| | | | |

Vinkit lasten taidefestivaali Hippaloille 2017

Yhteistyössä Hippalot, osa lipuista saatu

 

Meidän lomasuunnitelmat alkavat monen muun tavoin huhtikuun tienoilla. Ensimmäisenä tarkastamme Hippaloiden ajankohdan, jonka jälkeen alamme suunnittelemaan lomapäiviä ja muita mahdollisia reissuja.

Hippalot on siis lasten ja nuorten taidetapahtuma Hämeenlinnassa, joka täyttää tänä vuonna peräti 40 vuotta. Mahtava saavutus! Olen itse ihastunut ja rakastunut tapahtumaan siitä asti kun muutimme kaupunkiin, eikä rakkaus tuskin hälvene tänäkään vuonna. Esitettä on luettu koko perheen voimin, ja kävimmepä testaamassa myös yhden työpajan lasten kanssa.

Keräsinkin teille vinkit tämän vuoden Hippaloita varten. Tänne kannattaa tulla hieman kauempaakin, ja lisävinkkejä muusta kaupungin nähtävyyksistä annan mielelläni.

 

Hippalot 2017 aikataulu

Hippalot2017

 

 

 

  1. Varaa aikaa Hippaloida

Olettepa tulossa päiväksi tai neljäksi, varaa aikaa ja iloista mieltä. Osta liput haluamiisi esityksiin ja työpajoihin ennakkoon, ja toisaalta varaa aikaa myös oheistapahtumiin. Lapsi saattaa viihtyä pitkäänkin kirjastoautossa tai kahvilan humussa, ja tunnelmasta nauttiminen kuuluu oleellisena osana Hippaloihin. Varaudu, että aina jää jotain näkemättä.

 

Hippalot tunnelmaa

IMG_4646

 

2. Hippaloi hymyllä

Hippaloille voi aina tulla myös ilman lippua. Tarjolla on joka päivä ilmaiskonsertti, ilmaisia työpajoja ja reilusti hauskaa tunnelmaa. Alueelle ei ole pääsymaksua, ja hyvä mieli tulee kaupan päälle.

Nauti menosta, anna lasten leikkiä, oppia uutta ja nauttia kesäpäivästä. Kotona on jo hyvä keskustella etukäteen miten esityksistä nautitaan siten ettei häiritä toisia, ja kuinka omista tavaroista pidetään huoli kun paikalla on paljon muitakin lapsia. Varaa sään mukaiset vaatteet, tee päivästä kaikille kiva ja muista että myös lapset saattavat tarvita lepohetken päivän aikana.

 

3. Uskalla Hippaloida täysillä

Joka vuosi mietin jaksaakohan lapsi sinfoniakonserttia, tunnin mittaista teatteriesitystä, tai miten ihmeessä koira voisi esittää nukketeatteria. Ymmärtääköhän lapsi englantilaisesta komiikasta, tai osaako hän rakentaa omaa soitinta ihan oikeasti?

Kyllä, kaikki näistä ovat olleet lopulta erittäin onnistuneita tapahtumia ja esityksiä, joista sekä lapsi että minä ollaan nautittu enemmän kuin olisin voinut kuvitellakaan. Varsinkin koiran esittämä teatteri mietitytti ja nauratti lapsia vielä tammikuussakin. Uskalla siis rohkeasti nauttia erilaisista esityksistä yhdessä lapsen kanssa!

 

IMG_7890

 

4. Hippaloi myös illalla

Me olemme joka vuosi suunnanneet Hippaloille aina heti aamukymmeneksi. Olenkin oppinut varaamaan mukaan niin kantorepun, paljon eväitä kuin myös paljon kärsivällisyyttä. Hippaloilla ei ole kiire, ja kotona ei tarvitse käydä kuin nukkumassa jos siltä tuntuu. Tänä vuonna torstai-iltana lavan täyttää Kikattavan Kakkiaisen disco, perjantaina on esitys perheen vanhemmille, ja lauantainakin löytyy vielä iltapäiväkonsertti ja toki teatteria graniittilinnassa, jonne muuten emme ole minään vuonna ehtineet Hippaloiden aikaan.

Suosittelen myös sunnuntain pääesitystä. Se on yllättänyt joka vuosi meidän koko perheen, vaikka emme ole etukäteen tienneetkään lähes mitään esityksestä. Suuri teatterin lava toimii silti kerta toisensa jälkeen niin lapsille kuin aikuisillekin.

 

5. Hippaloi työpajoissa

On ollut vuosia, jolloin työpajoissa käyminen jäi vähemmälle, ja tuntuu että suurin osa niistä onkin suunnattu yli 4-vuotiaille. Nyt kun omat lapsemme ovat jo yli tuon iän, löytyy meille näköjään työpajoja enemmän kuin ehdimme niissä käydä.

Lasten mieleen vaikuttaisi olevan tänä vuonna ainakin Karkkitehtuuria ja Sankari -työpajat, sekä jo testaamamme Vegepotretti. Voin myöntää itsekin, että en olisi ensimmäisenä uskonut lasteni pystyvän keskittymään porkkanan pilkkomiseen silmiksi, tai miettivän mistä kasvista voisi tehdä hiukset. Mutta niin vain tunti kasvisten ja kukkien kanssa sujui nopeasti, ja nyt olemme jo viikkojen ajan ihastelleet oman muotokuvan kuivumista ja muodonmuutosta alkuperäisestä. Tätä suosittelen siis todella paljon muillekin!

 

Hippalot Hämeenlinnassa

 

 

6. Hippaloi lasten ehdoilla

Muista ettei Hippaloilla ole kiire, jos itse ei luo kiirettä. Jotain jää aina näkemättä, ja yhtä päivää ei kannata suunnitella liian tarkalle aikataululle. Jätä aikaa syömiselle, lepohetkelle, hetkelle lukea kirjoja tai hetkelle miettiä, sekä aikaa yllättäviin leikkeihin tuttavien kanssa.

 

7. Hetki omaa Hippalointia

Aikuisille on tänä vuonna teatteriesitys Taaperosuihku. Tämä on mielenkiintoiselta kuulosta esitys, ja hetki aikaa itselle on aina tarpeen, myös Hippaloilla. Lauantaina pääsee ostoksille HIP-designkujalle ja sunnuntaina Verkatehtaan piha täyttyy taas kirpputorista. Minut löytää kyllä myös kahvilasta, lukunurkasta ja kirjastoautolta. Yksin tai lasten kanssa.

 

8. Muista Hippaloida myös sosiaalisessa mediassa!

Viime vuoden fiiliksiä voi selata esimerkiksi Instagramista, ja tämän vuoden tunnelmaan pääsee tägillä #hippalot2017 .

 

Tästä vielä vuoden 2014, vuoden 2015 ja 2016 Hippaloiden tunnelmia. Nähdään siis Hippaloilla 3-6.8 Hämeenlinnassa!

 

Yhteistyössä Hippalot

 

Hippalot vegepotretti

Hippalot Hämeenlinna

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *