Salmiakki ja Ilves-mekot

Salmiakki ja Ilves-mekot

Onneksi olin syksyllä pari kuukautta kankaattomana, sillä nyt on suoraan sanottuna lähtenyt aivan lapasesta. Ensin oli ne Käsityömessut, sen jälkeen intouduin neuloksista ja pian huomasin kantavani kotiin kankaita enemmän kuin puoleen vuoteen yhteensä. Onneksi inspiraatio on säilynyt yhtä hyvänä myös ompelun saralla, ja paljon on nyt ommeltukin. Osa menee lahjaksi ja niistä myöhemmin, mutta omat…

Joulukalenteri 2014

Joulukalenteri 2014

  Kuulun siihen outoon vähemmistöön, joka ei ole koskaan omistanut suklaakalenteria. Haluan jatkaa tätä perinnettä myös omille lapsilleni, ja koska paperisten vanhojen joulukalentereiden saaminen on joka vuosi vaikeampaa, päätin tänä vuonna ommella kalenterimme itse. Kalenterin kokosin vanhoista farkkujen taskuista. Sommittelu vaati työtä, enkä ole vieläkään täysin tyytyväinen. Isosiskon kanssa onnistuimme laskemaan taskut vielä väärin, ja…

Instagramissa

Instagramissa

Tämä vuosi on kuukautta vaille valmis. Viime vuoden viimeisenä päivänä lupasin postata blogini nimissä yhden kuvan päivässä. Alkukankeuksien jälkeen huomasin ettei tämä onnistu blogin fb-sivujen kautta, sillä kännykkäni ei suostunut siinä minkäänlaiseen yhteistyöhön. Päätin siirtää haasteen Instagramiin, ja siellä se onkin pysynyt koko vuoden. Mukana on ollut ilon ja vähän surunkin hetkiä. On ollut päiviä…

Helppo focaccia

Helppo focaccia

  Opin tämän focaccian reseptin opiskeluaikoina, jolloin kaikki mahdollisimman edullinen leivonta oli käytettävä hyödyksi. Teimme tätä lähes aina kaikenlaisiin illanistujaisiin, ja sittemmin tätä on syöty niin häissämme, lasten nimiäisissä kuin ihan synttäreilläkin. Joka kerta maku hieman muuttuu sen mukaan, mitä päälle tai sisälle heittää mausteeksi. Tällä kertaa intouduin Lanfanchin valkosipulilla maustetusta oliiviöljystä ja oliiveista. Tämän…

Nopeat perusvaatteet

Nopeat perusvaatteet

Tässä kuussa olen pitkästä aikaa ostanut uusia kankaita vinon pinon. Yksi erä on jo leikelty ja ommeltu, ja vino pino odottaa vielä leikkuuta. Lapset ovat kaivanneet jonkinlaisia settejä päiväkotiin, ihan perushousuja ja paitoja. Leggingsit alkavat olla näillä keleillä jo hieman viileät, joten paksumpi joustocollege on ollut tämän talven valinta farkun ohella. Noshin vihreä joustocollari taipui…

Chili-hunajapähkinät

Chili-hunajapähkinät

    Lasten mennessä nukkumaan parasta on käpertyä miehen kainaloon sohvan nurkkaan jokin herkku naposteltavana. Suklaa ja karkki vaihtuvat usein taloudessamme pähkinöihin, hedelmiin tai vaikka taateleihin. Rohkea mieheni halusi kokeilla jotain uutta, ja päätyi maustamaan pähkinät itse. Olen pitkään paahtanut siemenia itse, mutta en ollut tajunnut miten helppoa pähkinöiden maustaminen ja paahtaminen voi olla. Lanfranchin…

Pikkujoulumekko tuunattuna

Pikkujoulumekko tuunattuna

  Viikko sitten mies alkoi vihjailemaan kuinka pikkujoulumekon ompelu kannattaisi aloittaa jo alkuviikosta. Kangaskaupassakin voisi kuulemma käydä maanantaina, eikä vasta perjantai-iltana. Ilmeisesti viime tingassa ommellut juhlapukuni kaipaisivat hieman pitkäjänteisempää suunnittelua. Koska sormukseni on yhä jossain kiillotettavana, päätin minäkin yllättää miehen. Kaivoin kaapin perukoilta pari vanhinta mekkoani, ja otin rohkeasti sakset käteen. Mummoni syntymäpäiville seitsemän vuotta…

Lasilyhdyt

Lasilyhdyt

    Parisen viikkoa sitten näpertelimme kässämartoissa lyhtyjä vanhoista lasipurnukoista. Minulla jäi toiseen vähän etikettiäkin kiireessä, mutta onneksi askartelulla voi peittää pikkuviat. Tarvikkeet löytyivät erään martan kätköistä, ja lyhdyt syntyivät siinä pikkujouluja suunnitellessa. En ole pitkään aikaan ehtinyt normaaliin marttaryhmäämme, joten olen yrittänyt mennä edes kässämarttoihin. Lyhdyt pääsivät heti etupihallemme. Ja marttojen vinkkien mukaisesti tuikut…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!