Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Käsityöyrittäjä Mehukekkerit

9.12.2018

Olen nyt yrittäjä.

Onnellinen sellainen, ja vieläpä käsityöyrittäjä!

Se on pyörinyt mielessäni kyllä jo vuosia aiemmin, ensimmäisen kerran ihan opiskeluaikoina. Vielä siihen aikaan yrittäjyys olisi kuitenkin tarkoittanut omaa myytävää mallistoa, johon minulla ei ollut sopivaa ideaa tai innostustakaan. Muotoilijaksi valmistumisen jälkeen päädyin nopeasti kaupanalalle ja asiakaspalvelijaksi, ja viimeiset pari vuotta työskentelin tekstiilien markkinoinnin ja verkkokauppatöiden parissa. Työn loppuessa hengähdin, jäin pohtimaan tulevaa ja omia haaveita. Lopulta huomasin, ettei minulla ollut edes muita varteenotettavia vaihtoehtoja, vaan yrittäjäksi ryhtyminen oli se ainoa järkevä päätös.

Minulla on nyt siis toiminimi Mehukekkerit.

Teen käsityöohjeita ja -neuvontaa, sisällöntuotantoa ja -markkinointia, sekä muuta taiteellista luomista. Tähän kuuluu esimerkiksi isommat käsityöprojektit tilauksesta toisille yrityksille tai vaikka kaupungillekin. Keskityn siis vaatetuotannon sijaan ompeluohjeisiin ja neuleohjeisiin, käsityökursseihin ja blogin kehittämiseen.

Välillä kuulee sanottavan, että blogit ovat kuolemassa. Tai että käsityöt ei enää kiinnosta. Näihin molempiin voin todeta, että maailma kyllä muuttuu, mutta käsityöt pysyvät. Harva ehkä kirjailee enää omia lakanoitaan valmiiksi, mutta käytännön käsityöt tuntuvat kuitenkin kiinnostavan. Te lukijat kuin janoatte uusia ja helppoja ohjeita, eli perusvinkkejä käsitöihin. Se on ymmärrettävää, sillä sukujen ompeluseurat ja oikeastaan ne sukujen käsityötaitajat ovat usein jo menehtyneet tai eivät pysty enää opettamaan nuorempiaan. Ja juuri niitä ohjeita minä haluan tarjota lisää!

Pidin syksyllä Vanajaveden opistolla ensimmäisen lastenvaatteiden ompeluun erikoistuneen kurssini. Seuraava kurssini on Riihimäellä viikonloppukurssina 16-17.3.2019. Siihen voi ilmoittautua vaikka heti! Pidän lisää kursseja Etelä-Suomen alueella (Hämeenlinna-Lahti-Riihimäki-Hyvinkää-Lempäälä) tilausten ja toiveiden mukaan. Myös neulekurssit ovat mahdollisia. Niissä olen erikoistunut lasten neuleisiin ja asusteisiin, sekä varsinkin ylhäältä alas neulottaviin malleihin.

Minulta voi siis tilata käsityöohjeita lehtiin, nettiin tai muihin julkaisuihin. Tarvittaessa myös valokuvaan tai videoin ohjeen. Lisäksi minut voi tosiaan tilata kurssin vetäjäksi, puhumaan käsitöistä tai innostamaan vaikka työyhteisöä yhteisiin käsityöhetkiin. Teen myös tilauksesta isompia ompelutöitä (poislukien mittatilaus- ja korjausompelu). Ota yhteyttä, niin mietitään yhdessä lisää! Minut tavoittaa osoitteesta info@mehukekkerit.net

Ensimmäinen viikko yrittäjänä on mennyt kiireisesti. Ensimmäiset työt ovat kohta jo valmiita luovutettavaksi, ja tänäkin vuonna joulu saapuu aivan liian pian. On kuitenkin nautinnollista tehdä juuri itsensä näköisiä töitä ja projekteja. Kiitos siis sinulle, ilman teitä blogini lukijoita en olisi tässä. Kiitos kannustuksesta ja tuestanne, sekä niistä yhä kasvavista blogin sivuilla vierailuistanne. Tämä on jännittävää nähdä miten käsityön saralla voi kehittää itselleen erikoisiakin ammatteja.

Tehdään käsitöitä siis yhdessä jatkossakin!

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:
13 kommenttia
      1. Kiitos Raisa, toivottavasti tämä poikii paljon uutta hyvää moneen suuntaan 🙂

    1. Onnea, ihan mahtava kuulla! Ja jos joskus haluat ohjeesi käännettynä saksaksi, niin sen voit tilata minulta 🙂

    1. Hienoa! Paljon onnea uudella tiellä. Arvostan rohkeuttasi. Toivottavasti pääsen kevään kurssille (lastenhoito kun järjestyisi).

    1. Taitavana sinulla on hyvät mahdollisuudet uudella tiellä, täytyy vain olla sitä rohkeutta ensimmäisiin askeleihin. Käsitöillä on tulevaisuutta, yhä useammat haluavat kokea luomisen iloa ja toteuttaa jotain ihan pientäkin omin käsin, tässä tietokoneiden maailmassa. Onnea matkaan! Irmeli

    1. Jee! Hienon ja rohkean päätöksen olet tehnyt. Sulla kyllä on niin vankka pohja ja osaaminen, että varmasti pärjäät. Paljon onnea ja menestystä Mehukekkereille!

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.