| | | |

Neulojan projektipussukka

 

Osallistuin pitkästä aikaa ompeluryhmä Saumanvaran ompeluhaasteeseen. Siinä tilataan siis kangas sovitulta yhteistyökumppanilta, siis kangas jota ei ole kerrottu etukäteen. Ompeluaikakin on rajattu, mutta osallistuminen kuitenkin velvoittaa ompelemaan jotain. Minä odotin tällä kertaa jotain mekkokangasta Nuppuprintiltä, mutta sainkin paksua sisustuspuuvillaa. Siinäpä todellinen haaste, ihanalla printillä!

 

Mietin tätä monta päivää. Aloitin ompelemalla pienemmän työn ensin, mutta päädyin lopulta ompelemaan myös itselleni ja neuleilleni projektipussukan. Joku neule kun kulkee aina mukana, miksi ei sitten sille varatussa pussukassa. Varsinkin yön yli reissuille otan jopa parikin työtä mukaan, mahdollisesti myös enemmän puikkojakin. Niinpä ne kaikki tarvitsevat myös omat pienet lokerot pussukan sisälle.

 

Projektipussukkaan hain inspiraatiota Nova Melinan kauniista pussukoista. Tein aluksi hieman liian suuren, joten kavensin ja lyhensin mittoja hieman lisää. Kankaan kauniit hulpiot käytin teksteineen pussukan kiristyskujina, ja naruksi löysin vanhan verhojen vyön.  Sisustan vuori on napakkaa puuvillaa, ja sieltä löytyy tosiaan eri kokoisia taskuja niin puikoille kuin saksillekin.

 

Sisustuspuuvillan ompelu on todella helppoa. Suurin haaste on aina toki välisilitykset, ja siis lähinnä niiden unohtaminen. Tähän pussukkaan materiaali oli jopa hitusen liian paksua, ja parhaimmillaan tämä toimisikin laukuissa tai vaikka sisustustyynyissä. Niihin minulla ei kuitenkaan ollut nyt selkeää tarvetta. Sen sijaan aion kyllä ommella jäljelle jääneestä palasta vielä ehkä itselleni uuden lompakon!

 

Nyt vaan pussukan kanssa ensi viikolla kässämessuille, kai nähdään siellä?!

Bloggaajien tapaaminen on lauantaina 17.11 klo:14-15:30, tervetuloa!

Samankaltaiset artikkelit

2 Kommenttia

  1. Kaunis ja kätevä pussukka erilaisille projekteille! Onko tuo bloggaajien tapaaminen kaikille bloggaajille avoin? Olen lauantaina messuilla, mutta saapa nähdä uskaltaudunko tapaamiseen.. 😉

    1. Tapaaminen on avoin kaikille, niin bloggaajille kuin blogien lukijoillekin. Tervetuloa siis mukaan! 🙂

Vastaa käyttäjälle Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *