Uusi järjestys olohuoneeseen

Uusi järjestys olohuoneeseen

Olen jo pitkään kaivannut olohuoneeseen muutosta. Vielä viime kesänä asuntomessuilla kuvittelin ratkaisun olevan uusi pienempi sohva, mutta nyt yläkerran lattiaremontin yhteydessä tajusin tilan tunnun tulevan myös valosta. Olohuoneessa valoa riittää, mutta suurin osa ikkuinoista on jäänyt kuitenkin sohvan taakse varjoon. Nyt päätimme antaa niille lisää näkyvyyttä. Muutos oli siis käytännössä vain sohvan paikan vaihtaminen. Lisäksi…

Eskarilaisen oma huone

Eskarilaisen oma huone

Yläkerran lattiaremontin yhteydessä molemmat lapset saivat siis omat huoneet. Eskarilainen mietti omansa sisustusta ja väriteemaa pitkään. Ensin haaveina oli kaupunkimaalaus seinälle, mutta lopulta värimaailma vaihtui itse valittuun kukkatapettiin. Tämäkin kukkatapetti valikoitui Borås Tapeterin mallistosta, Scandinavian Designers. Sen värimaailmaan löytyi myös sopiva maali Värisilmän mallistosta. Kun vielä väri kantoi lapsen omaa nimeä, oli valinta täysin selvä….

Paloista neulottu peitto, ohje

Paloista neulottu peitto, ohje

Haaveilin pitkään pienistä paloista neulotusta peitosta. Jostain sellaisesta, jota voisi tehdä pienissä osissa, sekä kantaa paloja mukana matkatyönä. Lopulta päätin yhdistää laatikoissani pitkään odottaneen virolaisen villan, kauniin Aade Lõng-langan ja peiton yhteen. Eli ohut peitto virolaisesta villasta! Tästä tuli kieltämättä aika kaunis. Välillä mietin noiden tummien kuvioiden paikkaa ja tarkoitusta, mutta ehkä se sieltä löytyy….

Koululaisen oma huone

Koululaisen oma huone

Taloa ostaessamme laskimme, että lapset tulevat jossain kohtaa samaan omat huoneet. Niiden pyytäminen alkoi viime syksynä, ja lopulta nyt parin viikon ajan lasten huoneita on sisustettu ja otettu käyttöön. Remontti säilyi pienenä pintaremonttina, lattiaa lukuunottamatta. Ja se lattia, olen siihen edelleen rakastunut. Lisää lautalattian tai parketin uudistamisesta kannattaa lukea aiemmasta postauksestani. Seinät ja tapetti Koululaisen…

Pienen vessan tapetin vaihtaminen

Pienen vessan tapetin vaihtaminen

Meillä on ollut viime aikoina remonttifiilis. Johan sitä kaksi vuotta tulikin asuttua, ja sinä aikana ehdimme vain vähän maalata seiniä. Tällä kertaa remontti alkoi siis yläkerran lattiasta, ja päätyi minun ja lasten loman aikana alakerran vessaan. En suoraan sanottuna ollut kyseisen vessan tapetin ystävä koskaan. Tajusin sen jo ensimmäisellä kerralla talossa käydessäni, mutta kestin sitä…

Lankku- tai parkettilattian hionta, vahaus ja sävytys

Lankku- tai parkettilattian hionta, vahaus ja sävytys

Jo yli kaksi vuotta sitten talokaupoilla kierrellessäni minulle kävin nopeasti selväksi, että halusin kodin jossa on paljon puupintoja. Tämän kodin ilmeessä ihastuin toimivaan pohjaratkaisuun, maalattuihin puupaneeleihin ja yläkerran parkettilattiaan. Minua kiehtoi ajatus parkettilattian hiomisesta ja uudelleen sävyttämisestä, jota olin pohtinut jo edellisessä asunnossammekin. Talossa on tehty paljon remontteja, osa ei niinkään viimeistellysti. Lattian osalta alakerrassa…

Minä itse vai ammattilainen?

Minä itse vai ammattilainen?

Opiskeluajoista lähtien pyörin pitkään kaupoissa tai markkinoilla yleensä ostamatta mitään. Perustelin usein “osaisin itsekin tehdä tuon”-lauseella, mutta todellisuudessa harvoin kuitenkaan tein. Tämä lievitti toki ostoshysteriaa, ja sai jo silloin pohtimaan mitä kaikkea oikeasti tarvitsen. Vaatepuolella olen ommellut lähes kaikkea. Vaikka ostammekin kaupasta tai kirpputoreilta ulkovaatteet käytettyinä, välillä pohdin yhä niidenkin ompelemista. Riittäisikö oma kärsivällisyys, tai…

Käsityötilan järjestäminen, mitä tarvikkeita tarvitset oikeasti?

Käsityötilan järjestäminen, mitä tarvikkeita tarvitset oikeasti?

  Olen perinteisesti vuodenvaihteessa inspiroitunut eniten oman työtilani siivouksesta. Niin tänäkin vuonna, vaikka mitään suuria muutoksia en tehnytkään. Isommat muutokset ovat luvassa parin kuukauden päästä, kun työhuoneeni muuttaa makuuhuoneen kanssa samaan tilaan. Sitä odotankin mielenkiinnolla, miten hyvin omat työt sopivat makuuhuoneen nurkkaan pitkästä aikaa.   Inventaario? Käsityötarvikkeet ovat samanlainen vitsaus kuin muutkin harrastustarvikkeet. Niitä tarvitaan,…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!