| | | | | |

Shortsit ja t-paita lapselle

lapsen kesävaatteet

punaiset farkkushortsit

taskushortsit

 

Välillä mietin onko hankalampaa olla kuusivuotiaan äiti vai itse kuusivuotias lapsi. Aiemmin tänä keväänä minulta on mm. toivottu ei niin tyttömäisiä paitoja, ja nyt näin kesän alussa sain toiveen ommella shortseja. Eräs kerta pyyntö tuli illalla, ja seuraavana aamuna sain reklamaation kun shortsit eivät olleetkaan valmiit.

 

Loman alkajaisiksi shortsit ja toive t-paidasta ohittivatkin siis nopeasti muun ompelupinon. Yllätys olikin suuri, kun niiden valmistuttua olin kuulemma ommellut aivan vääränmalliset shortsit, ja t-paitakin oli kuulemma liian poikamainen. Luojan kiitos iltaan mennessä kritiikki oli hälvennyt, ja näitä pidettiin lopulta kaksi päivää putkeen.

 

kesävaatetus lapselle

itseommellut shortsit

 

Shortsit on ommeltu aiemman julkaisemani leggingsien ompeluohjeen mukaan. Kaavan sovelsin itse  Paapiin kaavakirjan leggingsien kaavasta, leventämällä hieman lahkeita napakamman NOSHin farkkucollegen takia. Ilmeisesti pituus olisi saanut olla vielä hitusen lyhyempi, mutta uskoisin näiden olevan hyvät vielä ensi kesänäkin juuri näin.

 

Paitakangas löytyi kaappeja siivotessani, ja taitaa olla NOSHIn flameta, eli 100% puuvillaa. Paidan kaava on Paapiin kaavakirjasta perus t-paidan kaava koossa 122, ja ompeluohjeeksi suosittelen kätevää ompeluohjetta kaksoisneulan kanssa.

 

Välillä ON hankala olla kuusivuotias. On myös hankala olla 35-vuotias, kun ei sitä vielä tässäkään iässä tiedä aina mitä haluaa pukea ja miltä näyttää. Mukavuus kuitenkin ennen kaikkea ja kesämieli mielessä!

 

lapsen kesävaatteet

farkkushortsit

kesäasu

Samankaltaiset artikkelit

2 Kommenttia

  1. Heippa, joskus vaatteet vain ovat hankalua. Lapsella on päässään selvä kuva mitä haluaa.. mutta ei osaa pukea haluaan sanoiksi. Käytän omalle tytölle apuna käsityölehtiä ja h&m-katalogia. Kuvastosta hän saa ympyröidä mieleisiään vaatteita tai kuoseja, tietysti joka osastolta. Sitten katsotaan yhdessä mitä kangasvarastosta löytyy tai käymme kangasostoksilla. Tuollalailla saan hyvin hahmotettu näitä pienen tytön aivoituksia, on toiminut hyvin jo useamman vuoden. (Tyttönen täyttää 9 jouluna). Tsemppiä sinne ja ihanaa kesää. Ritu

    1. Kiitos Rouva Tiainen! Otimme tästä opiksemme, ja teimme nyt viime viikolla niin, että lapsi sai itse piirtää itselleen paidan. Lopputulos tulee blogiin pian. Eli kiitos sinulle! 🙂

Vastaa käyttäjälle Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *