| | | | | | |

Hämeenlinna-mekko

Löysin Vallilan myymälästä yllättäen tuttua kangasta. Olin kyllä nähnyt siitä aiemminkin jo verhoja ja muita sisustustuotteita, mutta liikkeessä sattui olemaan vielä kaikki kankaat alennuksessa. Tavoistani poiketen ostin siis yllättäen kankaan, ilman ennakkosuunnittelua!

Ostin kankaan vähän kuin hametta varten. Lopulta ompelin siitä mekon, ihan perusmekon. Otin kaavaan pohjaa Mekkotehtaan kirjasta, mutta muokkasin kaavaa jonkin verran. Madalsin esimerkiksi pääntietä, pidensin olkasaumoja ja syvensin rintamuotolaskoksia. Aiemmin tein jo samalla kaavalla kukkamekon, joten tiesin miten lähden muuttamaan kaavaa.

Olen totuttautunut pitämään mekkoja vyön kanssa. Nyt tähänkin sitä yritin, mutta toisaalta halusin tuoda nimenomaan linnan esiin. Ja siinä se on, Hämeen linna. Ylväänä ja tukevana.

Ensimmäisen kerran juhlin mekko päällä sunnuntain vaalivalvojaisissa. Jännittävä ja pitkään työtä tehnyt kampanja huipentuikin lopulta illan loppuhetkillä, kun oma ehdokkaani pääsi aivan loppumetreillä oman listamme kärkeen. Itse asiassa jännitämme yhä tarkastuslaskentaa, sillä kansanedustajan paikka tuli vain 29 äänen erolla.

Tein siis kampanjaa Mirka Soinikosken kampanjapäällikkönä. Tein töitä paljon ns. työajalla, vapaa-ajalla ja vähän sillä välillä. Lähdin mukaan tietämättä kokonaisuutta, ja nyt toki osaisin hoitaa koko kampanjan alusta asti huomattavasti paremmin. Loistava tulos meillä oli silti, sillä saimme Vihreän kansanedustajan läpi parin huonomman kauden jälkeen. Ja läpi pääsi siis juuri se oma ehdokkaani, aivan mahtavaa!

Vallilan kaupunkikankaat

Edustin mekko päällä myös valtuustossa. Siihen työhön tästä tulikin mitä parhain mekko, sillä tämä sopii hyvin myös esim. valtuuston seminaarien iltatilaisuuksiin yms. Ja kuulin myös aika monta kyselyä siitä, mistä näitä mekkoja saa.

Harmittavasti tämä kyseinen kangas näyttää olevan loppunut Vallilan sivuilta, mutta täytyy kysellä onko tätä tulossa vielä lisää. Tosin muita kaupunkeja löytyi myös, ja esim Jyväskylän kangas kiinnosti ainakin. Olen nimittäin parinakin kesänä istuttanut kankaassa näkyvän harjun kesäkukat. Ehkä siitä tarvitsen mekon myös 😉

Tähän sijoitin taakse muuten myös piilovetoketjun, jonka ompeluun teille ohjeet. Käy kurkkaamassa, ja ompele myös mekko kevään juhliin!

Samankaltaiset artikkelit

Yksi kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *