keskeltä kahtia, leikkasin hihat irti ja puolitin nekin. Käytännössä lapsen takki on siis melkein…

Tahraantuneen paidan uusiokäyttö

Tahraantuneen paidan uusiokäyttö

  Viikolla yhdeksän päätin hyödyntää lastenkaapin sisältöä. Oman vaatekaappini siivouksen ohessa siivosin myös lasten kaappeja ja kauhistuin likaisten paitojen määrästä. Yleensä tahrat lähtevät ilman suurempia läträämisiäkään, mutta varsinkin öljyinen tomaattikastike on suurin viholliseni. Näemmä myös mustekynä.   Tahraisia paitoja löytyi siis vino pino. Säästin kaikki Isosiskon paidat odottamaan erilaisempaa muodistamista ja Pikkusiskon paidat päätin leikellä…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!