| | | | | | | | |

Pehmeä pellavamekko ja pellavan hoito

Yhteistyössä Kässäkerho Pompom, kangas saatu

 

Kuten jo aiemmin pääsin innostumaan, on pellavamekot kesän parhaita mekkokankaita. Pellava on viileä, materiaaliin kuuluu eläväisyys (eli rypyt), ja pellavan huoltokin on yllättävän helppoa. Moni ajattelee, että pellavaa tulisi olla koko ajan silittämässä. Toki sitä voi käsin silitellä ja ihastella, niin kuin olen silitellyt tätä ihanan pehmeää Kässäkerho Pompomin pellavaa, mutta se riittääkin mainiosti.

Suosikkilankakauppaani on siis tullut myyntiin myös ihania pellavakankaita. Ja mikä parasta, löytyy sieltä niin yksiväristä, raitaa, kuin myös hieman struktuuriakin. Osa kankaista on extraleveitä, kuten tämä minun testaamani Faded Black. Metrin pala riitti siis mainiosti kesämekkoon, jonka ompelin Mekkotehtaan Inger-kaavalla. Tosin hihoiksi ompelin perhoshihat, eli lähes täysympyrät. Huolittelin sekä pääntien että hihat vaalean roosalla, Calaminen värisellä pellavalla, jonka olin leikannut vinonauhaksi. Samaa käytin myös vyöhön.

Hihat saattoivat ehkä mennä hitusen överiksi, mutta parempi överi kuin vajari!

 

 

 


 

Pellavan huolto on siis huoletonta. Varsinkin tällainen pehmeäksi pesty pellava on käytössä kesäisen ilmavaa ja nautinnollista. Esipesu ja seuraavatkin pesut on hyvä tehdä väljässä vedessä, yleensä hienopesuohjelmalla. Materiaalina pellava kyllä kestää usein myös 60 asteen pesun, mutta se toki kutistuu silloin hitusen enemmän. Yleensä 40 astetta siis riittää. Myös nukan irtoamista tapahtuu, ja tästäkin johtuen väljässä vedessä peseminen on usein paras vaihtoehto. Pellavan pesun jälkeen kannattaa myös tarkastaa koneen nukkasihti!

 

Entäs ne pellavan rypyt? Minä silitän ommellessa kaiken, saumat toki kesken ompelun ja tuote sitten aina viimeistelyssä. Käytössä pellava kuitenkin rypistyy aivan luonnostaan, ja isompia ryppyjä välttääkseen pellava kannattaa oikoa aina märkänä, ja silittääkin hitusen kosteana.

Toki itse kuuluun siihen lajiin, että pellavan rypyistä nautitaan, ja niitä piilottamisen sijaan korostetaan. Siispä ainakin jo valmiiksi “ryppyisen” pellavan kanssa voi silitysraudan unohtaa heti ompelun jälkeen, ja nauttia pellavan tuomasta vapaudesta.

 

Pellavan pesu ja huolto tiivistetysti
  • muista esipesu!
  • pese väljässä vedessä, usein 40 astetta riittää hyvin
  • anna ryppyjen näkyä
  • pese vain jos on selkeää likaa
  • tahroihin sappisaippua toimii aina!
  • käsittele ja kuosittele kosteana
  • vältä korkeita ja pitkiä linkouksia

 

Nyt siis aika vielä ommella kesän mekot itselle tai lapselle ihanasta pellavasta! Muista lisätä #mekkotoukokuu tunniste vielä kuun loppuun asti instagramissa.

Yhteistyössä Kässäkerho Pompom

 

Samankaltaiset artikkelit

6 Kommenttia

  1. Ihana mekko! Sävy on kaunis ja eriväriset yksityiskohdat tuo kivasti elämää ja viimeisteltyä ilmettä. Olenkin juuri miettynyt, että piäisi ommella pellavavaatteita 🙂

    1. Oi kiitos! Pellavan ompelu trikoiden välissä ja keskellä on ollut ihanan rauhoittavaa 🙂

  2. Hei,
    Ensimmäistä kertaa innostun ompelemaan pellavakankaasta mekon tytölleni. Aina ommellut trikoota ja collegea. Onko pellava päällä jämptiä, vai joustaako vähän? Tarviiko ompelussa ottaa jotain erikseen huomiota? Ja tarviiko tykättyä mekkokaava muokata pellavalle sopivaksi?
    Kiitos 🙂

    1. Hei, on olemassa erilaisia sekoitteita ja siten myös pellavakankaita. Kannattaa siis tarkastaa onko kangasta 100% pellavaa ja mikä sen kudos on.

      Pellava itsestään ei siis jousta, varsinkin jos se on perinteinen kudottu kangasta. Eli tämä pitää huomioida kaavassakin, varsinkin jos aikoo käyttää samaa kaavaa millä on tehnyt trikoomekkoja. Silloin taakse suosittelen vetoketjua, mutta toisaalta myös hihankaari olisi hyvä ehkä tarkastaa. Eli jos olet aloittelija, suosittelisin melkein etsimään joustamattomalle kankaalle tarkoitetun mekkokaavan 🙂

Vastaa käyttäjälle naurispelto Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *