Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Vuoden 2018 luetuimmat postaukset

26.12.2018

 

Tämä oli yksi huikea vuosi, niin itsellenikin kuin myös Mehukekkerit-blogissakin. Vuoden alussa päätin ottaa vastaan kuukausihaasteen, ja sen tiimoilta mentiinkin koko vuosi. Sen lisäksi blogi muutti Suomen Blogimedian mahtavaan joukkoon, minä rupesin yrittäjäksi ja te löysitte blogin ohjeet ällistyttävän hyvin.

Seuraan säännöllisesti blogin kävijämääriä Google Analyticsin kautta. Kesän helleviikot ymmärrettävästi verottivat kävijöitä, mutta elokuusta lähtien blogin lukijamäärät olivat omaksi yllätyksekseni todella tasaisessa nousussa, vaikka neuleohjeitakaan ei juuri tullut lisää. Yhteensä koko vuonna blogissa oli yli 400 000 sivulatausta, joka on kyllä älyttömän iso määrä käsityöblogille. Kiitos teille kaikille <3

 

Vuosien aikana Mehukekkereille on kertynyt siis jo hyvä pohja ohjeita. Tämän vuoden suosituimmat ohje oli vanha tuttu pipokaava, mutta heti erittäin hyväksi kakkoseksi pääsi jopa tämän vuoden ohje. Tässä siis top-10 vuonna 2018 julkaistuista ja luetuimmista postauksista.

Paksut ja monikäyttöiset säärystimet

Helmikuussa julkaistu ohje helpoista ja monikäyttöisistä säärystimistä nousi yllättäen koko vuoden suosikiksi. Ohje on ollut luettavissa pelkästään blogista, ja en ole tehnyt siitä edes linkityksiä Ravelryyn. Perusohje on siis ollut teidän suosikkinne, ja moni on sitä näköjään myös testannutkin. Varsinkin syksyllä tämä ohje nousi joka viikko luetuimmaksi.

 

Ompelukaavoja lapsille ja aikuisille

Listaus ompelukaavoista on toki aina hyvä suosikki. Tämäkin listaus on tehty teidän toiveestanne, ja on ollut ihana huomata että siitä on myös iloa monelle.

 

 

Villahousut lapselle, helppo ohje

Juuri päivitetyt kuvat ja helpot lasten villahousut oli myös ilahduttava oma suosikkini. Sain kirjoitettua ilmeisesti tarpeeksi selkeän ohjeen, sillä tämä on ollut kovin suosittu myös Instagramin kuvien mukaan. Ja parasta on toki ollut nähdä teidän eri versiot housuista. Aivan ihania väriyhdistelmiä, suuri kiitos kaikista tägäyksistänne!

 

Trio neuletakki lapselle ylhäältä alas

Tämä oli maaliskuun yksi suosikkini, jos ei jopa koko vuoden. Neule valmistui todella nopeasti ja iloisilla kevään väreillä, ja lisäksi se on ollut myös lapsen yksi suosikeista ympäri vuoden. Olen harkinnut ohjeen päivittämistä, sillä isoimmat koot tuntuvat ehkä hitusen liian väljiltä. Mutta tähänkin teiltä on tullut ihania väriyhdistelmiä ja kuvia, ja näitä neuleita on myös annettu paljon lahjaksi. Mahtavaa!

 

Kuinka huolitella pääntie kaksoisneulalla

Kesäkuun hitti oli ompeluohje. Eli monta erilaista tapaa pääntien huolitteluun, ja tällä ohjeella taisin yllättää jopa kokeneitakin ompelijoita. Ainakin moni arvosti erilaisia ja omasta tavastaan poikkeavia tapoja, sekä kuvallisia ohjeita. Voin myös myöntää, että tämän postauksen tekemiseen minulta hurahtikin aikaa, mutta oli kyllä sen arvoista!

 

 

Ohut neuletakki merinovillasta, Muisto neuletakki

Ensimmäinen aikuisten neuleohjeeni oli minulle suuri saavutus. Neule on ollut koko vuoden pidetyin vaatekappaleeni, ja istun se päällä nytkin tätä kirjoittamassa. Tässä neuleessa kohtasi väri, hyvä perusmalli ja ihanan pehmeä lanka. Muisto-neuletakin ohje on ollut tarkoitus kääntää myös englanniksi, mutta se projekti on vähän kärsinyt tässä syksyn aikana. Ehkä vielä joku päivä!

 

Räsymattosukat varpaasta varteen, ohje

Olen monena kesänä neulonut räsymattosukkia. Nyt viime kesänä neuloin ne varpaasta varteen, ja ohje näköjään innosti myös teitä. Tämä ohje pääsi siis top-10 luetuimpien listalla, mikä oli hienoinen yllätys. Toisaalta sukkaohjeiden suosio näkyy esimerkiksi kirjojen myynnissä, joten miksi ei siis myös blogiohjeissakin?

 

Tuubihuiviohjeita

Huhtikuussa suosituimmaksi nousi ohjeet tuubihuivien neulomiseen. Ja eipä ihme, sillä perheen suosikeita nämä ovat edelleen. Olen neulonut myös muitakin tuubihuiveja näiden jälkeen, mutta niistä lisää vielä myöhemmin. Tässä pari hyvinkin helppoa ohjetta, joita voi jopa kokeilla neuloa yhdessä lapsen kanssa!

 

Kuinka käyttää jämälangat

Vuosi alkoi tammikuussa #jämätammikuu teemalla. Kokosin yhteen postaukseen vinkkejä jämälankojen käyttöön, ja se näemmä innosti myös teitä.

 

Hellehatun kaava ja ompeluohje

Pitkän hellekesän innoittamana myös hellehatun kaava ja ompeluohje nousivat suosikkien joukkoon. Tämä kaava oli moneen kokoon sarjottu, ja siitä voi ommella juuri itsensä näköisen version. Kannattaa siis muistaa ensi kesäksi!

 

 

Näiden postauksien lisäksi omia suosikkejani oli mm. Vinot merinovillasukat, tilkuista tunika lapselle ja neulottu mekko lapselle. Mikä oli sinun suosikkisi?

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.