| | | | | | | | |

Monipuolinen työpäivä ja Unelmien käsityöt -lehti

 

Alkanut vuosi on ollut rikastuttavaa monessa mielessä. Jostain kumman syystä omaa nimeäni on näkynyt paikallisessa lehdistössä tiuhaan, ja esiin on nostettu niin blogia kuin myös ajatuksiani kaupungin politiikastakin. Moni on tullut kommentoimaan käsitöitäni, sekä kysymään vähän myös vinkkejä omiin käsitöihinsä tai lankavalintoihin. Tämä on ollut ilahduttavaa joka kerta, ja vastaan toki aina mielelläni käsitöihin (ja politiikkaankin) liittyviin tiedusteluihin. Vaikuttaa siis siltä, että olen onnistunut jopa brändäämään itseni käsityöläiseksi.

Työpäiväni koostuvat siis politiikasta, blogista, osa-aikaisesta päivätyöstä, vanhemmuudesta, vähän marttailusta, käsitöiden suunnittelusta ja ihan vain näkymisestä kaupungin menossa. Tällä hetkellä suurin puheenaihe Hämeenlinnassa on koulujen ja päiväkotien sijainti nyt ja tulevaisuudessa. Tämän prosessin kommentoinnin lisäksi puolustukseni kaupungin asukaslehdestäkin nousi näkyvästi esiin viime viikon paikallislehdessä. Olen siis huomaamattani ylittänyt jonkinlaisen uutiskynnyksen paikallisella tasolla, joka toki saa minut jatkamaan töitä vielä enemmän. Politiikan tapahtumiani voi seurata enemmän facebook-sivuillani.

 

 

Kaiken tämän ohella olinkin jo melkein unohtanut meillä vierailleen toimittajan ja kuvaajan käynnin joulukuun alussa. Se sattui olemaan hieman hässäkkäpäivä, sillä olin sopivasti samana päivänä sekä kuvattavana, että myös ensimmäistä kertaa vieraana Vanajanlinnan itsenäisyysjuhlassa. Siispä lehden kuvissakin minulla näkyy hieman normaalista poikkeava kampaus. Muuten kuvat näyttävät kyllä aitoa kotiamme, minun töitäni ja ajatuksiani yllättävän hyvin. Toimittaja onnistui saamaan ajatukseni ja suhteeni käsitöihin ja blogiin hyvin sanoiksi.

Minua haastateltiin siis Unelmien Käsityöt -lehteen, ja juttu ilmestyi lehden uusimmassa helmikuun numerossa. Jutun lisäksi lehteen päätyi myös ohjeeni lasten söpöihin lapasiin. Nämä sydänlapaset on neulottu alunperin omille lapsilleni, ja myös lapset vilahtavat lehden kuvissa. Kissaakin kuvattiin kyllä, mutta lehteen asti sen kuva ei ihan päässyt.

Ohje lapsen sydänlapasiin on yllättävän helppo, ja nämä on todella nopea neuloa pehmeästä merinovillasta. Kannattaa siis lukea juttu ja napata ohje talteen, lehti löytyy kauppojen lehtipisteistä.

Unelmien käsityöt on ollut mukava uusi lehti tällä käsitöiden markkinoilla. Tässäkin lehdessä oli minun lisäksi ohjeita Lumi Karmitsalta, Saara Toikalta, Emma Karvoselta, Johanna Nuorelalta ja Sanna Vataselta. Todella inspiroiva lehti, vaikka nyt itse sanonkin, ja on muuten myös sopivan edullinen. Suosittelen lukaisemaan siis tälläkin kertaa!

Jutun jälkeen saan siis lisätä uuden meriitin ansioluettelooni. Olen näköjään tehnyt myös neulesuunnittelua käsityölehteen. Ja se jos mikä, on kuulkaa aika hieno juttu. Ei ehkä vaikuta niin monen elämään kuin vaikka kouluverkkopäätökset, mutta toivottavasti tuo kuitenkin iloa ja inspiraatiota lukijalle. Sitä haluan antaa myös tämän bloginkin pitämisellä. Ja suuri toiveeni on, että ohjeitani löytyisi lehdistä vielä lisää.

 

Samankaltaiset artikkelit

11 Kommenttia

  1. Mahtavuutta! Pitääpä ostaa lehti huomenna kauppareissulla. 🙂

    1. Oi kiitos Pikku Akka! Tätä löytyi jopa meidän pikkukaupasta, joten eiköhän löydy monesta muustakin 🙂

  2. Minäkin ostin lehden alkuviikosta ja tykkäsin kovasti. Lehdessä oli sopivasti kaikkea käsityöihmiselle. Ja hyvä juttu myös sinusta!

  3. Tosi ihana juttu susta ja suunnittelemasi lapaset ovat supersöpöt ♥ Ajattelin kokeilla niiden neulomista, kunhan opin vähän lisää 🙂

    Olet kyl uskomaton monitoimimimmi ♥ Kaikessa mukana ♥ Paljon myötätuulta poliitiikkaan ♥

    1. Ihana kuulla Johanna! <3 Kiitos paljon ihanan kannustavista sanoista, ne merkitsevät minulle paljon. Kiitos! <3

  4. Isot onnittelut lehtijutuista! Tosi kauniit nuo sun suunnittelemat lapaset! Toivottavasti meidän lähikaupastamme löytyisi tuo käsityölehti 🙂

    1. Kiitos Laura! Kyllä tuo näyttäisi löytyvän tavallisista kauppojen lehtipisteistä, toivottavasti löytyy teidänkin 🙂

  5. Kauppareissulla minäkin tämän ihanan lehden bongasin. Tykkään kun lehdessä on juttua itse käsityöntekijöistäkin,eikä ainoastaan käsityömalli. Tosi kiva juttu sinustakin. Ja minä aion myös jossain vaiheessa nuo lapaset tehdä. Kiitos ohjeesta! Löysin itsestäni samaistumiskohtia monessa kohdin sinuun. Ainakin mitä tulee käsitöiden suhteen. Minä neulon tai virkkaan joka päivä ja miltei missä vaan. Nyt juuri neulon säärystimiä vanhuksille,kun paikallinen tk pyysi meitä Marttoja niitä neulomaan sinne verenkiertohäiriöisten vanhuksien jalkoja lämmittämään. Mulla on paljon mallilehti ja seuraan netistä monia käsityösivustoja,mutta juu,juu ohjeen mukaan on vaikea tehdä. Voi napata jotain pientä yksityiskohtaa ideaksi,mutta muuten sitten oman ajatuksen ja suunnitelman mukaan. Hyvää kevään odotusta sinulle!

Vastaa käyttäjälle Intsu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *