| | | | | |

Lumous mekot lapselle

 

Minut ja siskoni puettiin aina mätsääviin juhlamekkoihin. Yritin siirtää perinnettä omille lapsilleni heidän ollessaan pieniä, mutta joku vuosi sitten annoin periksi. Ajattelin, että vanhoillakin mekoilla pärjää, ja aina lapsiani ei edes tarvitse tunnistaa sisaruspariksi. Yksi isoin syy oli kuitenkin aika, minulla ei vain ollut tarpeeksi aikaa panostaa mätsääviin juhlavaatteisiin. Tai oikeastaan minulla ei ollut aikaa panostaa juhlavaatteisiin ollenkaan.

Olin saman haasteen edessä jälleen tammikuussa. Lasten serkkujen synttärit meni vielä vanhoilla ja liian pienillä mekoilla, ja IsoSiskon omien juhlien lähestyessä heräsin karuun totuuteen. Lapsilla ei ollut yhtään sopivia juhlamekkoja. Onneksi samaan aikaan Ommellinen julkaisi niin älyttömän hienon Lumous kankaan, etten montaa sekuntia edes pohtinut sen tilaamista. Näköjään pohdin kuitenkin hitusen liian pitkään, sillä olin onnistunut laskemaan kankaan menekin pitkästä aikaa väärin.

Siinä seitsemänvuotiaan synttäripäivänä olikin muka aikaa ommella. Taisin kiroilla enemmän kuin kerran, ja mekot valmistuivat noin puoli tuntia ennen juhlien alkua. Lopulta PikkuSisko ei edes suostunut pukemaan omaansa päälleen, ja IsoSisko taas halusi pienemmän mekon. Myös Mekkotehtaan Alviina kaava oli sen verran leveä, että mekkojen vaihto sujui kaikilla hyvässä ymmärryksessä.

 

 

Nyt on siis kuitenkin juhlamekot. Tämä Ommellisen Lumous on edelleen niin mykistävä, että en halunnut edes yrittää rikkoa vyötärölinjaa erillisellä vyöllä. Ostin tästä siis joustamatonta puuvillaa, joka oli paksumpaa kuin kuvittelin. Tätä oli myytävänä myös joustocollegena, mutta joustamaton kangas puhutteli minua pitkästä aikaa.

Lisäsin näihin mekkoihin kuitenkin taakse vetoketjut, ja olen valintaan tyytyväinen. Se jäi kyllä eniten harmittamaan, etten kaikista vääntelyistä ja kääntelyistä huolimatta saa näiden lopuista mekkoa enää itselleni. Laskin että olisin saanut, mutta ihminen on näköjään erehtyväinen. Loppupalasta tulkoot siis joko tyyny, kassi tai vaikka yksi mekko lisää!

Samankaltaiset artikkelit

4 Kommenttia

  1. Hienoin kangas mitä olen koskaan nähnyt. Tulee Molon kukkakuosi mieleen, mutta paksu puuvilla, ah! Tuleeko tästä kankaasta johonkin valmismallisto aikuiselle?

    1. Se voi olla, että tämä on ollut nyt loppunut jo hetken aikaa. Tietääkseni lisäerä tuli, mutta kannattaa seurata Ommellisen fb-sivuja, ja saa varmasti tiedon uuden erän saapumisesta 🙂

Vastaa käyttäjälle Raisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *