| | | | | |

Liukuraitahuivi merinovillasta

 

Huomasin ommeltuja huiveja olevan jo kaapit lähes täynnä. Tässä kuussa näytänkin siis ennakkoarveluistani huolimatta keskittyvän neulottujen huivien saamiseen valmiiksi. Tätä edesauttaa pari seminaaria, joissa neuleet valmistuvat kuin itsestään. Edellisen vinoraitahuivin jälkeen jäin kiinni niihin vinoihin raitoihin. Kaivoin kaapista kaikki pienet ja vähän isommatkin merinovillat, ja aloin neuloa niistä huivia.

Huivista piti tulla värikäs. Lopulta päädyin harmaiden ja punertavien sävyihin, ja jaksoin jopa neuloa pidemmän huivin kuin mitä aluksi ajattelin. Itse malli on todella helppo, ja tämän voi neuloa lähes kaikista pehmeistä merinovilloista, tai muistakin langoista joita löytyy kaapista. Eli sopisi hyvin myös jämähuiviksi!

 

Huivit kannattaa aina neuloa ainakin pari kokoa liian isoilla puikoilla. Minä neuloin tämän huivin 3,75 puikoilla, löysällä käsialalla. Raidoitin noin 5-6 kerrosta, jonka jälkeen jatkoin uudella värillä. Raidoitus näkyy mielenkiintoisesti ns. nurjalla puolella, josta tuli minulle kyllä se oikea puoli. Ja koska huivi on neulottu aina oikein, voi sitä pitää huoletta ihan miten vaan kaulassa. Se sopii niin kevääksi, syksyksi, kesän kylmiin iltoihin, kuin myös talveenkin. Helppo ja nopea huivi siis!

 

Pehmeä merinovillahuivi

Noin 150-170 g fingerin paksuista merinovillaa, esim. Handu, Malabrigo yms

3,75-4,25 mm puikot, riippuen omasta käsialasta

1 L = Neulo silmukka oikein edestä, tiputtamatta sitä puikolta. Neulo sama silmukka vielä oikein myös takareunastaan, jolloin yhdestä silmukasta on tullut kaksi silmukkaa.

 

Luo 5 silmukkaa.

Neulo 1 o, 1 L, 1 L ja 2 o.

Käännä työ, neulo kerros oikein.

Käännä työ ja neulo 1 o, 1 L, 2 o, 1 L ja 2o.

Käännä työ ja neulo kerros oikein.

Käännä työ ja neulo 1 o, 1 L, ja muut oikein kunnes jäljellä on 3 s. Neulo 1 L ja 2 o.

Käännä työ ja neulo kerros oikein.

Toista näitä kahta edellistä kerrosta, kunnes sinulla on silmukoita yhteensä 75. Raidoita samalla oman makusi mukaan.

 

Neulo 1o ja 1 L. Neulo muut oikein, kunnes jäljellä on 4 s. Neulo 2 silmukkaa takaa oikein yhteen ja loput silmukat oikein.

Käännä työ ja neulo kerros oikein.

Jatka raidoittamista oman makusi mukaan, ja toista näitä kerroksia kunnes huivi on vähintään 150 cm pitkä korkeimmalta kohdaltaan.

 

Jotta saat samanlaisen reunan kuin alussa, tarvitsee nyt alkaa kaventamaan myös alussa.

Eli neulo 2 s oikein. Neulo kolmas ja neljäs silmukka oikein edestä yhteen.

Neulo muut oikein, kunnes jäljellä on 4 silmukkaa. Neulo kaksi ensimmäistä takaa oikein yhteen, ja kaksi seuraavaa silmukkaa oikein.

Käännä työ, ja neulo kerros oikein.

Toista näitä kahta kerrosta, kunnes jäljellä on 5 silmukkaa. Päättele ne ja katkaise lanka.

Päättele kaikki langat, ja kastele ja pingota huivi muotoonsa. Voit myös silittää sen muotoonsa kostean harson läpi. Huom, tässä vaiheessa huivi kasvaa vielä pituutta!

 

 

 

Samankaltaiset artikkelit

2 Kommenttia

Vastaa käyttäjälle Irmeli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *