Helppo tapa ommella hiha- tai lahjeresori

Helppo tapa ommella hiha- tai lahjeresori

  Lapsille on muodostunut omia suosikkivaatteitaan, joita käytetään niin pitkään kuin mahdollista. Pikkusiskon yksi kestosuosikki on ollut jo pitkään keijumekko. Tämä vihreä Verson Puodin kankaasta ommeltu ihanuus on saanut nähdä yli vuoden aikana vähän kaikkea, ja näköjään se on lapsilla ollut käytössä yhteensä jo kohta kaksi vuotta. Mekko on kestänyt hyvin, ja jotta siitä ei…

Mustatorvisienipiirakka

Mustatorvisienipiirakka

  Olemme tänä syksynä päässeet kerran sienestämään. Olisimme varmaan saapuneet siltäkin reissulta tyhjin käsin kotiin, ellei lapsi olisi löytänyt suurta keskittymää mustatorvisieniä. Lapsen metsäeskarissa oppimien sienestystaitojen ansiosta kannoimmekin kotiin peräti seitsemän litraa mustatorvisieniä, jotka löytyivät aivan polun tuntumasta.   Mustatorvisieni on helppo ja nopea ruokasieni kantarellin tavoin. Sitä ei tarvitse kypsentää tai ryöpätä ennen syöntiä,…

Yöpuvun ompelu lapselle

Yöpuvun ompelu lapselle

    Heti alkuaikojen koliikkivauvan huudoista päästyämme olemme olleet tarkkoja niin omista, kuin lastenkin uniajoista. Samat iltarutiinit toistuvat yhä illasta toiseen ja nukkumaan mennään yhä lähes kellontarkasti aina samoihin aikoihin. Toki tässä välissä lasten päiväunet, niiden pois jäänti ja mahdolliset reissut aina muokkaavat tilanteen uudelleen, mutta uni on se josta emme tingi.   Nukkumaanmenon rytmeihin…

Pinkki huppari lapselle

Pinkki huppari lapselle

  Olen kesän aikana yrittänyt pienentää ompelulaatikosta löytyneiden valmiiksi leikattujen palojen pinoja. Jostain syystä sinne oli kertynyt kaikkia muita värejä paitsi valkoisia paloja, mikä toki johtuu laiskasta tavastani olla vaihtamatta saumurilankoja aina työn vaihtuessa. (Miten se muka onkin niin vaikeaa?) Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja vaihdoin langat pinkiksi, sekä ompelin lapsen hupparin loppuun….

Klompelompe koko perheelle

Klompelompe koko perheelle

Yhteistyössä Gummerus kustantamo, kirja saatu arvostelukappaleena   Olen pitkään yrittänyt etsiä monipuolisia, lasten neuleet huomioivia neuleohjeita ja kirjoja. Vaatimuksenani on ollut ohje ylhäältä alas saumattomasti, helposti saatavat langat ja vielä modernit ja istuvat mallit. Olen luonut itselleni siis ehkä isomman haasteen kuin alunperin kuvittelin, ja näiden toiveiden johdosta myös peruuttanut perinteisten käsityölehtien tilauksia.   Vihdoin…

Suurempi syksy

Suurempi syksy

  Syyskuu toi mukanaan sienet, sateet (ihan kuin niitä ei olisi jo ollut), sadevaatteet ja sähäkät aamut.  On ollut seminaareja, puolison työpäiviä Saksassa, soittimen valintaa muskarissa ja unohtuneita syntymäpäiviä. Läpimärkiä lapsia päiväkodin pihalla, keltaisia kumisaappaita kaupasta ja laulavia punaposkia auton takapenkillä.   Kellotetun arjen lisäksi jouduin viime viikolla pohtimaan myös sairaalan, syövän ja saattohoidon pyhää…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!