Virkattu kesähattu aikuiselle

ohje virkattuun kesähattuun

Lataa ilmainen kesähattuohje

 

Kuten varmasti olette huomanneet, olen innostunut virkkaamisesta. Siihen ei tarvita kuin koukku ja lankakerä, ja yhtäkkiä valmiina on pipo jos toinenkin. Virkkaamieni lasten kesähattujen jälkeen tein yhden toki myös itselleni. Mietin pitkään jotain tyylikästä ja arvokasta väriä lankahyllyn edessä, ja lopulta nelivuotiaan innoittamana päädyin kuin päädyinkin punertavaan lohen sävyyn.

 

Ohje aikuisen kesähattuun on helppo. Lapsen kesähatun tapaan tästä myös voi tehdä oman muunnelman, ja lisätä pitsikerroksia niin monta kuin mieli tekee.

 

Olen tehnyt myös ohjeen virkattuun lippapipoon, joka sopii pienillä muunnoksilla myös aikuisella.

Kesähattuohje

 

Kesähattuohje aikuiselle:

Lankana puuvillalanka SandnesGarn Mandarin Petit, koukku 3-3,5

Aikuisen hattuun noin 70 g. Eli turvallista ostaa 2 kerää

 

Luo kiepsukan ympärille 10 puolipylvästä ja sulje ympyrä kiinteällä silmukalla.

Aloita seuraava kierros aina kahdella ketjusilmukalla.

1.kerros: jokaiseen silmukkaan kaksi pylvästä

2. kerros: joka toiseen silmukkaan kaksi pylvästä ja joka toiseen yksi

3. kerros: kaksi pylvästä ja joka kolmanteen silmukkaan kaksi pylvästä samaan

4. kerros: kolme pylvästä ja joka neljänteen kaksi pylvästä samaan

jatka lisäyksiä samalla taktiikalla kierrokselle 9 asti, jolloin lisäykset voi lopettaa. Jatka virkkausta ilman lisäyksiä pelkillä pylväillä.

Lopeta pylväskerrokset noin kerroksella 17-18 ja aikuisen pipo taas kerroksella 19-20. Jos haluat reunasta napakamman, virkkaa väliin yksi kerros kiinteitä silmukoita.

Jatka pitsin virkkaamisella seuraavasti:

Virkkaa 5 ketjusilmukkaa, ja virkkaa se kiinni kiinteällä silmukalla kolmanneksi seuraavaan silmukkaan. Jatka näin koko kierros.

Virkkaa edellisen kerroksen ketjusilmukkakerroksen ympärille 1 kiinteäsilmukka, 1 pylväs, 1 kaksoispylväs, 1 pylväs ja 1 kiinteäsilmukka. Jatka näin jokaisen ketjusilmukka”nauhan” ympärille.

Voit virkata näin vielä pari kerrosta lisää, tai lopettaa yhden kukkapitsikerroksen jälkeen. Päättele langat ja pingota tai höyrytä hattu valmiiksi.

 

Nauti kesästä ilman auringonpistoksia ja tägää virkkaamasi pipo #mehukekkerit ja @mehukekkerit tunnisteilla instagramissa!

 

virkkaa kesähattu

 

Voit jakaa tekstin vielä eteenpäin:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*
Website