Vinkit lasten taidefestivaali Hippaloille 2017

Vinkit lasten taidefestivaali Hippaloille 2017

Yhteistyössä Hippalot, osa lipuista saatu   Meidän lomasuunnitelmat alkavat monen muun tavoin huhtikuun tienoilla. Ensimmäisenä tarkastamme Hippaloiden ajankohdan, jonka jälkeen alamme suunnittelemaan lomapäiviä ja muita mahdollisia reissuja. Hippalot on siis lasten ja nuorten taidetapahtuma Hämeenlinnassa, joka täyttää tänä vuonna peräti 40 vuotta. Mahtava saavutus! Olen itse ihastunut ja rakastunut tapahtumaan siitä asti kun muutimme kaupunkiin,…

Shortsit ja t-paita lapselle

Shortsit ja t-paita lapselle

  Välillä mietin onko hankalampaa olla kuusivuotiaan äiti vai itse kuusivuotias lapsi. Aiemmin tänä keväänä minulta on mm. toivottu ei niin tyttömäisiä paitoja, ja nyt näin kesän alussa sain toiveen ommella shortseja. Eräs kerta pyyntö tuli illalla, ja seuraavana aamuna sain reklamaation kun shortsit eivät olleetkaan valmiit.   Loman alkajaisiksi shortsit ja toive t-paidasta ohittivatkin…

Virkattu kesähattu aikuiselle

Virkattu kesähattu aikuiselle

Kuten varmasti olette huomanneet, olen innostunut virkkaamisesta. Siihen ei tarvita kuin koukku ja lankakerä, ja yhtäkkiä valmiina on pipo jos toinenkin. Virkkaamieni lasten kesähattujen jälkeen tein yhden toki myös itselleni. Mietin pitkään jotain tyylikästä ja arvokasta väriä lankahyllyn edessä, ja lopulta nelivuotiaan innoittamana päädyin kuin päädyinkin punertavaan lohen sävyyn. Kuinka virkata aikuisen kesähattu? Ohje aikuisen…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!