Ensimmäinen villapaitani

Ensimmäinen villapaitani

  Nyt se on valmis, ensimmäinen neulomani villapaita. Kuten jo aiemmin kerroin, aloitin suoraan joidenkin mielestä väärästä päästä, mutta itselleni oikeastaan sillä oikealla tavalla. Juuri siten kuin olin toivonutkin. Ylhäältä alas ilman saumoja.   Tämä paita on neulottu Teeteen Helmi langasta. Se on ihanan pehmeää merinovillaa, jota on myös erittäin kiva neuloa. Koko on 110…

Kevään värit

Kevään värit

  Huomaan hymyileväni yhä enemmän. Talven ankeus on poistumassa, aurinko paistaa vielä kotiin päästessäkin ja sokeriton elämä ei tunnu enää missään. Mennään sokerittomasti siis vielä maaliskuukin.   Sain Lankasatamasta oikein keväisen inspiraatiopaketin, ja nyt sormet eivät malta lopettaa neulomista. Neuloin puolikkaan hihan samalla kun minut valittiin Marttayhdistykseni hallitukseen jatkokierrokselle, ja lisää kotona lasten nukkuessa. Olen…

Nopea ja helppo bolero lapselle

Nopea ja helppo bolero lapselle

  Viikonlopun juhliin neuloin lapsille nopeat bolerot. Oikeastaan menin sieltä missä aita on todella matala, ja suurin haasteeni oli oikeiden mittasuhteiden löytäminen. Samalla tulikin tehtyä ohuesta silkkilangasta bolero myös nukelle. Onhan nyt nukella oltava hienompi bolero kuin lapsilla.   Tarkoituksena on siis neuloa neliö tai suorakulmio. Lapsille neliö on aivan riittävä, ja varsinkin silkkilangasta saa…

Kotimaiset värikkäät villavaatteet

Kotimaiset värikkäät villavaatteet

  Käsityötaitojen omaaminen ei tarkoita sitä, ettenkö ostaisi myös muiden käsityötä. Vuosi sitten törmäsin ensimmäisen kerran värikkäästi toteuttuihin laadukkaisiin villatuotteisiin, jotka on tehty käsityönä Suomessa. En voinut olla vastustamatta näitä rohkeita ja paksuja villavaatteita lapsille, vaikka toki olisin voinut ostaa vielä hienompaa merinovillaneulosta ja ommella ne itse. Joskus on kuitenkin helpompaa ja mukavampaa tukea käsityöyrittäjyyttä….

Virkattu neuletakki lapselle

Virkattu neuletakki lapselle

    Aloitin virkkaamisen keväällä lippapipoista jääneistä bambulangoista. Ja koska olen äärimmäisen huono arvioimaan menekkiä, eivät jämälangat riittäneet alkuunkaan, vaan oli ostettava lisää. Muistaakseni jopa enemmän kuin kerran.   Ja eihän sitä nyt vanha virkkaaja ohjetta tarvitse, purkaminen opettaa. Eli purkamisen kautta on menty, ja purkaa olisi saanut koko neuleen. Toisaalta lapsi ei välitä siitä…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!