Lempimekko valtuustoon

Lempimekko valtuustoon

Yhteistyössä WSOY, kirja saatu arvostelukappaleena   Maanantaina alkoi uusi aika valtuutettuna, ja uusi elämä myös ompeluprojekteille. Huomasin omistavani kyllä mekkoja, mutta jakkuja sitäkin vähemmän. Vaikka en ole niin sanotusti jakkupukunaisia, olen kuitenkin alkanut pitää paljonkin mekkoa leggingsien kera, jonka päälle heitän neuleen tai jakun tyylisen.   Oli siis aika ommella jakku, ja toki siihen sopiva…

Wetterhoffin talo ja uudistettu myymälä

Wetterhoffin talo ja uudistettu myymälä

  Oman kaupungin lankakaupoissa on ollut viime vuosina vaihtelua. Onneaan kokeili uusi yrittäjä reilu vuosi sitten, ja tänä keväänä Wetterhoffin talon edestä lopetti pitkän uran tehnyt lankaliike. Oma suosikkini on kuitenkin pitkään ollut itse Wetterhoffin lankakauppa ja koko talo, ja jokunen viikko sitten lankamyymälä sai vihdoin kaipaamansa uudistuksen.   Kävin eilen talossa bloggaajille tarkoitetulla brunssilla,…

Käsityöbloggaajasta poliitikoksi

Käsityöbloggaajasta poliitikoksi

Yhteistyössä WSOY, kirja saatu arvostelukappaleena   Lähdin aidosti innoissani keräämään ääniä koko puolueelle, sekä lisäpaikkoja toki oman kaupungin vihreille. Minulla oli (ja on) selkeät teemat millä lähestyin ääneistäjiä, ja suoraan sanottuna intouduin vaalityöhön enemmän kuin mitä kuvittelin tekeväni. Olin innoissani toreilla, ihmisten ilmoilla ja myös netissä. Jaoin esitteitä, vaaliteemojamme ja otin lapsetkin mukaan vaalityöhön. Jännitin…

Vihreä uusi alku (mullan vaihto sisäkasveille)

Vihreä uusi alku (mullan vaihto sisäkasveille)

  Viimeiset kolmisen viikkoa on mennyt erittäin vihreissä merkeissä. Olen jalkautunut kaduille, kauppojen eteen, erilaisiin yleisötilaisuuksiin ja kävelyreiteille. Olen puhunut, keskustellut ja kuunnellut. Olen ollut somessa, käynyt kokouksissa ja ihan siinä normaalissa arkityössänikin. Olen pukeutunut vihreään liiviin, pipoon ja huiviin, ja jaellut esitteitä ja puheenvuoroja. Tänään onkin aika levähtää, ja jäädä odottamaan työn tuloksia.  …

Miksi äänestää kunnallisvaaleissa?

Miksi äänestää kunnallisvaaleissa?

  Vaalien aikaan ihmisten tärkein tehtävä on äänestää. Moni kuitenkin unohtaa, ei jaksa seurata mistä vaaleissa on kyse, ei tunne paikallista ehdokasta, tai ajattelee ettei kunnallisvaaleilla ole juurikaan merkitystä. Varsinkaan siinä omassa kunnassa, oman elämisen kannalta.   Miksi äänestää kunnallisvaaleissa? Kuntavaaleilla on kuitenkin suurikin merkitys. Kunnissa päätetään mikä koulu pysyy paikoillaan ja mikä kenties lakkautetaan. Kunnissa mietitään…

Itse tehty vaalikampanja

Itse tehty vaalikampanja

  Kun ilmottauduin kesäkuussa kunnallisvaaliehdokkaaksi, halusin vaikuttaa kaupungin päätöksiin. Haluan yhä vaikuttaa niihin päätöksiin, jotka edelleen vaikuttavat jokaisen kuntalaisen elämään. Tärkeimpänä koen nimenomaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin, koulutuksen ja kuntalaisten tasa-arvoisen kohtelun.   Syksyn myötä ajatus vaaleista ehti välillä jopa unohtua. Kun kuitenkin kävin tammikuun alussa sekä vaalikuvassa, että miten omaan suuhuni sopivaa vaaliteemaa, alkoi…

Parolan rottinki ja sisustusinnostus

Parolan rottinki ja sisustusinnostus

    Pari viikkoa sitten Hämeenlinnassa oli sunnuntain ratoksi Sisustussuunnitus. Minä muiden mukana kiersin alueen liikkeitä ja keräsin passiin leimoja. Uusi tuttavuus oli Parolan puolelta löytyvä Parolan rottinki, jossa sisustusmyymälän lisäksi on myös Outlet-myymälä. Kuvien perusteella rottinki on tekemässä uutta tuloaan, ja minä lähdin metsästämään koria keskeneräisille neulomuksille.   Jo moottoritien liittymästä oli hyvät opastukset…

Mittatilaus- ja korjausompelua Hämeenlinnassa

Mittatilaus- ja korjausompelua Hämeenlinnassa

    Saan paljon tiedusteluja Hämeenlinnan alueen korjausompelimoista, mittatilausvaatteista ja erilaisista muista alan taitajista. Oma aikani ei valitettavasti päivätyön, blogin ja perheen pyörittämisen keskellä riitä mittatilaustöihin asti, muuta kuin lahjaksi ystävälle. Olen siis ohjannut tiedustelijat eteenpäin, ja nyt onkin vihdoin ilo kertoa teille blogiin asti mitä loistavin paikka jossa voi hoitaa kaikki mittatilaus- ja korjausompelut…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!