| | | | | | |

Silityskalvojen käyttäminen kankaalle

silityskalvojen käyttö ommelluissa vaatteissa

herttaiset silityskuvat itsetehtyyn mekkoon

 

Löysimme lapsen kanssa kesällä kauan kaapissa olleet silityskalvot. Niiden avulla syntyikin jo isommalle lapselle hänen toivomansa paita, ja nyt oli vuoro vielä myös toiselle lapselle. Silityskalvot ovat helppoja, nopeita ja sopivat myös sellaiselle, joka haluaa esimerkiksi peittää tahroja tai jopa reikiä paidasta.

 

Silityskalvoja on siis monenlaisia. Niitä voi ostaa hyvin varustellusta askartelu- tai ompelukaupasta, ja niitä saa joko arkkina tai mittaan leikattuna. Niitä kannattaa googlata nimillä silityskalvo, silitysarkki, efektiarkki, efektikalvo ja silityskuva. Valmiitakin kuvia on saatavilla, mutta kalvosta tai arkista voi myös helposti itse leikata omia kuvioita.

 

Silitysarkissa on siis valmiina jo liima. Se on nopea, helppo ja kätevä, ja ohjeet sen käyttämiseen ovat aika simppelit.

  1. Piirrä sen nurjalle puolelle haluamasi kuva, mutta muista tehdä se peilikuvana, jotta se tulee tuotteeseen oikeinpäin.
  2. Leikkaa kuva sen jälkeen pienillä terävillä saksilla tai askarteluveitsellä ja aseta kuva kankaalle kalvopuoli ja suojakalvo ylöspäin.
  3. Säädä silitysraudan lämpötila käyttämällesi tekstiilille suositeltuun lämpötilaan, silitä leivinpaperin tai kaavapaperin läpi kuvaa, painaen noin 20 sekunnin ajan.
  4. Poista suojakalvo kun se on jäähtynyt.
  5. Silitetty kuva kestää pesun 40-60 asteessa nurinpäin käännettynä.

 

Silitysarkkeja, -kalvoja ja -kuvia myy esimerkiksi Hobby Point, Tikkaus ja Tarvike, Pikku Piltti, Puuhakaspaja ja Jujuna.

 

tyylikäs punainen mekko silityskuvilla

Mekkoon ilmettä silityskuvilla

Tällä kertaa tein siis mekon. Kangas on NOSHilta, ja mekko on ollut leikattunakin jo kohta vuoden. En edes muista kummalle lapselle sitä alunperin suunnittelin, joten halusin piristää mekoa hieman jollain kuvioilla. Tässä kohtaa kun kuvio tuli osaksi saumaan, oli helpointa silittää kuviot ensin, ja ommella sauma vasta sen jälkeen. Nämä silityskalvot ovat samettisia, ja silmät on silitetty aina kerros kerrokselta kohtia lisäten.

 

Enkä tiedä mitä olioita näistä edes tuli. Karhuja, kissoja vai hiiriä?

 

mekko noshin luomupuuvillasta ja silityskuvia

lapsen palkinto hyvin ommellusta mekosta

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *