Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Asuntomessut 2019 käsityöläisen silmin

31.7.2019

Keinutuolit ovat taas tulleet muotiin!
Puupaneeli vessassa
Pitsinen päiväpeitto
Virkattu vessapaperiteline, tosin saattaa olla teollista tuotantoa

Olemme ottaneet puolison kanssa perinteeksi käydä Asuntomessuilla joka heinäkuu. Tänäkin vuonna suuntasimme siis Kouvolaan, ja tälläkin kertaa halusin etsiä nimenomaan käsitöiden näkyvyyttä messuilla. Lisäksi tarkastelimme erilaisia kylpyhuoneratkaisuja ja vessoja, lähinnä oman talon tulevat remontit huomioon ottaen.

Huomioin siis paljon tekstuureja. Valkoisten seinien tilalle oli tullut puuta, tummia seiniä ja jopa värejä. Varsinkin senioreille suunnitellut ja sisustetut yhteistilat olivat mahtavan värikkäitä, tunnelmallisia ja silti kodikkaita. Myös viherkasveja oli todella paljon, ja niiden asetelmiin oli panostettu.

Yleisesti ottaen messut eivät siis tarjonneet mitään suuria uutuuksia. Ei ollut miljoonataloja tai WOU-elämyksiä, mutta pieniä kivoja yksityiskohtia kyllä. Minä taidan olla sen verran ihastunut noihin puupaneeleihin, että niitä varmaan nähdään meidän tulevissa remonteissa vielä lisää.

Erilaisia tekstuureja päiväpeitossa
Muhkea neulepeitto

Käsityöhuoneet

Kuten viimekin vuonna, jäin jälleen kaipaamaan sisustusideoita ja ratkaisuja käsityöhuoneeseen. Nyt ei näkynyt edes sitä yhtä yksinäistä ompelukonetta, puhumattakaan kokonaisesta ompeluhuoneesta. Nyt näkyi kyllä jopa pari musiikkihuonetta, joten täytyy toivoa että joku käsityöläinen rakennuttaisi ensi vuoden messutaloa ja sinne omaa käsityöhuonetta.

Käsityöt kodeissa ja asuntomessuilla

Tänä vuonna ompelukoneita ei siis näkynyt ollenkaan, eikä oikein kunnon käsityöhuoneitakaan. Jossain tilassa olisi kuulemma ollut rukki ja toisessa Novitan lankakori, mutta jotenkin onnistuin olemaan huomaamatta niitä.

Sen sijaan seinillä näkyi paljon käsitöitä. Monellakin seinällä oli polkupyörän sisäkumista tehty koriste, ja makrameita näkyi myös monia.

Alla olevat miniryijyt ihastuttivat melkein eniten. Myös pitsiset päiväpeitot, keinutuolit ja osin kierrätyskäsityöt kiinnostivat. Oli ilahduttavaa nähdä tosiaan värejä, eri materiaalien yhdistämistä ja silti tiettyä rauhallisuutta.

Minulta löytyy muuten noita pitsejä vaikka kuinka paljon lisää. On ollut jo ideoita niiden hyödyntämiseenkin, mutta näistä kuvista inspiroituneena taidan vihdoin ottaa niitä työn alle.

Joko olet käynyt Kouvolan Asuntomessuilla, ja mikä innosti siellä eniten?

Tummat makrameet

Huovutettu pannunalunen
Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:
2 kommenttia
    1. Näinhän se on, että käsityöläinen kiinnittää huomiota siihen, mikä eniten kiinnostaa! Minäkin aina joka paikassa katselen niitä tekstiilejä sun muita sillä silmin. Tätä oli kiva lukea.

      1. Kiva kuulla, että tämä näkymä kiinnosti. Näitä harvemmin näkee, ja olen kuitenkin päättänyt tehdä tällä näkökulmalla näitä jatkossakin 🙂

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.