| | | | | |

Eduskuntavaalit käsityöläisen näkökulmasta

Vaalikausi on täällä taas. Siltä ei voi enää välttyä, ja se vaikuttaa monen elämään. Varsinkin vaalien jälkeiset hallitusneuvottelut, joilla onkin se suurin merkitys.

Käsityöläisen näkökulmasta oikean ehdokkaan valinta on haastavaa. Vaalikoneissa ei alaa juuri sivuta, kuin korkeintaan yrittäjien näkökulmasta. Mutta kestävän kehityksen ja käsityöopetuksen näkökulmasta asiaa kannattaa kuitenkin miettiä. Ja koska äänestämisellä on merkitystä, voi omaa ehdokastaan lähestyä myös kysymysten muodossa.

Jokin aika sitten Taitoliitto julkaisi omat tavoitteensa tuleviin hallitusneuvotteluihin. Niissä onkin erittäin hyviä tavoitteita, kuten resurssien riittävyys opetuksessa, käsityötaitojen vaaliminen, harrastuksien saavutettavuus ja käsityön mestareille annettavat apurahat. Kun vielä eräs keskustalainen kansanedustaja kyseenalaisti tekstiilityön opetuksen kokonaan, tajusin että näitä tavoitteita todella myös tarvitaan. Ne on sanottava ääneen, ja niiden kautta voi valita myös oman ehdokkaansa tulevissa vaaleissa.

Käsityöopetus

Kuten Taitoliittokin toteaa, on käsityöopetuksen saavutettavuus, resurssien riittävyys ja tunnettavuus on selkeä ja tärkeä tavoite. Käsityön ja muotoilun taidot antavat monia eri valmiuksia loogiseen ja avaruudellisuuteen ajatteluun, luovuuteen ja hahmotuskykyyn. Taito- ja taideaineissa vahvistuu kyky ihmetellä, kyseenalaistaa ja käyttää luovuuttaa. Tätä tarvitaan monilla eri aloilla nyt ja tulevaisuudessa, siihen ei tekoälystä löydy korvaajaa. On myös aivotutkijoiden näkökulmastakin todettu, että esim neulominen auttaa aivotyössä, ja jokainen tietää miltä tuntuu saada aikaan konkreettinen oikea tuote, digitaalisen maailman keskellä.

Pohja koulutukseen lähtee siis opettajien resursseista, vapaan sivistystyön kurssitarjonnasta ja eri käsityöopistojen rahoituksista. Toki yksi vastuu on myös opetussuunnitelmalla, uusien opettajien kouluttamisella sekä vakavasti otettavana harrastuksena. Nämä kaikki yhdessä tukevat käsitöiden mainetta ja saatavuutta. Ei siis hukata käsityöopetuksen taitojamme!

Korjausompelun verotus

Taitoliitto mainitsee myös yrittäjyyden ja käsityöyrittäjien työllistämisvaikutukset yhdeksi päätemoikseen. Itse ottaisin askeleen vielä eteenpäin, ja haluan ajatella asiaa myös ekologisuuden näkökulmasta. Tällä hetkellä on jopa normaalia, että pienet korjaustyöt maksavat enemmän kuin uusi vaate. Se on kestämätöntä, ja juuri siihen tulisi tehdä pikainen korjausliike.

Odotankin, että tuleva hallitus laskee korjausompelun ja suutarin korjaustöiden ALV verotusta. Nyt verotus on yleinen 24 %, mutta esim alle 10 % veroluokalla korjausompeluiden hinta saataisiin kestävämmälle tasolle.

On toki selvää, että jokaisen tulisi korjata mahdollisimman paljon myös itse (tähän vaikuttaa se opetus!), mutta korjauksien arvonlisäveroa alentamalla myös isommat korjaustyöt olisivat kaikkien ulottuvilla. Näin taattaisiin myös käsityöläisten ammatteja Suomessa.

Työllistävä tekstiiliteollisuus

Tekstiiliteollisuus on uudessa nousussa. Pitäisi myös enemmän tukea kierrätystoimia ja tekstiilien kierrätystä, sekä sen jatkokehittämistä. Ruuan suhteen on jo puhuttu hiiliverosta, ja samaa voisi mielestäni soveltaa myös vaatteisiin. Mitä enemmän vaatteen tekemiseen ja kuljettamiseen on mennyt energiaa ja muovia, sen kalliimpi sen hinta olisi. Tai mitä paremmin vaatteen saa kierrätettyä, sen pienempi verotus.

Vain saasteveroilla voimme ohjata kuluttajia oikeaan suuntaan, pelkkä hyvä puhe ei enää tässä kohtaa riitä.

Miten äänestäminen auttaa?

Eduskuntavaaleissa äänestät aina oman vaalipiirisi mukaan. Etsi siis ehdokas oman vaalipiirisi listalta, tai kysy vaikka koko puolueen piirin yleisillä sivuilla asiaa. Valitse siis oman alueesi ehdokas, jonka arvelet voivan kannattaa yllä olevia asioita.

Ota häneen yhteyttä, ja tiedustele näkökulmaa esimerkiksi tekstiilien kierrättämisen tai korjausompelun alv-verotukseen. Jos et saa mieluisia vastauksia, kysy joltain toiselta. Mitä enemmän puolueen ohjelmassa on otettu konkreettisia tavoitteita ilmastonmuutoksen ehkäisyyn, sen paremmin tulet varmaan saamaan puolueesta myös ehdokkaan itsellesi.

Ja vaikka nämäkin vaalit ovat henkilövaalit, muista että ääni menee aina koko puolueelle. Et ehkä saa juuri sitä omaa ehdokastasi läpi, mutta äänelläsi joku toinen saman puolueen ehdokas voi päästäkin kansanedustajaksi. Suosittelen siis valitsemaan ensin puolueen, vasta sen jälkeen ehdokkaan. Tällä hetkellä konkreettisia ilmasto-ohjelman tavoitteita on esimerkiksi Vihreillä.

Herätä asioista keskustelua omassa ystävä- tai käsityöpiirissäsi, ja jaa tietoa eteenpäin jos sopiva ehdokas löytyy. Ja jos löydät oikein hyvän ehdokkaan, voi sen toki jakaa myös kommentteihin!

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *