Poliittisen päättäjän monet puolet

Olen ollut kaupunginvaltuutettuna nyt reilu puoli vuotta. Kaupunginvaltuutetun toimen lisäksi olen myös Hämeenlinnan sivistys- ja hyvinvointilautakunnan jäsen. Olen ollut todella tyytyväinen tehtäviini, ja oppinut erittäin paljon uutta. Sen lisäksi että vastuu on suuri, myös ajankäytölliset haasteet ovat tulleet jo tutuksi.

Siinä missä kaupunginvaltuutetun pesti kuulostaa ehkä hienommalta kuin lautakunnan jäsen, tehdään toiminnan kannalta päätökset kuitenkin enemmän juurikin niissä lautakunnissa. Siitä syystä luottamuspaikka juuri sivistys-ja hyvinvointilautakunnassa (sihy) on ollut todella hieno työtehtävä, sillä siellä päätämme niin kouluista, varhaiskasvatuksesta, kirjastoista, kulttuurista kuin myös liikunnastakin kaupungissamme.

Tällä hetkellä kaupunkimme yksi suurimmista puheenaiheista on palveluverkkouudistus. Samoin kuin monissa muissakin kaupungeissa, myös Hämeenlinnassa kärsitään kohtuuttoman paljon huonosta sisäilmasta omissa rakennuksissamme. Tällä hetkellä väistötiloissa on noin 1700 lasta ja nuorta, ja korjausvelka uhkaa kasvaa aivan liian suureksi. Yksi suurin uhka on se, että samalla kärsii toki myös opetuksen laatu, sekä toki myöslasten ja nuorten, sekä työntekijöiden terveys. Näin ei tokikaan saa tapahtua.

Syksyllä budjettikäsittelyn yhteydessä valtuustossa päätettiin sisällyttää budjettiin myös lauseet koko palveluverkon tarkastelusta. Saattaa olla, että osa ei arvannut mitä siitä seuraa, ja sen lauseen vaikutuksista onkin kiistelty jo jonkin aikaa. Budjetin päättämisen yhteydessä myös sihy päätti siis avata koko palveluverkon (ne koulujen ja päiväkotien, sekä myös toki muiden palveluiden sijainnit) uuteen tarkasteluun. Toisten harmiksi myös vasta pari vuotta vanhat päätökset esim. suurlukiosta avattiin kokonaan uuteen tarkasteluun. Itse olin tässä päätöksessä sitä mieltä, että kokonaispäätös on tehtävä, ilman että siitä jätetään mitään paloja pois. Ymmärrän toki esim. lukiolaisten ja ysiluokkaisten turhautumisen asioiden uudelleen avaamisesta, mutta varsinkin lukiokokonaisuus on osa suurta palveluverkkoratkaisua.

Kokonaisselvitys saatiin viranhaltijoilta tammikuussa. Se sisälsi monia eri ehdotuksia, jonka jälkeen on otettu vastaan palautetta asukkailta, oppilailta, vanhemmilta ja kaikilta jotka haluavat mielipiteensä kertoa. Me lautakunnassa mietimme missä päiväkodit, koulut ja lukiot olisivat hyvä sijaita tulevaisuudessa, ja itse investointiohjelma päätetään vasta kokonaisselvityksen jälkeen. Eli rakennusten mahdollinen korjausjärjestys päätetään vasta myöhemmin tänä vuonna.

Tällä viikolla pidimme myös asukasillan koulujen ja päiväkotien selvityksistä. Sen jälkeen me poliitikot saimme hieman vielä lisäehdotuksia, ja joitain ensimmäisessä ehdotuksessa olleita mahdollisuuksia oli poistettu jo mahdollisuuksista. Turha pitää mukana sellaisia ehdotuksia, joita kukaan asukaskaan ei kannata. Toisaalta myös uusia mahdollisuuksia oli tullut mukaan, ja keskustelut jatkuvat edelleen.

Päätösten tahti on kuitenkin nopea, sillä jo ihan parin viikon kuluttua meidän pitäisi sivistys- ja hyvinvointilautakunnassa tehdä oma päätöksemme koko palveluverkkokokonaisuudesta. Ihan oikeastihan me emme tee päätöstä tyhjästä, vaan viranhaltijat tekevät aina meille poliitikoille päätösehdotuksen. Tämän jälkeen me joko hyväksymme sen, teemme siihen muutosehdotuksia tai jätämme niin sanotusti pöydälle. Tässä tapauksessa paine päätökseen on kuitenkin niin kova, että emmeköhän me yksitoista lautakunnan jäsentä rutista jonkinlaisen päätöksen kasaan.

Lautakunnan päätöksen jälkeen koko palveluverkko siirtyy kaupunginhallitukselle. Hallitus saa myös sote-lautakunnan päätöksen eteensä, jolloin heillä on aito kokonaisuus päätöksen teon alla. Maaliskuun lopussa kaupunginhallitus voi siis hyväksyä meidän päätöksemme, tai muuttaa joitain sen osia.

Tulevaan isoon päätökseen liittyy siis erittäin paljon iltakouluja, epävirallisia kokouksia, viranhaltijoiden selvityksiä ja asukkaiden kuulemista. Vaikka välillä tunnen tekeväni jotain hyödyllistä, välillä myös päätöksenteon monimutkaisuus hieman turhauttaa. Toisaalta vasta nyt olen myös pääsemässä kunnolla vauhtiin. Siinä missä ensimmäiset kokoukset menivät vielä katsellessa ja kuunnellessa, olen nyt siirtänyt lasteni kyselyiän mukanani myös politiikkaan. Parempi kysyä kuin katua.

Kyseessä on siis iso kokonaisuus. Kaiken tämän keskellä olen kuitenkin uskaltanut luottaa. Luotan niin viranhaltijoihin kuin myös omiin tuntemuksiinikin. Luotan faktoihin, vähän tunteisiin ja myös oman puolueeni muihin luottamushenkilöihin. Luotan, että uni auttaa päätöksenteossa ja lepoakin tarvitaan. Silti toki tämä jännittää. Yhä edelleen valtuuston kokoukset saavat sykkeen nousemaan ja nimi lehden sivuilla tuntuu vähän hassulta. En tunne itseäni päättäjäksi, vaan tavalliseksi kaupunkilaiseksi. Ihan tavalliseksi vanhemmaksi, jonka lapset pohtivat mihin eskariin ja kouluun he syksyllä menevätkään.