| | | | | | | |

Nuppunen mekkokirja

Kirja saatu arvostelukappaleena

Niin kuin moni kirja, myös uusi Nuppunen – Mekkoja ja unelmia kirja alkaa unelmista. Teema kantaa kuitenkin läpi kirjan yllättävän sujuvasti, jopa niin hyvin että itse aloin miettiä uusiksi omia unelmiani. Niitä löytyy toki, mutta harva kaavakirja saa itseni innostumaan muista kuin kaavoista. Nuppunen kuitenkin tekee ihmeitä!

Kokemukseni mukaan kaavakirjat ovat siis usein kaavakirjoja. Nuppunen keskittyy kuitenkin unelmiin, Nuppu Printin tarinaan ja kukkien tunnelmaan. Harvaa kaavakirjaa jaksaa ihan oikeasti lukea lukemisen ilosta, mutta tätä jaksaa!

Nuppunen kirjan takana kirja-alan ammattilaiset

Kirjasta myös huomaa, että sitä on ollut tekemässä kirja-alan ammattilaistet. Kirjan taitto on loppuun asti harkittua, ohjeiden yksityiskohdat on oivallisesti sijoitettu kirjan loppuun, jonka sivut on myös väritetty muusta kirjasta poikkeavalla sävyllä.

Eli kirjassa on tavallaan kaksi osaa. On unelmat, ja toisaalta on myös kaavat. Ja se sopii kirjalle paremmin kuin hyvin. Unelmia lukiessa tulee jo haave päästä ompelukoneen ääreen, ja toisaalta samat tunnelmalliset kuvat pysyvät myös kaavojen ja ohjeiden mukana luontevasti.

Tarinat yrityksen takana

Tekstiilimaailmassa pitkään työskennelleenä on jo selvää, että tarinat myyvät. On helppo samaistua kirjan tarinoihin, jotka avaavat Nupun taustavaikuttajia ja tekijöitä yrityksen takana. Taitavia naisia, upeita printtejä ja hienoa työtä monella saralla. Kirja päästää lukijan siis lähelle yrittäjiä, ja luo kuvaa lämpimästä yrityksestä. Sellaisesta, jota moni ompelija haluaakin tukea. On paljon helpompaa ja luontevampaa ostaa kankaita tutulta yrittäjältä, kuin tuntemattomalta nettikauppiaalta. Vaikka sen yrittäjän tuntisikin vain kirjan tai Instagramin kautta.

Nuppunen kirjan ohjeet

Nuppunen kirja on siis kooste unelmista ja mekkokaavoista. Mukana löytyy jo noin 10 vuotta sitten ompelupiireissä viillinyttä “Tissistä” muistuttava Kultarinta, erilaisia pussihelmoja, vesiputouspäänteitä ja inspiroivia kankaita. Kaavojen mukana on myös ompeluohjeita ja selventävät piirroskuvat jokaisesta kaavasta.

Mukana on myös pari kaavaa lapsille. Omien varastojeni Nuppu kankaat on ostettu lasten mekkoja ajatellen, joten päätynen kokeilemaan kirjan kaavoja muista kukkakankaista. Eniten itseäni inspiroi juuri nyt Satakieli ja Kultarinta, jälkimmäinen varsinkin kellohelmalla ommeltuna.

Tulevat Nuput

Kirjan kannestakin voi jo aavistaa, että Nuppunen-kirjoja on tulossa lisää. Se, keskittyykö seuraavat kirjat lastenvaatteisiin vai aikuisten muihin vaatteisiin, jää vain arvattavaksi. Se on kuitenkin selvää, että Nuppunen tuli jäädäkseen. Ja se on meille ompelijoille suuri ilo!

Kirjaa voi ostaa esimerkiksi Nuppu Printin omasta verkkokaupasta.

Samankaltaiset artikkelit

2 Kommenttia

  1. Hei,

    Olen neulomassa raidallista lasten raglanhihaista neuletakkia,.
    En ole mestari neulomisessa, mutta ohjeessa on jotain vikaa. Olen rehnyt raglanlevennyksiä ohjeen mukaan, mutta noin 10 levennyskerroksen jälkeen ei näytä hyvälle. Vasen etukappale on paljon kapeampi kuin oikea. Tuossa ”Aloita raglanlevennyksen nneulominen…” on jotain pielessä.

    1. Hei Anne, ja kiitos viestistäsi! Olen pahoillani, että ohje on ollut epäselvä.

      Oletko siis tekemässä Trio-neuletakkia? Tärkeintä on, että silmukkamerkit pysyvät paikoillaan. Ne siis kulkevat kyllä kerrosten mukana toiselle, mutta muuten pysyvät paikoillaan. Levennykset tehdään silmukkamerkkien molemmin puolin, ja aina tasaisesti ennen silmukkamerkkiä ja silmukkamerkin jälkeen. Helpottaako tämä ohjeen ymmärtämistä? 🙂

Vastaa käyttäjälle Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *