Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kesän kukkamekko kellohelmalla

31.7.2018


 

Haaveheinäkuu kääntyy jo kohti loppuaan. Minun yksi kesän haave oli löytää uusi ja toimiva mekkokaava itselleni. Joku sellainen jolla voi viilettää pyörällä helmat heiluen niin kokoukseen kuin vaikka viikonloppuna terassillekin. Sellainen mekko, jossa helmat heiluu, vyötärö näkyy ja joka olisi silti raikas. Kesän paras kukkamekko siis.

Olen lisäksi haaveillut ompelevani enemmän joustamattomista kankaista. Niiden helppous, konstailemattomuus ja moninaiset eri käyttötavat ovat taas innostaneet minua uudenlaisiin ompeluihin tämän helteen myötä. Asiassa saattoi toki auttaa myös retki Zalekua Outlettiin Hollolaan. Siellä itse leikattavat kankaat olivat 1 €/ metri, joten saatoin ostaa hieman enemmänkin mekkokankaita. Ja hyvä niin, sillä pitkästä aikaa rohkenin tehdä ihan kunnon kellohelman! Täyskello tämä ei silti ole, mutta aika lähellä. Normaalisti pihistelen kankaissa tässä kohtaa, mutta näillä hinnoilla uskalsin vihdoin toteuttaa haaveeni.

Mietin montaakin eri vaihtoehtoa, mutta lopulta päädyin siihen mihin niin moni muukin. Piirsin hyvästä mekostani uuden kaavan. Tämän kaavan pohjana toimi vanha kirpputorilta osamani mekko. Se on jonkun toisen itse ompelema, jossa alkaa näkyä myös jo käytön jälkiä. Sen kangas on ohuempaa kuin tämä ompelemani versio, ja lisäksi muokkasin samalla osia hitusen paremmin istuvammiksi.

Päivän ompelemisella sain aikaan itselleni noin neljän euron kukkamekon. Siitä tuli juuri sellainen kuin mistä haaveilin, ja juuri sellainen jollaisen aion ommella vielä toistekin. Kiitos #haaveheinäkuu!

 

 

 

 

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:
11 kommenttia
    1. Todella kaunis! Tuonne Zalekualle on kyll päästävä 😅

      1. No uskoisin että tämän parin ompeluryhmän hypetyksen jälkeen siellä alkaa ehkä kankaatkin vaihtumaan, tosin omia jämiään myivät enimmäkseen. Tai ne trikoot ja colleget taisi olla jonkun kangastehtaan jämiä!

    1. Ihanan mekon olet tehnyt. Oma ompeluinnostus on täysin hukassa ja toivon sen nostavan päätään taas ilmojen viilettyä. Noin näpsällä mekolla kelpaa syksylläkin viilettää- nahkasaappaat ja neuletakki kaveriksi 😍 Ihana.

      1. Kyllä, nyt vaan tuo Muisto-neule kaveriksi ja jotkin saappaat jalkaan heti kun vähän viilenee 😉

      1. Kiitos paljon Raisa! Printti on kyllä aivan mahtava, ja olen tekemässä tästä vielä mekot lapsillekin 🙂

      1. Kiitos paljon Henna, tämä on kyllä kerännyt nyt ihastusta kun olen pitänyt päällä useammassakin tapahtumassa. Ja onhan tämä ihana! 😉

    1. Kaunis mekko! (: Tänä kesänä onkin kesämekkoja näkynyt enemmän kuin muutamaan kesään yhteensä. Nyt jos koskaan on hellemekoille käyttöä.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.