Uusi teemuki, kotimaista keramiikkaa

Uusi teemuki, kotimaista keramiikkaa

Olen kesän mittaan haaveillut uudesta teemukista. Sen tulisi olla tarpeeksi iso, miellyttää silmää ja näyttää hyvältä instakuvissa. Sen tulisi jotenkin sopia siis yhteen myös neuleiden ja kameran kanssa, olla vähän rouhea ja silti toimiva. Etsin aina välillä kevään mittaan silmilläni kaupoista mukia, kunnes ystäväni huomautti minun kaipaavan paikallista keramiikkaa. Hän olikin oikeassa, sillä toki haluan…

Designtori ja taiteiden yö Wetterhoffin talossa

Designtori ja taiteiden yö Wetterhoffin talossa

On ilo asua kaupungissa, jossa kädentaidot on hyvin esillä. Lähilankoja saa läheltä, paikallisia kädentaitajia näkyy monissakin tapahtumissa ja eri myyjäisissä. Tällä kertaa käsityöläiset ja kädentaitajat valtaavat Wetterhoffin talon perjantaina 30.8 taiteiden yön aikaan. Wetterhoff Goes Design –tori näkyy kaikissa Wetterhoffin talon kolmessa kerroksessa. Muotoilijat, suunnittelijat, käsityöläiset ja kädentaitajat myyvät sisustustuotteita, vaatteita, asusteita, koruja, laukkuja ja käsinvärjättyjä lankoja….

Kännykkäpussi lapselle

Kännykkäpussi lapselle

Penaalin lisäksi lapsi tarvitsi myös oman pussukan kännykälleen. Puistoissa ja ulkona muuten menossa puhelin harvoin mahtuu taskuun, eikä kesävaatteissa niitä taskujen juuri ole edes ollut. Ja kuten penaalinkin, suunnitteli lapsi myös tämän pussukan. Nämäkin tarvikkeet löytyivät omista kaapeista. Voit pyytää lasta suunnittelemaan kuvion itse, tehdä siihen tilkuista kuvion tai suunnitella itse jonkun applikaation. Myös kirjonta…

Lapsen suunnittelema penaali

Lapsen suunnittelema penaali

Syksy ja koulun aloitus on taas täällä! Kuten viimekin vuonna, pyysin uutta koululaista suunnittelemaan oman penaalinsa. Tällä kertaa siitä tuli keltainen, mutta yhä kukilla täytetty. Kaikki tarvikkeet löytyivät omista laatikoistani. Metrivetoketju löytyi kierrätyskeskuksesta joku aika sitten, ja applikaatioiden kankaat jäivät yli työpajastani. Penaalista tuli aika kiva jopa omasta mielestäni, eikä varmasti luokalta löydy toista samanlaista….

Kuinka piirtää neulekuvioita kännykällä

Kuinka piirtää neulekuvioita kännykällä

Saa säännöllisesti tiedusteluja miten voisi piirtää neulekuvioita, tai esim ristipistokuvioita. Jälkimmäiseen löytyy varmasti enemmän ohjelmia, ja myönnän tekeväni peruskuviot yhä excelissä. Kyllä, perinteinen excel on yllättävän näppärä kuvioiden tekemiseen. Kuvion piirtohjelma 8bit Painter Kirjoneuleeseen löysin kuitenkin joku aika sitten kätevän ohjelman kännykkään. Tällä ohjelmalla kuvion saa tehtyä näppärästi vaikka omasta kuvasta tai piirrettyä suoraan kännykän…

Asuntomessut 2019 käsityöläisen silmin

Asuntomessut 2019 käsityöläisen silmin

Olemme ottaneet puolison kanssa perinteeksi käydä Asuntomessuilla joka heinäkuu. Tänäkin vuonna suuntasimme siis Kouvolaan, ja tälläkin kertaa halusin etsiä nimenomaan käsitöiden näkyvyyttä messuilla. Lisäksi tarkastelimme erilaisia kylpyhuoneratkaisuja ja vessoja, lähinnä oman talon tulevat remontit huomioon ottaen. Huomioin siis paljon tekstuureja. Valkoisten seinien tilalle oli tullut puuta, tummia seiniä ja jopa värejä. Varsinkin senioreille suunnitellut ja…

Kesän parhaat lastenfestarit, sankariviitta-työpaja

Kesän parhaat lastenfestarit, sankariviitta-työpaja

Meidän kesän koko perheen suosituimmat festarit on toki Hippalot. Hämeenlinnassa Verkatehtaalla järjestetään jälleen suosittu ja maineikas lasten kulttuuritapahtuma, jossa neljänä päivänä on niin teatteria, askartelua, kokemuksia, musiikkia kuin kaikkea näitä yhdessäkin. Itse pidän tänä kesänä Hippaloilla myös ensimmäisen työpajani. Tämän vuoden festareiden teemana on kirjat, joka sopii meidän perheen lukutoukille täydellisesti. Itse keskityn työpajassa kuitenkin…

Pellavamekko kesään

Pellavamekko kesään

Pellavamekot kuuluvat kesään. Juuri ennen edellisiä kesäjuhlia pari viikkoa sitten, ompelin itselleni simppelin kesämekon. Ihan täysin simppeli ommeltava se ei ollut, mutta sopii silti tyylikkäästi niin juhlaan kuin arkeenkin. Kun vaan hyväksyy pienet rypyt elämässä. Pellava on ryppyjen sankari. Mutta elämään kuuluu kaikenlaiset rypyt, joten miksi ei sitten kesämekkoonkin. Pellava Kässäkerho pom pomilta Ostin pellavan…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!