Iso lattiatyyny ontelokuteesta

Iso lattiatyyny ontelokuteesta

Yhteistyössä Lankava, lanka saatu   Olen jo pitkään haaveillut paksun sisustus- tai lattiatyynyn neulomisesta. Sain siihen mahtavan inspiraation, kun Lankavalta tarjottiin yhteistyössä näytettä Lilli ontelokuteesta. Minä otin kerät innoissani vastaan, ja työstin paloja tyynyyn lähinnä iltaisin.   Lilli ontelokude on kierrätysmateriaaleista tehtyä vahvaa kudetta, joka sopii erinomaisesti niin neulontaan kuin virkkaamiseenkin. Tähän itse kehittelemääni tyynyyn…

Lukunurkka lastenhuoneeseen

Lukunurkka lastenhuoneeseen

  Tällä hetkellä julkisuudessa on puhuttu paljon lasten ja nuorten heikentyneestä lukutaidosta. Lapset oppivat kyllä lukemaan jopa aiemmin kuin kymmeniä vuosia sitten, mutta lukutaito ei kehity siihen että koko ikäluokka lukisi esim. kokonaisia kirjoja. Tekstit lyhenevät, ja oikeinkirjoitustaidot unohtuvat.   Lääke lukemisen vähyyteen on toki lukeminen. Kuin lähes sattumalta, myös PikkuSisko oppi kesällä lukemaan itse….

Pinkki huppari lapselle

Pinkki huppari lapselle

  Olen kesän aikana yrittänyt pienentää ompelulaatikosta löytyneiden valmiiksi leikattujen palojen pinoja. Jostain syystä sinne oli kertynyt kaikkia muita värejä paitsi valkoisia paloja, mikä toki johtuu laiskasta tavastani olla vaihtamatta saumurilankoja aina työn vaihtuessa. (Miten se muka onkin niin vaikeaa?) Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja vaihdoin langat pinkiksi, sekä ompelin lapsen hupparin loppuun….

Klompelompe koko perheelle

Klompelompe koko perheelle

Yhteistyössä Gummerus kustantamo, kirja saatu arvostelukappaleena   Olen pitkään yrittänyt etsiä monipuolisia, lasten neuleet huomioivia neuleohjeita ja kirjoja. Vaatimuksenani on ollut ohje ylhäältä alas saumattomasti, helposti saatavat langat ja vielä modernit ja istuvat mallit. Olen luonut itselleni siis ehkä isomman haasteen kuin alunperin kuvittelin, ja näiden toiveiden johdosta myös peruuttanut perinteisten käsityölehtien tilauksia.   Vihdoin…

Silityskalvojen käyttäminen kankaalle

Silityskalvojen käyttäminen kankaalle

  Löysimme lapsen kanssa kesällä kauan kaapissa olleet silityskalvot. Niiden avulla syntyikin jo isommalle lapselle hänen toivomansa paita, ja nyt oli vuoro vielä myös toiselle lapselle. Silityskalvot ovat helppoja, nopeita ja sopivat myös sellaiselle, joka haluaa esimerkiksi peittää tahroja tai jopa reikiä paidasta.   Silityskalvoja on siis monenlaisia. Niitä voi ostaa hyvin varustellusta askartelu- tai…

Puikkomaisterin pipokirja

Puikkomaisterin pipokirja

Yhteistyössä Moreeni kustannus, kirja saatu arvostelukappaleena   Syksy on uusien neulekirjojen kulta-aikaa, ja inspiraatiota on tarjolla meille neulojille vuodesta toiseen. Perinteikkään syyskauden aloittaa jo perinteeksi muodostunut Puikkomaisteri, tällä kertaa Puikkomaisterin pipokirjallaan, jonka sain arvostelukappaleena kustantajalta. Kirja noudattaa Puikkomaisterin tyylikkään värikästä linjaa, ja onnistuu yllättämään jopa kokeneen bloggarinkin.   Pidän Puikkomaisterin omintakeisesta tyylistä. Hän paneutuu monikulttuurisen…

Neulottu kaarrokepaita lapselle

Neulottu kaarrokepaita lapselle

  Idea lähti niiltä inspiroivilta Neulefestareilta heinäkuun alussa. Kävin festareilla neuleguru Veera Välimäen kaarrokepaitakurssilla, josta sain todella hyvät vinkit oman kaarrokepaidan suunnitteluun. Ihanan pehmeän Klompelompe Spot langan löysin Titityystä, ja idea paitaan syntyi jo kotimatkalla.   Lomalla olikin aikaa neuloa. Tein itselleni tarkat excel laskelmat ja kaaviot, joista huolimatta neuleessa meni monta asiaa pieleen. Kirjoneuleeseen…

Ohuet merinovillasukat lapselle

Ohuet merinovillasukat lapselle

  Isompi lapsi toivoi keltaisia villasukkia heti keltaisen ihanuuden nähdessään. Hän ei ehkä arvostanut ohutta pehmeää laatua samalla tavalla kuin minä, vaan mielessä oli villasukkasamistelu (mikä ihana sana!) äidin kanssa, sekä toki lempivärinä keltainen lanka. Kyseessä siis toki sama, minutkin ihastuttanut La Fee Fil.   Nopeat perussukat ovat parhaat. Taisi näihin mennä pari iltaa viikon…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!