Helppo neulottu vauvanpeitto

 

Kaveripiiriin on syntynyt ihanan paljon vauvoja tänä vuonna. Aiemmin olen jo ommellut, virkannut ja neulonutkin vauvalahjoja, ja tällä kertaa ajattelin keskittyä kokonaan neulomiseen. Ostin ihanan monipuolisen värikartan omaavaa Holst Garn Coastia, jossa on sekä villaa että puuvillaa. Syksyn aikana käymäni vierailut Titityyssä eivät olleet siis ollenkaan turhia!

 

Tämä peitto syntyi vaiheittain. Oli viikkoja, jolloin se vain lepäsi pitkään, ja oli viikkoja jolloin neuloin enemmän, ja välillä myös kissa pääsi varastamaan kerän jos toisenkin. Lopulta peitto kuitenkin valmistui, vain pari päivää ennen vauvan syntymää. Siispä tämä pääsikin heti paketissa matkaan, lasten piirroksen kera. Peiton mukaan lahjoitin vielä aiemmin keväällä neulomani pienen pienet villasukat. Nämä sopivat ehkä vain ensimmäiset viikot, mutta olivat niin söpöt etten raaskinut purkaa!

 

Ohje helppoon vauvanpeittoon:

Lankana Holst Garn Coast, kaksinkertaisena (toinen pää kerän ulkopuolelta, toinen kerän sisäpuolelta)

yhteensä noin 4 kerää

Pyöröpuikko 4,5 mm

Valmis mitta noin 75 * 75 cm

Työ neulotaan aina oikein

L1= lisäys, jossa neulotaan silmukka ensin edestä oikein. Älä tiputa silmukkaa puikolta, vaan neulo vielä sama silmukka silmukan takareunasta oikein. Näin saat lisäyksenä uuden silmukan.

 

Luo 5 silmukkaa kaksinkertaisella langalla. Käännä työ, ja neulo ensimmäinen silmukka oikein. Neulo L1, 1 oikein, 1L ja 1 oikein. Jätä tälle puolelle kerrosmerkki, tai muu merkintä että lisäykset tapahtuvat aina tällä puolella.

Käännä työ, ja neulo koko kerros oikein.

Käännä työ, neulo 1 oikein ja 1L. Neulo oikein, kunnes on 2 silmukkaa jäljellä. Neulo 1L ja 1 oikein.

Käännä työ, ja neulo koko kerros oikein.

Toista kahta edellistä kerrosta niin pitkään, kunnes toinen pitkä sivu on noin 65-70 cm. Neulo kolme kerrosta oikein, ilman lisäyksiä.

Aloita kavennukset. Neulo 1 oikein, ja seuraavat 2 silmukkaa takaa oikein. Neulo oikein, kunnes jäljellä on 3 silmukkaa. Neulo 2 silmukkaa oikein yhteen, ja neulo viimeinen silmukka oikein.

Käännä työ, ja neulo koko kerros oikein.

Toista näitä kahta kerrosta vuoron perään, kunnes jäljellä on 5 silmukkaa. Päättele silmukat, ja päättele myö langanpätkät. Pingota työ märkänä hieman isommaksi neliöksi ja anna kuivua.

 

Huom! Liukuvärjäyksen saa helposti aikaan siten, että neuloo noin 3-5 kerrosta yhtä aikaa kahdella värillä. Eli neulo värinvaihtokerrokset esim käyttäen yhtä aikaa 1 lanka väri1 ja 1 lanka väri2. Tämän jälkeen taas kaksinkertaisella väri2 langalla.

 

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*
Website